Lähtö

Pakkasin rinkan ja kokeilin sen painoa. Kirosin. Täällä on puolet sellaisia, joita en enään tarvitse, mutta taas kotona niille on käyttöä. Tulisi aivan liian kalliiksi lähettää ne Suomeen ja olisi aivan typerää heittää pois.

Melbourne

Viimeisen kerran sade otti minut ulkona vastaan ja reippain askelin kävelin ratikkapyskälille ja nousin ratikkaan, joka onnekseni ei ollut täynnä. Sain hetkeksi istahtaa alas ja katsella viimeisen kerran kaupungin katuja, joita minulla oli aivan liian vähän aikaa tutkia.

Viime viikkojen sateet olivat pitäneet minut suurimmaksi osaksi hostellilla. Vaikka en löytänyt sitä, miksi Melbournea on hehkutettu, sain hiukan levätä ja valmistautua uuteen seikkailuun, josta olin jo Cairnissa ollessani haaveillut.

Melbourne

Oli aika vaihtaa maisemaa, vaikka minulta jäi länsirannikko koluamatta, niin en katunut päästöstäni, että olin lentoliput ostanut. Vaikka minulla olisi ollut aikaa siihen, että olisin vielä senkin nähnyt, niin se olisi tullut aivan liian kalliiksi.

Vaikka haaveilema Tasmania jäi vain mystiseksi saareksi kartalla, niin minua ei harmittanut. Minä voin aina palata.

Great Ocean road

Vaikka Uusi-Seelanti kummitteli mielessäni, en ostanut lippuja sinne, vaikka Bali huuti aamusta iltaan nimeänsä, jätin sinnekkin liput ostamatta.

Minä halusin mennä Myanmariin, mutta ajattelin, että sinne suoraan lentäminen olisi ollut ehkä liian suuri kulttuurishokki, joten ostin lentoliput Thaimaaseen. Siellä minulla olisi aikaa taas tottua Aasiaan ja sen tapaan elää ja reissata.

Vaikka Thaimaa ei ole koskaan ollut minulle se ”aivan pakko päästä” kohde, olin tyytyväinen valintaani, vaikka lentokoneessa lukemani lehti muistutti minua kymmenisen sivun verran siitä, miten mahtava ja kiehtova Bali oikein on.

Great Ocean road

Autraaliaan saapuessani kädessäni komeili uuttuutta kiiltävä Lonely Planet ja nyt käsissäni oli jo hiukan kuluneelta näyttävä matkaopas, joka oli vanhaan tuttuun tyyliini merkitty musitilapuilla ja lukemattomilla tähdillä ja ympyröillä. Minulla oli suunnitelma miten kuukauden päivät Thaimaassa menen. Ja tunsin suurta nautintoa katsellessani matkaopasta, jonka lukemattomat post-in laput kertoivat minulle siitä, että minun ei tarvinnut murehtia mitään. Se oli minun turvani.

Kuten ystäväni kerran muinoin sanoi, kunnon suunnittelu antaa tilaa sille, että voi ottaa iisisti ja nauttia siitä mitä huominen tuo tullessaansa kun ei tarvitse murehtia, miten minnekkin pääsee.

Great Ocean road

Toisten mielestä se on taas aivan liian tylsä tapa matkustaa, seurata nyt orjallisesti jotain, jonka on suunnitellut näkemättä ja kokematta mitä paikan päällä on. Mutta kuka sanoi, että suunnitelmaa ei ole tehty rikottavaksi? Ei kukaan.

Mainokset

Lento tuntemattomaan

Nojasin päätäni lentokoneen ikkunaa vasten ja katsoin suurilla silmilläni allani avautuvaa maisemaa, kaupunkia joka ei näyttänyt loppuvan millään. Kaupunkia, jonka takaa aurinko teki nousua ja mietin, että tuolla jossain, jossain noiden lukemattomien talojen joukossa on se minun hostellini, jossain tuolla, on seuraava määränpääni.

Minua väsytti ja hiukan jännitti. Jännitykseni ei ollut sellaista missä perhoset tanssahtelevat kiivaan teknobiisin tahtiin. Minua jännitti, mutta masuni sai olla rauhassa, ei perhosia tai täriseviä käsiä. Ei hermona olemista tai tykyttävää sydäntä.

Lennon aikana en kerinnyt nukkumaan, olihan se siihen aivan liian lyhyt ja minä liian levoton. Tai sitten se oli vieressäni istuva vanha hippi, joka piti minut hereillä, sen verran pistävä oli herran ominaistuoksu. En edes halunnut ajatella, milloin herra oli viimeksi raikkaan suihkun alla käynyt pyörähtämässä.

1

Aikaa oli selata kirjakaupasta ostamaani matkaopastani, opasta jota en ollut ennen lennolle nousua kertaakaan selannut, saati sitten tehnyt mitään suunnitelmia siitä, minne seuraavaksi menen. Minulla oli varattuna seuraaviksi neljäksi yöksi hostelli ja siihen se ennakkosuunnitteluni sitten päättyi.

Yleensä, kun olen menossa jonnekkin, olen selannut matkaoppaan ja merkannut siihen tähdellä paikkoja, joita haluan nähdä, alleviivannut joitain minulle tärkeitä asioita ja ehkäpä vielä laittanut värikkäitä lappusia muistuttamaan minua paikoista, joita en todellakaan halua missata. Ja tietenkin värikoodannut asiat täydelliseen järjestykseen Post-it lappuilla. Ja nyt sylissäni komeili uuttuutta kiiltävä Lonely Planet, kirja jota olin kaupassa ollessani vain selaillut ja kassalle kantanut siksi, koska kirjassa oli todella paljon kuvia. Kuvia, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kirjassani ei ollut merkintöjä eikä yhden ainoata Posti-it lappua kertomassa, minne mennä ja mitä nähdä.

Olinhan lentoliput hommannut vasta viime viikolla ja kirjan hankkinut toissapäivänä. Sähköpostissani komeili viisumi ja minä istuin lentokoneessa matkalla Sydneyhyn. Ei ihme että vähän jännitti. Vai pitäisikö sanoa pelotti. Oliko tämä sittenkään oikea ratkaisu? En ole koskaan aikaisemmin mitään vastaavaa tehnyt. Hertäteostokset ovat minulle tuttuja, mutta silloin käteeni on jäänyt vaatteita tai suklaata, kipoista ja kupeista puhumattakaan, mutta lentoliput ja uusi maa. Uusi seikkailu. Todellakin. Seikkailu.

2

Jotenkin se, mitä minulla on edessä tuntui niin oudolta, tämä on jotain niin uutta, mitä olen koskaan aikaisemmin tehnyt. Jollain oudolla tapaa vihasin ja samalla rakastin tätä hetkeä. Kuin lähtisin leipomaan täytekakkua ilman ohjeita ja tietoa siitä, sekoitetaanko taikinaan munat ennen vai jälkeen jauhojen.

Kerran lähdin leikkiin mukaan extempore ajattelin viedä leikin sellaisenaan loppuun, sanaton sopimus itselleni. Sopimus siitä, että nyt mennään minne nenä näyttää ja suunnitelmia ei ole. Etsitään seuraavien kohteiden tietoa vasta myöhemmin ja yritetään elää siinä paikassa ja hetkessä minne on itsensä ängetty.

Ainoa suunnitelma, jonka koneessa tein oli se, että mennään koti pohjoista ja sieltä Darwiniin, jos mahdollista niin junalla mantereen halki takaisin etelään ja sitten katsellaan miten minulla on aikaa ja mitä pankkitilini sanoo. Eli suunnitelma matkan suunnasta on, mutta ei muuta. Ei kaupunkeja tai paikkoja. Ja jos tuntuu siltä, että pitää palata, niin palaan ja jos tuntuu siltä että pitää vaihtaa maataa, niin teen senkin. Elämä ja tämä vuosi, aivan liian lyhyt siihen, että on jossain missä ei viihdy.

3

Mistä kaikki alkoi

Suunnitelmissani on lähteä joulukuussa vuodeksi maailmalle, mennä WH-viisumin turvin Uuten-Seelantiin ja poiketa samalla Australiassa sekä Kiinassa.

Ennen rohkeata irtiottoa, lähden hyvän ystäväni kanssa Thaimaan kautta Indonesiaan, maahan johon olen luonnut syvän rakkaussuhteen. Ehkä liiankin syvän.

Oli vuosi 2012 kun lähdin kyseisen ystäväni kanssa maailmani muuttaavalle matkalle Singaporeen ja Indonesiaan. Kerta ei ollut ensimmäinen, kun pakkasin rinkan ja lähdin, mutta kerta oli ensimmäinen kun lähdön jälkeen ei ollut paluuta entiseen.

Matkan jälkeen tuli Indonesia-krapula.
Tila, jonka jälkeen mikään ei tuntunut miltään. Millään ei ollut enään mitään väliä.
Pahin krapula kesti puolisen vuotta, aika josta en muista juuri yhtään mitään.

Sinne olen taas palaamassa, komatta kertaa.