Burma vai Myanmar?

Lentokone laskeutui ja fiilikseni olivat sekavat. Todella sekavat. En tiennyt mikä minua odottaa ja mitkä niistä kuulemistani jutuista on oikein totta.

Onko minulla edessä seikkailu, joka on todellakin seikkailu jokaisesta metristä aina viimeisen askelmaani asti, jonka tuon kiehtovan maan kamaralla teen.

Olin kuullut juttuja niin monia. Joissakin Myanmari kehuttiin taivaisiin ja joissakin taas ihmeteltiin, miksi siellä tuli oikein oltua niin kauan.

Yhdessä tarinassa valiteltiin sitä, miten jokaisen kulman takana huokui se kärsimys ja köyhyys. Miten päivittäin sai pitää itsensä kasassa ettei romahtanut siihen, mitä edessä näkyi. Valuutan kanssa sai olla tarkakana ja USD piti olla ainakin molemmissa taskuissa iso pino, jos aikoi hengissä selvitä.

Automaatteja koko maassa ei ole ja netti on tuntematon käsite. Liikkuminen on aivan älyttömän hankalaa ja vaarallista. Majoitus on aivan liian kallista, ottaen huomioon majapaikkojen kunnon. Ruoka on niin pahaa, että sitä ei voi syödä.

Silti niitä valokuvia on voinut postata 4 tähden ravintolan seisovasta pöydästä, jossa valkoinen pöytäliina hohtaa puhtaampana, kuin kirjoittajan hiukan jo kainaloista kellastunut kauluspaita.

Toisessa tarinassa taas ylistettiin Myanmarilaisia ja heidän ystävällisyyttäänsä. Miten julmuuden keskellä paistoi se onnellisuus ja ilo. Miten pienistä asioista osattiin olla onnellisia ja turisteihin suhtauduttiin lapsenomaisella uteliaisuudella. Miten maa lumosi uudelleen ja uudelleen sillä, miten yllätyksellisiä jokainen päivä oli.

Kolmannessa tarinassa maa haukuttiin jo lyttyyn. Kuulemma turistit ovat jo kerinneet tämänkin paikan valloittaa ja hävittää sen ”oikean” elämän. Elämän, jota on vasta viime vuosina kyetty rakentamaan uudelleen, maan sisäisten vaikeuksien takia. Sama kaveri kirosi vielä sitä, miten missään ei saanut olla rauhassa, kun niitä hiton turisteja oli joka paikassa. Pystyin jo mielikuvissani kuvittelemaan tämän suomalaisen potkivan pieniä Burmalaisia loivassa kaaressa, kuin jalkapalloja kentän halkin.

Ja mikä onkaan se totuus?

Otin muutaman askeleen eteenpäin ja annoin vakava ilmeiselle tädille passini ja yritin hymyillä ilman vastausta. Omasta hymystäni muotoutui väkinnäinen hymy. Jota yritin ylläpitää sen muutaman minuutin, jonka aikana täti teki kaiken tarvittavan ja pisti passiini leiman merkiksi, että terve tuloa.

Lentokentällä minua oli vastassa ainakin neljä automaattia ja muutama rahanvaihtopiste, joissa taskussani olleet Thaimaan bahtit Kyateiksi vaihdoin. Ehkäpä naurettavan surkealla kurssilla, mutta kun muuta vaihtoehtoa valuutan saamiseksi ei ollut.

Ystävystyin passijonossa japanilaisen kanssa, jolla oli sama suunta kuin minulla. Joten päätimme ottaa saman taksin, jotta säästäisimme muutaman dollarin. Siis täällähän puhutaan dollareista, ei Kyateista.

Yksi USD = 1 285 Kyat / 0,87€ (12.11.kurssilla) ja kuulemani mukaan halvemmaksi tulee, jos maksaa dollareina. Tällä kertaa taksi tuli halvemmaksi maksaessani sen kyateille. Eihän mitään muutakaan minulla olisi ollut helposti käden ulottuvilla.

Taksin hinta, 8000 Kyat TAI 8 USD. Tosin minähän maksoin tästä vaan puolet.

Ennen maahan saapumista olin Facebookista lukenut vinkin, että taksi kannattaa ottaa lentokentän ulkopuolelta. Niin sen saa 7 USD. Toivon todellakin, että minun reissuni ei tule olemaan kiinni siitä yhdestä dollarista, jonka joku voisi negatiivisesti ajatella minun hävinneen.

Punaista ja mustaa

Ehkä yksi tunnetuimmista Uuden-Seelannin kaupungeista otti minut vastaan epämiellyttävällä ominaistuoksulla, jota ei päässyt pakoon edes hostellilla. Välillä sitä huomasi, että onpas ihanan raikas ilma ja hetken kuluttua se rikin katku taas kantautui sieraimiisi. Tuoksu, josta oppi olla välittämättä ja siitä eroon päästyä osasi olla onnellinen.

IMG_1567

Ensimmäinen vaikutelma, jonka kaupungsta sain, oli hyvinkin positiivinen ja sitä se oli koko sen ajan, mitä siellä vietin. Vaikka flunssa piti minua muutaman päivän vuoteen omana, niin olin yhtä hymyä rikinkatkusta huolimatta.

IMG_1559 2

Museo

Vaikka Uudessa-Seelannissa ollessani olen päivittäin nähnyt Maoreja ja heidän kulttuuriinsa kuuluvia punaisia rakennuksia ja puisia pylväitä, joissa on ihmishahmoa muistuttavia otuksia kielet ulkona ja silmät sepposen selällään, niin täällä kohtasin ensimmäistä kertaa sen, mitä Maorilaisuus on. Ehkäpä se on ollut jotenkin tietoinen valinta, että en ole juurikaan aikaani kuluttanut siihen, että olisin perehtynyt Maorilaisuuteen muissa paikoissa ollessani. Onhan Rotorua maori-pääkaupunki ja nyt oli aika ottaa selville, miksi sitä kieltä näytettiin ja miksi kasvot tatuoitiin hiukan pelottavan näköisillä tatuoinneilla.

298

Maori-kylä hiukan keskustan sivulla ja kuumana höyryävä järvi

Kulttuuri jota olin nähnyt päivittäin, toisinaan enemmän kuin toisinaan, tuntui hyvinkin vieraalta. Sanoisinko pelottavalta. Vaikka Rotoruassa vietetyn ajan jälkeen lähdin taas matkaan hiukan viisaampana, niin kulttuuri ei sytyttänyt minua niin, kuten Aasian maiden kulttuurit. Taidan olla enemmän kimaltelevan kullan ja suitsukkeide perään mitä maassa hautuvien lihapatojen ja tatuoitujen, vihaisilta näyttävien ihmisten perään. Siinäpä se taisi tulla. Ensimmäiset fiilikseni kulttuurista ovat olleet aggressiivisuus ja armoton meteli.

Se, miten olin kultuurista saanut todella väkivaltaisen kuvan tuntui oudolta, kun samalla kulttuuri on niin rakastavaista, kulttuuri jossa perhe on kaikki kaikessa. Miten ihoon tatuoidaan äidin ja isän suvun tarinat. Miten kasvoihin hankittavat pelottavat tatuoinnin on ansaittava teoilla, eikä vain rahalla. Miten sen kaiken pelottavuuden takana on kuitenkin se maailman täkein asia, rakkaus lähimmäisiin.

284

287
Rotoruassa oli se hyvä puoli, että siellä oli paljon paikkoja, jotka halusin nähdä ja niiden eteen ei juurikaan tarvinnut nähdä vaivaa. Sai viikon oleskella samassa hostellissa ja aamulla hypätä dösään joka vei aivan uskomattomiin paikkoihin. Vaikka selkäni säästyi jatkuvalta paikanvaihdolta ja jalkani huokasivat helpotuksesta, kun ei tarvinnut muuta tehdä kuin istua, niin rahapussini taisi olla ainoa, joka itki. Kaikkihan maksaa ja paljon. Minä tiesin, että Uusi-Seelanti ei ole halpa maa, ja uskon että jokainen sen on tiennyt, ennen tänne tuloa, mutta jotenkin sen vasta ymmärtää täällä ollessaan, miten helkutin kallista kaikki on. Vaikka ruoka ja majoitus taitavat olla Suomen hinnoissa niin täällä on osattu rahastaa ja kunnolla kaikilla nähtävyyksillä, joiden perässä turistit juoksevat kuin hyeenat saalin perässä.

296

Ja sitten on tietenkin niitä paikkoja jonne pääsisi ilmaiseksi, mutta kun ei ole autoa. Toki sitten on nitä busseja, jotka veisivät minut vaikka kuuhun, jos vain hinnasta sovitaan, mutta sitä joutuu nöyränä tyttönä puremaan hammasta yhteen ja hyväksymään sen tosiasian, että kaikkea ei näe mitä haluaa.