Ovi

Sade ropisi aika ajoittain ja minä istuin hostellinin ulkopuolella, ihailin tunnista toiseen vastapäisen talon ovea. Yhtä helvetin ovea, joka sai suupieleni kaartumaan ylös ja silmäni säkenöimään.

En tiedä mitä siinä ovessa oikein oli, oliko vain sen hento kauneus, mutta joka kerta, katseeni siihen luotua tunsin jollain oudolla tavalla jotain tyyneyttä sisälläni. Olin sitten kastunut litimäräksi kulkiessani vilkkaita katuja tai hyttysen puremia raapiessani pienten kirosanojen säestämänä mieleni tyytntyi ja tunsin kuinka kehostani lähti hiljalleen jokainen kireys, mitä kiireinen päivä oli aikaan saanut.

Samalla seinustalla oli oven lisäksi ikkuna, kuten kaikissa taloissa. Tässäpä talossa sekin piti sisälläänsä jotain rauhoittavaa, jotain jota jaksoin aamusta iltaan ihailla. Yhtä helvetin ikkunaa, jonka ulkopuolella roikkui päivästä toiseen samat vaatteet.

Koska olin jo aikaisemmin Bangkokissa käynyt, minulla ei ollut tarvetta juosta nähtävyyksien perässä ja rehellisesti sanottuna, minua ei yhtään edes kiinnostanut. Ehkäpä siksi saatoin leijonanosan päivästä vain istua aloillaan ja ihailla sitä pirun ovea. Antaa mielen levätä ja ajatusten tyynytyä.

Viime kerrasta tutut temppelit, jotka päivittäin ohitin eivät saaneet minussa enään mitään tunteita aikaiseksi. En enään ihaillut kaarevia kattoja tai kullattuja ikkunoiden karmeja. En tiedä, oliko syynä se, että minulla oli fiilis, että nyt vain hukataan aikaa pelkästään odottelemalla yhtä Myanmarin viisumia, vai oliko sittenkin syynä päivittäiset sadekuurot ja tummat pilvet, joiden lomasta saattoi hetkellisesti nähdä vilkaisun auringosta. Vai olinko vaan niin väsynyt viimeisistä viikoistani Austraaliassa, että minulla ei ollut oikeasti enään yhtään energiaa.

Silti, aina hostellille palattua tunsin sitä tyyneyttä ja hyvää oloa. Se kiroilu, jota mielessäni manasin viisumin takia tuntui aivan yhtä tyhjältä.

Vaikka maa poltti jalkojeni alla ja tunsin suurta palavaa intoa lähteä kohti uusia seikkailuja, hostellin mustia puisia rappusia noustessani ylös huoneeseeni, ajattelin entä sitten. Minähän voisin olla täällä vaikka kuukauden.

Hymyilin ja vilkaisin ikkunasta ulos, sateen kastelemaa ovea, märkiä vaatteita ikkunalla ja tunsin vatsanpohjassani tutun tunteen. Nälkä. Mikä ihana teko syy lähteä uudelleen vilkkaille kaduille ja antaa sateen kastella minut vielä uudelleen. Kuitenkin hostellille palattuani minua olisi taas vastassa sama tuttu ja rauhoittava ovi. Ovi, jota viimeisenä päivänäkään en lakannut ihailemasta.

Mainokset

Toinen askel

Keskustelupalstoja lukiessani olin saanut sellaisen kuvan, että jopa pommin salakuljettaminen lentokoneeseen olisi käynyt näppärämmin, mitä viisumin hankkiminen Kiinaan. En tiedä miten muut ovat toimineen, mutta minä toimin ihan ohjeiden mukaan. Olin ottanut mukaani tarvittavat paperit passin valokopiota lukuun ottamatta. Unohduksesta jouduin maksamaan vain vaivaa, kun kävin läheisessä kirjastossa ottamassa uuden kopion. Ilman kädenvääntöä ja ristikuulusteluun joutumista sain viisumin, jonka ansiosta minulla on taas yksi huoli vähemmän.

Kiina, tuo lapsuuteni salaperäinen maailma kaarevineen kattoineen ja hassuineen kirjaimineen on askeleen lähempänä. Maa, joka jakaa mielipiteet, toiset halajavat takaisin ja toisia ei edes kiinnosta jalallakaan astua koko maahan. Ja nähtäväksi jää, mitä mieltä minä olen siellä käytyäni.

IMG_0235

Viisumi 60€

Kiinaan tutustumisen aloitan Hongkongista, joka on Kiinan erityishallintoalue, jolla on niin oma valutta kuin peruslakinsa. Emämaa Kiina hoitaa alueen ulko-ja turvallisuuspolitiikan. Macao on Kiinan toinen erityishallintoalue, jonne myös Hongkongin tavoin pääsee ilman viisumia. Koska passissani komeilee Kiinan viisumi, suuntaan matkani myös näiden erityishallintoalueiden ulkopuolelle.  Tai niin olisi tarkoitus.

Alustavan suunnitelman mukaan Hongkongista menisin junalla muutamaksi päiväksi Guanzhouhun, josta jatkaisin matkaani luotijunalla Pekingiin. Pekingissä olisi tarkoitus olla vajaa viikkoa ja palata takaisin Hongkongiin yöjunalla. Hongonkista lennot Pekingiin ja takaisin olisi ollut samoissa hinnoissa kuin junamatkat, ja näin matkan alussa seikkailumieltä on vaikka muille jakaa, siksi valikoin matkustustavaksi junan. Ja siinähän kerkiää nähdä myös paljon muutakin kuin lentokentän lähtö-ja tuloaulat. Voi olla että junassa mieli muuttuu ja tulee kirottua sitä, että piti olla taas niin ahne, että halusin kokea junalla matkustamisen kiinassa. Tai sitten olen vain entistä onnellisempi siitä, että valikoin juuri junassa istumisen lentokoneen sijaan.

Lyhyen Kiinan valloituksen jälkeen suuntaan matkani kohti Uutta-Seelantia. Paikkaa josta odotan todella paljon. Mutta se, miten siellä menen ja tulen on vielä auki. Rehellisesti sanottuna, minulla ei ole mitään hajua, mitä ensimmäisten päivien jälkeen teen. Olen lukenut matkaoppaita ja suunnitellut päässäni alustavaa reittiä miten kuljen maan päästä päähän. Mutta ne ovat vain alustavia suunnitelmia päässäni, paperille en ole suunnitelman suunnitelmaa raapustanut. Uskon, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tulleessaansa. En jaksa sen suhteen murehtia.

Jos kaikki menee oikein hyvin ja minulla on rahaa, niin suuntaan jossain vaiheessa Fijille ja Tongalle, sekä poikkean myös Australiassa. Tosin eihän sitä voi tietää miten tulee käymään. Olenko koko vuoden Uudessa-Seelannissa ja haavet palmujen alla loikoilusta Tongalla jää kokematta, tai sitten otan hatkat ja ensimmäisen kuukauden jälkeen löydän itseni Balilta joogaopettajan paperit kourassa.