Tanssia ja ilotulituksia

Huonetoverini joivat ringissä viiniä ja minä istuin sängylläni. Me kaikki olimme lähdössä ulos, mutta minä omille menoilleni, omiin juhliin, joissa ilmaisia drinkkejä ei vaaleanpunaisella rannekkeella saanut ja puolialastomia naisia ei tanssinut pöydillä herättäen nuorissa miehenaluissa sitä suunnatonta halua koskea heidän märkää ihoa, ihoa jonka joku oli sangollisella vettä kastellut.

Minä olin menossa katsomaan tanssia, jossa oli vähäpukeisia ihmisiä ja kuumia rytmejä. Minä olin menossa CIAF tapahtuman Open Night party bileisiin, bileisiin joista en tiennyt mitä odottaa.

Festarialueelle saavuttua huomasin, että kyseessä oli aika hienot bileet, jokainen oli pukeutunut viimeisen päälle ja minä tunsin itseni hiukan alipukeutuneeksi, vaikka olinkin rinkkani uumenista yrittänyt kaivaa ylleni jotain siistiä, jotain muuta, kuin ne päivittäset shortit ja kulahtaneet t-paidat.

Alueella oli tarjolla ilmaista ruokaa ja juomaa. Jos olisin tiennyt sen, että saan täällä vatsani täyteen makoisasta ruoasta, en olisi pika pikaa hostellillani sitä tomaattikeitto suuhuni pistänyt ja kieltäni polttanut. Vaikka nälkä ei kurninut vatsanpohjassani, en voinut kieltäytyä herkullisesta kalasta, joka oli saanut indonesialaisia mausteita kylkeensä.

Tanssiesitykset, jotka näin olivat aivan uskomattoman hienoja. tätä olin odottanutkin, nähdä aitoa oikeata aboriginallista kultuuria tanssin ja taiteen muodossa.

Illan viimeinen esiintyminen oli varattu tämän vuoden Laura-aboriginaali festifaalien voittajaryhmälle ja todellakin, heidän esitys oli jotain sanoin kuvaamattoman hienoa. Se rytmi, jolla tanssia tanssittiin toi mieleeni osittain capoeiran, tuon brasilialaisen kappailulajin, joka on taidokkaasti tanssiksi peitetty.

Illan päätti ilotulitukset taivaalla ja oli aika palata tyytyväisenä hostellille.

Sunnuntaina oli vuorossa CIAF-festareiden päätös juhla, jonne oli ilmainen sisäänpääsy ja mukaani lähti huonetoverini, jonka mukaan ottamista kaduin jo ensimmästen minuttien aikana. Se, miten hän nauraa hykersi aboriginaalien tansseille ja heidän vaatteille.

Minusta tuntui niin pahalle. Ja jotenkin se toisen suhtautuminen pilkallisesti koko tapahtumaan, vei myös omia fiiliksiä. Se mitä olin muutamaa päivää aikaisemmin kokenut, tunui nyt niin tyystin mahdottoalta kokea uudelleen.

Mainokset

Toinen asettuminen – kuin koti

En ollut suunnitellut, että olisin ollut Napierissa niin kauan kuin olin. Rehellisesti sanottuna, koko paikka ei edes kuulunut missään vaiheessa suunnitelmiini, kunnes sitten istuin iltaa paikallisen kanssa joka sai minut puhuttua ympäri, muuttamaan mieleni ja harkitsemaan siellä käymistä. Käyntiä joka muutti kaiken.

461

Ensiksi ajattelin, että olisin siellä vain viikon, kävisin joogatunneilla saman opettajan luona kuin olin ollut Gisbornessakin, mutta jotenkin se viikko muuttui kuukaudeksi. Olisin varmaankin ollut vielä toisenkin, jollei levottomuuteni olisi kasvanut niin suureksi mitä se kasvoi. Halusin nähdä mitä nurkan takana on, halusin päästä kohti uusia seikkailuja vaikka elämässäni mitä Napierissa vietin, ei ollut juurikaan valittamista. Minulla oli ystäviä ja pääsiin kolme kertaa viikossa joogaamaan. Sanoisinko täydellistä elämää täydellisessä hostellissa joka jo ensimmäisen viikon jälkeen tuntui kodilta.

457

Napier oli pieni kaupunki merenrannalla kuten muutkin kaupungit joissa olen ollut, silti tämä tuntui jo ensimmäisenä päivänä jotenkin erilaiselta. Ei mikään paratiisi mutta jotain ilmassa oli, jotain joka tuntui todella hyvältä.

549

Kaupunki oli pieni ja sanoisinko hyvin idyllinen, hiljainen tietenkin ilta kuuden jälkeen, mutta täällä se ei tuntunut häiritsevältä. Jotenkin se kuului tähän paikkaan kuin nenä päähän.

Miten sitä tuli kavereiden kassa vietettyä päiviä rannalla, hypittyä aalloilla tai loikoitua päivät pitkät milloin missäkin, nauttien auringosta. Miten sitä porukalla mentiin elokuviin, shoppailemaan tai kahvilaan juomaan parempaa kahvia, kuin makunystyräni saastuttanut pikakahvi. Toisinaan sitä kiivettiin keskellä yötä kaupungin vuorelle ihailemaan täydellistä tähtitaivasta ja laiskoina iltoina tyydyttiin lähirannan helppouteen.

555

Napierissa oli myös Art Deco Weekend jolloin koko kylä palasi menneisyyteen. Ja siltä se todellakin tuntui, kuin olisi mennyt ajassa taakse päin. Ainoat jotka eivät pukeutuneet teeman mukaan, taisi olla turistit. Hiukan harmitti, että minulla ei ollut mitään teemaan sopivaa ja en sentään viittinyt rahojani yhden tapahtuman takia tuhlata vaatteisiin, joita tuskin enään päälleni pukisin, joten olin ajassa kirjaimellisesti edessä kulkiessani shorteissa ja t-paidassa.

558

579

577

Vaikka reissuni aikana olen kohdannut lukuisia henkilöitä ja osasta saanut ystäviä, niin täällä sitä porukasta tuli todella läheisiä. Neljä viikkoa samojen henkilöiden kanssa hitsasi yhteen jotain, jota ei hevillä murreta.

IMG_1198

Lähteminen ja sen päätöksen tekeminen että lähden, etenkin sen ääneen sanominen oli viikon harkinnan tulos. Päätös ei ollut todellakaan helppo, tanssia nuoralla ja kerätä rohkeutta siihen että jää tai lähtee. Molemmat olivat vaihtoehtoja, joissa oli niin paljon hyviä puolia. Silti pakkasin rinkan ja aamulla istahdin dösään mieli apeana. Vaikka mieleni oli apea, olin onnellinen että olin saanut tutustua ystäviin jotka heräilivät uuteen aamuun, kun bussi ajeli jo kaukana Napierin valoista.