Joulu

Kun puhutaan joulusta, minulle tulee ensimmäisenä mieleen lumi ja pimeys, kynttilöiden valaisema piha ja keittiönpöytä, jossa on punainen pöytäliina ja paljon ruokaa. Joululaulut, joita alkaa kuulemaan jo marraskuussa ja tietenkin se joulukuusi.

Lapsena pidin joulusta, pidin ihan älyttömän paljon. Pidin siitä, miten minä ja veljeni menimme mummolaan ja miten minä papan tyttönä sain kaiken huomion itselleni. Tai melkein kaiken, jos serkuksetkin saapuivat jouluviettoon. Vaikka ruokaa en juurikaan syönyt ja varmaankin nirsona tyttönä kaikki oli pahaa, mitä siinä pöydässä oli, niin pidin siitä, että kaikkea ei tarvinnut syödä, joulun kunniaksi sai jättää syömättä. Pidin siitä, miten joulusaunaan mennessä pukuhuoneen ikkuna huurustui ja sai sain oikein luvan kanssa piirtää jotain typeriä koukeroita tai kukkia oven ikkunaan. Taidettiinpa joskus pelata ristinollaakin. Ja mikä parasta, sai valvoa niin myöhään kuin halusi.

Joulupävään herätessäni avasin huoneeni ikkunan ja lumesta ei ollut tietoa. Linnun lauloivat ja taivas näytti pilvettömältä. Luvassa oli aurinkoinen keli ja kiitin itseäni siitä, että olin ostanut uuden hameen jonka puin ylleni, niin minun ei tarvinnut mennä joulunviettoon siinä auringon haalistuttamassa, vuosia vanhassa hameessa, joka ehkä joskus näytti hyvältä päälläni.

Edessäni oli ensimmäinen joulu ilman tuttua ja turvallista kaavaa. Olin menossa päivälliselle maatilan isännän tädin luokse.

IMG_0997

Olin vieraana talossa, jossa oli parisenkymmentä henkeä. Olin keskellä sukujuhlia ja minut otettiin avosylin vastaan. Se miten ventovieraat ihmiset halasivat ja toivottivat hyvää joulua oli outoa. Minä supisuomalaisena taisin seisoa kuin rautakanki ja yritin hymyillä ja sopeutua siihen, mitä ympärilläni oli. Lapset kiersivät hiukan aikaa ujosti ympärilläni, kuin koira vierasta nuuhkien ja hetken kuluttua olin heillekkin osa porukkaa.

Joulupöytä oli katettu täyteen, kuten suomessakin, mutta herkut olivat aivan toista, mihin olen tottunut. Punaviinin sijaan litkittiin olutta tai mehua. Uuni pauhasi kuumana ja takapihalla miehet grillasivat. Lapset leikkivät vesipyssyillä tai pulahtivat uima-altaaseen uimaan. Ja minullekko pitäisi näistä kemuista tulla mieleen joulu? Pikemminkin juhannus.

Lahjat avattiin ruokailun jälkeen ja rituaali oli aika samanlainen kuin jokaisessa suomalaisessa perheessä, jossa joulupukki ei käy. Yksitellen kuusen alle laitetut lahjat jaettiin saajalle ja kukin availi omaan tahtiin lahjoja.  Vaikka joulutunnelma oli minulla hakusessa, niin ei muilla. Kaikkien naamalla loisti hymy ja onni.

Lahjojen jälkeen oli jälkiruoan aika, joka taas poikkesi siitä, mihin suomessa olin tottunut. Ei ollut pullaa tai joulutorttuja, ei glögiä tai pipareita. Pöytä notkui jäätelöstä, mansikoista, mustikoista, vaahtokarkeista ja suklaaleivoksista. Kuin lastenkutsuilla olisi ollut.

Vaikka tänä jouluna en nähnyt lunta ja tuntenut poskia nipistävää pakkasta, syönyt veljeni tekemää suklaata ja nukkunut aamulla puoleenpäivään asti, olin kuitenkin onnellinen. Pääsin kokemaan joulun, niin kuin paikalliset sen viettävät. Koin taas jotain uutta ja opin ehkäpä arvostamaan hiukan enemmän suomalaista joulua.

Mikä oudointa, kaipasin todellakin sitä pimeyttä ja viileän raikasta ilmaa. Sitä, että ikkunan saa huurtumaan yhdellä kevyellä puhalluksella.

Mainokset

Sumatralta Balille

Viettämämme aika Sumatralla oli, noh ehkäpä jotain muuta, mitä olimme odottaneet. En tiedä vaikuttiko sairastelumme siihen, että emme saaneet Sumatrasta oikein mukavaa kuvaa vai oliko Sumatra oikeasti pieni pettymys. Vai kytikö takaraivossa paluu Balille niin voimakkaasti, että ei antanut Sumatralle oikein mahdollisuutta näyttää mahtiansa.

Paikat joissa kävimme olivat hienoja, toiset upeampia kuin toiset, mutta mitään suurta, sydäntä pysäyttävää en kohdannut. Kävin paikoissa jonne olisi kiva päästä takaisin, sitten joskus. En alkanut ajatuksissani työstämään uutta paluuta, kuten käytyäni ensimmäistä kertaa Balilla, silloin ajatuksissani ei pyörinyt mikään muu, kuin se, miten ja milloin pääsen takaisin.

Viimeisen yön Sumatralla vietimme Medanissa, jonne otimme Bukit Lawangista taas helppouden takia turistibussin. Medanissa aikamme kulutimme hotellilla, keräten voimia ja nauttia ylellisyydestä, kunnon suihkusta. Nälkä ajoi meidät illan hämärtyessä ulos ja kauhuksemme totesimme hintojen olevan aivan jotain muuta, mihin olimme jo kerinneet tottua.

Palatessamme takaisin hotellille kuulimme paukuntaa ja näimme kolme luotiliivein varustettua moottoripyöräilijää, en tiedä keitä he olivat ja mitä ne tekivät. Oliko heillä vain nallipyssyt vai oikeat aseet. Oli mitä oli, kadut he saivat hetkessä tyhjiksi. Ihmiset katosivat liikkeiden sisälle ja me siirryimme vieressä olevan auton taakse. Hetken kuluttua katu täyttyi taas ihmisistä, puheensorina oli kadonnut ja jäljellä oli hiljaisuus jonka rikkoi ohi ajava poliisiauto.

Medan - ruoka & juoma 41000 IDR

Medan – ruoka & juoma 41000 IDR

Medanista jatkoimme matkaamme Balille. Lentoliput olimme hankkineet jo Lake Toballa ollessamme, joka oli aikamoista säätöä. Guesthousimme nettiyhteys oli mitä oli, yritimme ja yritimme maksaa lippuja tuloksetta. Vitutti ja ankarasti. Onneksi kuulimme, että toisessa guesthousissa on parempi nettiyhteys, jolla onnistuimme ostamaan liput.

Lentolippujen hankinta oli hieman vaikeata, niin oli itse lentokin. Lähdimme Medanista ja teimme välilaskun Surabayassa, jonne oli vaikeuksia laskeutua rankan vesisateen takia. Kapteeni jo kuulutti yrittävänsä vielä viimeisen kerran ja jos ei onnistu, niin sitten suuntaamme kohti Jakartaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme Balille ilman Jakartassa käyntiä. Hostelli josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi, tarjosi ilmaisen lentokenttäkuljetuksen, ah mitä luksusta.

Kuta

Kuta

Kuta kuuluu myös niihin paikkoihin joita sekä rakastaa että vihaa täydestä sydämestä. Kuta on paikka, jossa hoidetaan tarvittavat ostokset ja hengitetään ensimmäiset Balin tuoksut. Paikka jossa vain käydään, ei tunneta oloa levolliseksi, mieli halajaa jo muualle.

Heti Balille päästyä huomasi, että ne halvat ajat ovat ohitse, ellei oikeasti halua nähdä kunnolla vaivaa, löytääkseen halpaa ruokaa. Majoitusta tuskimpaa saa niillä hinnoilla mitä Sumartalla oli.

Matkalla Kutalta Lovinaan katselin maisemia, niin turvallisen tuttuja ja samalla niin uusia. Kuin kaikki olisi muuttunut ja silti mikään ei tuntunut muuttuvan. Ne kaikki kadut, temppelit, riisipellot ja liikenne. Tätä kannatti odottaa vuosi. Yksi helvetin pitkä vuosi. Olisin voinut itkeä onnesta, niin helpottunut ja onnellinen olin. Pääsin taas takaisin.

Kuta

Kuta

Ubudin kohdalla bussista jäi muut matkustajat pois ja olisin niin mieluusti jäänyt itsekkin. Mutta ei, meidän matkamme vie tällä kertaa vain Lovinaan, paikkaan jonne päästyä on turha lähteä enään minnekkään muualla. Vaikka sitä kuinka suunnittelee, että ollaan täällä vain tovi ja sitten jatketaan matkaa, niin ei.

Lovinan musta hiekkaranta näytti taas yhtä karulta kuin muistin, karulta ja kauniilta. Paikalta jossa aika pysähtyy, tuntee olevansa paikkassa josta ei olisi koskaan pitänyt lähteä pois.

Kuta

Kuta

Selamat pagi!

Matkamme Thaimaasta jatkui Sumatralle, joka on Indonesiasin suurin ja maailman kuudenneksi suurin saari. Lensimme Medaniin josta hankimme viisumit ja muutaman tunnin kuluuttua jatkoimme matkaa lentäen Banda Acehiin.

En tiennyt mitä meitä on vastassa, sillä vuoden 2004 tsunami pyyhki koko kaupungin maailmankartalta, ja sitä ennen siellä oli käyty armotonta sisällissotaa, sotaa joka kesti liki 30 vuotta. Rauhansopimus syntyi Martti Ahtisaaren johdolla puolivuotta tsunamin jälkeen.

Olin mielikuvissani luonut kaupungin paljaaksi ja karuksi, mutta päivänvalo paljasti minulle toiset, henkiin heränneet kasvot. Kaupunki ei mielestäni poikennut millään tavalla muista Indonesialaisista kaupungeista, joissa olen ollut. Sanoisinko että tuttua ja turvallista Indonesialaista laatua.

Aamupala 20000 IDR

Aamupala 20000 IDR

Yövyimme kaksi yötä Banda Acehissa, koska halusimme nähdä tsunamimuseon, joka oli tietenkin kiinni. Itseasiassa koko kaupunki oli keskipäivän autio ja hiljainen muutamissa warungeissa oli paikallisia naisia töissä ja siellä sun täällä hengailia pieniä porukoita, jotka koostuivat lähinnä nuorista pojista. Perjantai on muslimeilla uskonnon harjoittamiseen pyhitetty päivä, joka selitti kaupungin autiot kadut.

Asiasta tietämättöminä lähdimme aamulla pesettämään pyykkiä, mutta se oli vaikeampi juttu, mitä olimme oikein osanneet uskoa. Koko kaupunki oli autio ja liikkeiden ovissa roikkui isot munalukot merkkinä siitä, että paikka on suljettu.
Turhalta pyykkireissulta palatessamme huomasimme, että hostellin ovi oli teljetty kiinni, omistaja oli lähtenyt rukoilemaan ja palaisi vasta parin tunnin kuluttua. Olisiko hän lukinnut meidät sisälle, jos emme olisi aamulla lähteneet ulos?

image53

Thanks the world park

image

Kiitos & rauha

Kulutimme aikaa lähellä olevassa puistossa, jossa paikallinen utelias poika liittyi seuraamme. Ensiksi vaihvihkaa meitä katsellen ja takana kävellen. Myöhemmin hän jo käveli meidän kanssamme, kuin olisi kuulunut porukkaamme. Kadulta huutavat kaupustelijat hän hiljenti yhdellä käden huitaisulla. Emme voineet olla nauramatta, poika tuskin sanoi meille sanaakaan.

Kookospähkinä 5000 IDR

Kookospähkinä 5000 IDR

Hostellimme, Crystall Guesthousen varasimme jo etukäteen Agoda:n kautta, ja paikan päälle päästyä epätoivo otti vallan. Ei helkutti sentään mihin me oikein olemme tulleet. Nousimme rappusia pitkin toiseen kerrokseen, jossa omistaja esitteli peseytymistilat ja käytävän päässä olevan huoneemme. Hetken jo mietin, onko wc:n vieressä oleva peti se, jossa meidän on määrä nukkua. Onneksi ei ollut, mutta meille ei selvinnyt kuka siinä oikein nukkui.
Huoneemme oli aika läävä, tai kokon paikka oli aika kamala. Mutta meillä oli sentään talon paras huone, meillä oli ikkunat! Ja ilmastointi. Aamupalan piti sisältyä hintaa, mutta ei se kuulunutkaan. Emme lähteneet asiasta vänkäämään. Yöstä maksoimme noin 6€.

image50

image51

Seuraavana päivänä sitä taas katsoi maailmaa uusin silmin, ja huomasin ajatelleeni, että eihän tää nyt niin paha paikka ole. Nopeasti sitä vaan turtuu, olkoon ympäristö kullan tai paskan peitossa.

Panda Acehista jäi hyvä maku, olin kai varautunut todella mieltä järisyttävään paikaan ja yllätyin positiivisesti. Paikalliset olivat ystävällisiä, uteliaita mutta ujoja. Kaupungista jäi niin paljon näkemättä asioita, jotka olisin halunut nähdä. Ehkäpä pääsemme näkemään nekin, kun palaamme Pulau Wehiltä.

Leipää ja sirkushuveja

Temppeleiden lisäksi tarvitsimme muuta nähtävää ja koettavaa, jotta emme turtuisi niihin liikaa. Lähdimme jo tutuksi tulleesta vanhasta kaupungista kohti keskustaa, näkemään toisenlaista Bangkokkia.

Hyppäsimme kanaaliveneen kyytiin Phra Arthit:ltä, joka sijaitsee lähellä Phra Sumen linnoitusta, ja jäimme pois kyydistä Shatrnilla, joka sijaitsee lähellä Saphan Taksin metroasemaa. Kyyti maksoi 15 THB.

Hyppäsimme kanaaliveneen kyytiin Phra Arthit:ltä, joka sijaitsee lähellä Phra Sumen linnoitusta, ja jäimme pois kyydistä Shatrnilla, joka sijaitsee lähellä Saphan Taksin metroasemaa. Kyyti maksoi 15 THB.

Kävimme katsomassa Jim Thompsonin kotitaloa, josta oli tehty museo vajaat 10 vuotta hänen katoamisen jälkeen. Hän oli Amerikkalainen silkkiasiaintuntija, joka katosi salaperäisesti vuonna 1967 Cameroon- kukkuloille Malesiassa. Thompson tuli Thaimaahan toisen maailmansodan jälkeen ja palasi pian ensimmäisen vierailunsa jälkeen ja jäi asumaan pysyvästi. Hän kehitti thai-silkin valmistusta ja jalostusta, hankki antiikkia ja taidetta. Kodikseensa hän kunnosti ja keräsi kuusi vanhaa tiikkitaloa, joista viisi taloista on peräisin Ayutthaysta ja ne ovat 75-200 vuotta vanhoja. Kuudennen talon hän löysi joen toiselta puolelta.

Pääsymäksy alueelle oli 100 THB joka sisälsi pakollisen opaskierroksen.

image44

image47

Jokainen meistä on kuullut tarinan jos toisenkin thai-hieronnasta, ja niin olen minäkin. Oli aika kokeilla mitä siellä verhojen takan oikein tapahtuu, ja nyt en puhu niistä ”happy ending” hieronnoista. Oma mielikuvani thai-hieronnasta oli sellainen, että minua väännellään ja käännellään jokaiseen ilmansuuntaan ja lopuksi hypitään tasajalkaa selkäni päällä.

Heti alussa, kun saavuimme hierontapaikalle ja verhot takanamme suljettii, purskahdin hervottomaan nauruun, patjalla lojuvat vaatteet, jotka meidän tuli pukea yllemme, herätti hilpeyttä. Miten päin nämä oikein puetaan? Mitä seuraavaksi tehdään?

Hieronta oli melkein sitä, mitä olin sen kuvitellut olevani, ei tosin niin rajua raajojen vääntelyä tai selän päällä pomppimista. Hieronnan hinnaksi tuli 200 THB / 1 h

image48

Odotukset Thaimaalaisesta ruoasta olivat korkeat, ja vain muutamaan otteeseen sain pettyä siitä, mitä eteeni kannettiin. Ruokailumme jäi vain katukeittiöihin, jätimme suosiolla ruokakärryt huomioimatta, koska emme saaneet mitään tolkkua niistä koukeroista, joilla tarjottavana oleva ruoka oli nimetty. Ja välillä ei edes ottanut mitään tolkkua siitä, mitä ruoka piti sisälläänsä, vaikka katsoikin höyryävään pataan. Joka kerta kun ohitimme paikan jossa myytiin ruokaa, nuuhkaisin ilmaa ja mahani alkoi möyryämään siihen malliin että olisi aika syödä.

image49

Majoitus ja perille pääsy

Bangkokin kansainvälisellä lentokentällä passintarkastus ja ulospääsy sujui jouhevasti, ei uskoisi että kyseessä on Aasian lentoliikenteen keskus.

Lentokentältä hostellille löytäminen sujui ongelmitta, noudatimme vain ohjeita, jotka olimme saaneet hostellivarauksen yhteydessä.

Lentokentän alakerrassa sijaitsevalta junalla-asemalta lähdimme sinisellä linjalla Pahya Thai asemalle 45 THB/hlö ja sieltä otimme taksin hostellille 150 THB 2/hlö

image23

Hostellimme, Born Free Hostel sijaitsi vanhassa kaupungissa Sam Se Soi 6 kadulla, joka oli rauhallinen ja kapea sivukatu Th Samsen tien varrella. Yöstä maksoimme 194 THB/hlö

Hostelli oli siisti ja rauhallinen. Siellä vallitsi rento ja ystävällinen tunnelma. Alakerrassa oli yleiset tilat sekä keittiö, josta löytyi tarvittavat välineet ruoanlaittoon. Dormit oli sijoitettu toiseen ja kolmanteen kerrokseen ja kerrosten välistä löyti peseytymistilat, länsimaalaisen vessan kera.

Huoneemme oli 10 hengen dormi, joka oli siisti ja selkeä. Kerrossängyt olivat tukevaa puuta, patja oli oikein loistava ja tyyny omaan makuun liian kova. Huoneessamme ei ollut ilmastointia, katossa oli tuulettimet ja kerrossänkyjen alapetiin oli asennettu omat pienet tuulettimet. Hostellissa olisi ollut myös tarjolla dormi ilmastoinnilla, jota meille tarjottiin sisään kirjautumisen yhteydessä, mutta emme ottaneet tarjousta vastaan.
Bangkokissa oli todella kuumaa ja kosteata, yöt olivat hankalia. Ainakin minulle. Tuli kyllä moneen otteeseen kirottua ilmastoinnin puutetta.

image24

Aamupala ei sisältynyt huoneen hintaan, sen kävimme syömässä
Nancy’s home nimisessä paikassa, joka sijaitsi lähellä hostelliamme. Aamiainen maksoi 50-75 THB.

image25

Perillä

En ole vielä sisäistänyt sitä, että olen täällä Bangkokissa. Tiedän että olen. Näen, haistan ja kuulen sen. Mutta jokin minussa ei ole päässyt tänne asti.

image

Olen väsynyt. Voisin kaatua koko pituuttani sänkyyn ja nukkua. Nukkua lennoilta kerätyt velat pois. Ihoni on nihkeä ja jokainen lihakseni kaipaa lepoa. Hartiat kiroavat rinkan painoa, ja minä kiitän hiljaa mielessäni sitä, että tulevalla lennolla painorajoituksena on se 15 kiloa. Ties mitä turhaa ja painavaa olisin vielä pakannut mukaan.

image3

Kuuman kostea ilma, meluava liikenne ja paikka paikoin ruoalta, kukilta ja suitsukkeilta tuoksuva Bangkok ei ole vielä yllättänyt eikä myöskään pettänyt.

En osaa vielä sanoa, mitä mieltä kaupungista olen. Olen väsynein silmin katsellut hostellin lähistöä, ihmetellyt temppeleitä ja seikkaillut pikkukujilla.

image4

image5

Thaimaalaisesta ruoasta odotan todella paljon. Ensimmäinen ateriani katukeittiössä oli hiukan pettymys, mutta ahneesti sen sanaakaan sanomatta söin. Odotin makujen sinfoniaa, mutta maistoin vain liian voimakkaan kalan. Maun, josta en pitänyt mutta en myöskään vihannut.

image9