Darwin to Adelaide osa I

Kuumeni oli koholla ja korvani tukossa, yritin kuunnella mitä matkaoppaamme mikrofoniin puhui, tuloksetta. Hyvä kun kuulin vieressäni istuvan puheen. Nojasin ikkunaa vasten ja toivoin että oloni kohenisi. Autossa oli kuuma ja ilmastointi hurisi täysillä. Hetken kuluttua palelin ja kaivoin repusta hupparin ylleni, muut katsoivat minua kummissaan, hikikarpalot otsillaan.

Maisemaa koristi termiittikeot. Toisinaan ne olivat pieniä, ehkäpä metrin korkuisia ja toisinaan ne olivat miestä pidempiä.

Bussi oli melkein täynnä, 15 toisilleen tuntematonta henkilö odottivat väsyneenä, mutta innokkaana mitä tulevat päivät pitävät sisälläänsä. Ja minä toivon ihmettä, parantumista -tuloksetta.

Florence Falls

Ensimmäisen lounaan aikana meistä oli jo muodostunut todellinen tiimi. En tiedä miten ihmeessä meillä kaikilla oli samanlainen huumorintaju ja kyky pilke silmäkulmassa vittuilla toisillemme. Minulla oli käynyt tuuri, olin saanut loistavan porukan, porukan jossa naurussa ei säästelty ja huumorin laadulla ei kerskailtu.


Matkamme jatkui kohti Litchfieldin kansallispuistoa, jossa myös ensimmäisen yön vietimme, kiltisti teltoissa nukkuen. Nukkuminen oli hiostavaa ja omalta osaltani myös pätkittäistä. Milloinka heräsin siihen, että oli aika kaivaa repusta oloani kohentavia lääkkeitä ja milloinka taas heräsin siihen, että olin hiestä märkänä ja itikat surisivat korvissani.

Kansallispuiston kasvillisuus yllätti minut täysin. Se miten paikka paikoin oli todella kuivaa ja hetken kuluttua taas älyttömän vihreätä. Toisinaan puut olivat korkeita kuin pilvenpiirtäjät ja toisinaan pieniä, kitukasvuisen oloisia reppanoita, jotka hädin tuskin ylettyivät polviini asti.

En tiedä, vaikuttiko oloni siihen, vai odotinko vain todellakin jotain paljon enemmän kuin koin, mutta kansallispuisto ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, kuin muihin. Olihan paikka toki hieno ja vaikuttava, mutta jotenkin jäi fiilis, että olisin kaivannut jotain enemmän.

Vaikka kansallispuisto ei saanut minua vakuuttuneeksi, niin illan viimeinen ohjelma, veneretki sademetsän uumenissa sai minut ihmetyksen partaalle. Se oli aivan mieletöntä. Se fiilis, kun vene lipuu pitkin jokea ja ympärillä näkyvät eläimet jatkavat elämäänsä, kuin meitä ei olisikaan olemassa. Rannalla makoilevat krokotiilit näyttivät muovisilta ja vaarattomilta, että oli oikeasti vaikea tajuta se, että ne ovat petoja eikä mitään muovileluja.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme Kakadun kansallispuistoon, jonka kasvillisuus oli samanlaista, kuin aikasempana päivänä näkemäni kansallispuiston kasvillisuus. Mutta täällä koin sen, miltä tuntuu seisoa nöyränä tyttönä jonkin suuren edessä, eikä voi kun ihmetellä ja ihastella sitä, mitä maailmalla on sinulle tarjota.

Vesiputoukset ja niiden ympärisöt, ne olivat jotain niin älyttömän upeata, miten sitä tuli pydähdeltyä aina muutaman metrin jälkeen ja suu auki ihailtua maisemaa, joka minut ympäröi. Vaikka en kokenut olevani terve, en voinut vastustaa uimaan menoa ja kallioilla kiipeilyä.

Kakadun kansallispuistossa on paljon Aboriginallien taidetta ja itse pääsin näkemään kalliomaalauksia Ubirr-alueella, jossa oli hyvin säilyneitä, punaisella väriaineella maalattuja maalauksia. Vaikka kalliomaalaukset omaan silmääni näyttivät samanlaisilta, kuin muutkin näkemäni kalliomaalaukset, niin sitä oli jotenkin vaikeata tajuta, että nämä on tehty tänne aikoja sitten, nämä ovat jotain todella ainutlaatuista taidetta jolla on historiallinen arvo, eikä mitään edellisen yön känniläisten tuherruksia seinällä.

Kakadun kansallispuisto on Unescon maailmanperintöluettelossa eräs harvoista kohteista, joka on mainittu sekä kulttuurisen että ympäristöllisen arvonsa vuoksi

Päivän pääteeksi menimme katsomaan auringonlaskua Nardab- näköalatasanteelle, jossa sitä tunsi itsensä niin pieneksi. Tätä juuri olinkin odottanut. Täydellinen päivä ja täydellinen päivän lopetus. Juuri tämän takia minä rinkkani aikoinani selkääni heitin.

Hetki jolloin maailma muuttui isoksi ja minä pieneksi

Illalla kömmin makuupussiini ja ympärillä surisevat otökät eivät saaneet minua enään niin raivonpartaalle, kuin edellisenä iltana, vaika vituttaviahan ne olivatkin. Sammutin otsalampun ja laitoin muutaman pillerin suuhuni. Nukahdin kuumuudesta huolimatta yllättän nopeasti ja tällä kertaa nukuin paremmin, kuin edellisenä yönä.

 

Mainokset

Mitä minä sanoin, mitä sinä sanoit?

Taas kerran meitä oli kolme, minä ja kaksi ranksalaista. Kaksi ranskalaista, jotka pitivät huolen siitä, että poskeni olivat kipiät nauramisesta ja vatsaani sattui, kuin olisin rehkinyt salilla useamman tunnin, veivaten yhtä ja ainutta vatsalihaslaitetta.

Suuntanamme oli lähistöllä oleva vesiputous ja sana lähistöllä tarkoittaa minulle täällä Uudessa-Seelannissa sitä, että sinne kestää mennä vajaat puolisen tuntia. Tietenkään mitään julkisia kulkuvälineitä sinne ei mene. Ei tietenkään, olemmehan maassa jossa julkinen liikenne on vain kaunis haave jostain toimivasta liikkumismuodosta.

Sana lähistöllä taas merkitsi parivaljakolle sitä, että se olisi aivan nurkan takana, oli siinä pojilla suu loksahtaa auki, kun kartasta näytin reittiä, mitä pitkin meidän pitää sinne ajaa.

DCIM100GOPRO

Maraetotara falls

Koska tämä lähistöllä sana merkitsi meille kaikille niin eri asioita jäi reissumme ensimmäiseksi ja myöskin viimeiseksi, vaikka lähistöllä olisi ollut paljon muutakin nähtävää.

Sana nyt merkitsee minulle sitä, että jotain tapahtuu ihan kohta, kymmenen minuutin sisällä, mutta taas näille kahdelle se merkitsi sitä, että jotain tapahtuu nyt,heti, kohta tai vasta tuntien päästä. Ja koskaan sitä ei voinut tietää, mikä sanan merkitys oli kulloisellakin hetkellä. Tässä tapauksessa nyt oli kaksi tuntia.

Sampai jumpa!

Päivät Lovinassa menivät liian nopeasti, kuin yksi hengenveto ja oli aika lähteä. Milloinka sitä oppii, että täältä ei pidä koskaan lähteä pois? Olisin voinut repiä lentolippuni, polttaa passini ja jäädä tänne, jos en Lovinaan niin sitten jonnekkin muualle.

Lovinan musta hiekkaranta

Lovinan musta hiekkaranta

Aika Lovinassa oli aivan jotain muuta, mitä tähän asti ollut matkamme oli ollut. Edessä oli tutut kadut ja ystävät. Ystävät, jotka tekevät tästä karusta ja hiljaisesta kylästä niin tavattoman kauniin, paikan jota oppii rakastamaan kerta kerralla vain enemmän.

Molemmat meistä kulkivat omia teitänsä, joinakin päivinä emme nähneet toisiamme kuin aamuisin ja iltaisin, toisinaan olimme taas yhdessä, kuin ystävien kuuluukin olla.

Yksi osa ajastani kului paikallisen kaverin mopon kyydissä, matkalla milloin minnekkin. Joinain päivinä lähdimme uimaan vesiputouksille ja toisinaan vain kiertelimme Lovinan katuja ja sen ympäristöä. Paikat joissa kulutimme päiviä, olivat jo edellisistä kerroista tuttuja, tuntui hyvältä palata takaisin. Ilmassa ei ollut sitä uutuuden viehätystä, vaan tunne, että onpas ihanaa olla taas täällä.

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous alue koostuu 7 erikokoisesta vesiputouksesta, jonne pääsi mopolla reilussa 20 minuutissa. Vesi oli viileätä ja hyppy kalliolta veteen virkisti kivasti.

Sekumpul vesiputous

Sekumpul vesiputous

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Sekumpul vesiputousalue koostuu myös useista, isoista vesiputouksista, joiden luokse pääseminen vaatii hiukan enemmän vaivaa, kuin Aling Alingille pääsy. Oli ylitettävä muutamaan otteeseen virtaava joki, jonka kylmä vesi antoi ensituntumaa siitä, mitä vastassa on.

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Yhtenä päivänä lähdimme mopolla kohti Bratan järveä, jolla sijaitsee yksi Balin tunnetuimmista temppeleistä, Ulun Danu -temppeli. Vaikka tämänkin olen nähnyt aikaisemmin, niin silti sitä jaksoi taas ihmetellä ja ihastella, maata nurmikolla temppeliä ympäröivässä puistossa ja nauttia elämästä.

Temppelialueen ympäristöä

Temppelialueen ympäristöä

Balilla ollessani täytin vuosia, ja ystäväni oli järjetänyt minulle paikallisten kavereiden kanssa yllätysjuhlat. Yllätysjuhlat isolla Y:llä ja tuhansilla huutomerkeillä.

Olin onnellinen, olin sanaton. En tiedä olinko onnellinen siksi, että sain sen, mitä olin aina halunut vai siksi, että olen helvetin onnekas, kun minulla on ystäväni.

Juhlat pidettiin kaverimme vanhempien luona, rannalla jonne oli kokoontunut tuttuja ja puolituttuja, yhteen yhden pöydän ääreen, nauttimaan ruoasta ja musiikista, yhteisestä läsnäolosta. Lapset leikkivät ja haltioituivat täytekakusta, jonka kynttilät puhaltaessa laitoin toiveeni tuulen matkaan. Toisen toiveen lähetin merelle, lyhtyjen mukana maailman ääriin.

Päivä päättyi tanssiin rannalla, olin onnellinen varpaiden upotessa mustaan hiekkaan.

Taivaallista ruokaa

Taivaallista ruokaa

Lähtö Balilta, lähtö Lovinasta tuntui taas yhtä kurjalta kuin aina ennenkin. Siihen tunteeseen ei totu. Ensimmäisellä kerralla jätin saarelle sydämeni ja toisella palan sieluani. Tälläkin kertaa jätin jotain, jotain muutakin kuin rannalle hävinneen nilkkaketjuni.

Aina yhtä kaunis..

Aina yhtä kaunis..

Tutkimusmatkalla

Saarella oli hiljaista, suurin osa ihmisistä oli tullut tänne sukeltamaan ja niin olimme mekin.

Gapang Beach

Gapang Beach

Tekemäni kaksi sukellusta olivat onnistuneita ja mukavia. Viimeksi sukelsin vajaat kaksi vuotta siten, joten ilmassa oli hiukan pelkoa siitä, mitä tulevan piti. Viime sukellukselta oli jäänyt paskahko maku, huonon oppaan ja parin takia, jotka sukelsivat liian nopeasti ja minulle jäi vain tehtäväksi pysyä heidän perässä.

Sukellusoppaamme sai oloni heti turvalliseksi ja pelko hävisi, tietenkin asiaan kuuluva jännitys vatsanpohjassa säilyi, kunnes hyppäsin veneestä mereen. Nautin sukelluksista todella paljon, etenimme hitaasti ja rauhallisesti. Oppaamme näytti sukelluksien aikana vastaantulevat kalat käsimerkein, joista joitakin olimme käyneet läpi ennen sukellusta. Aivan uskomattomat hienot sukellukset, sanoisinko että elämäni parhaimmat. Ei ehkä kalojen ja korallien takia, vaan sen turvallisuuden tunteen takia.

Muutenkin koko Lumba Lumba sukelluskeskus näytti hoitavan sukellukset oikein mallikkaasti, välineiden huolto ja pesu, tavaroiden säilytys ja tyhjien pullojen täyttö, todella järjestelmällistä. Sukellusten jälkeen päätimme tutkia saarta mopolla ja tutkimusmatkamme jäi vähän lyhyeksi. Vuokraamamme mopo kun ei ollut järin luotettava menopeli, ensimmäisen jyrkän mäen jälkeen se sanoi sopimuksensa hetkellisesti irti ja me saatiin katsella saarta jalan.

image58

Eksyimme hieman, mutta löysimme lopuksi vesiputoukselle, jonka molemmat halusivat nähdä. Vesiputoukselle pääsy oli mielenkiintoista, isojen kivien yli kiipeämistä ja viidakossa rämpimistä. Lopuksi päästyämme perille, seisoa pönötimme hetken vesiputouksen juurella, katselimme paikallisia lapsia jotka leikkivät siellä, ja käännyimme pois. Itselle vesiputous oli pieni pettymys, odotin jotain suurempaa.

image64

image60

Aika saarella kului nopeasti, mutta pidemmän päälle olisin siellä varmaankin tylsistynyt. Jotenkin minuun ei kolahda se, että maataan päivästä toiseen riippumatossa ja annetaan auringon pehmentää aivot ja siinä sivussa kadotetaan ajantaju.