Tuhat ja yksi yötä

En olisi vielä ennen lomieni alkua uskonut, että voisin oikeasti rakastua Espanjaan. Ja en vieläkään pysty sitä ihan rehellisesti itselleni myöntämään.

Tuleehan Espanjasta mieleen ne eläkeläiset aurinkotuoleissa. Vyötärölaukkuja saati sitten niitä tennissukkia unohtamatta.

Vaikka en yhen yhteenkään eläkeläiseen matkallani törmänny. Silti se mielikuva on ja pysyy. Yhtä sitkeästi, kuin kesähelteellä kengänpohjaasi tarrautunut purukumi. Se venyy ja paukkuu, mutta ei sitten millään irtoa.

Córdoban Alcázar on keskiaikainen espanjalainen linna. Josta tehtiin vankila vuonna 1821, kunnes 1950-luvulla Espanjan hallitus muutti linnan matkailunähtävyydeksi ja kansalliseksi monumentiksi.

Olen niin moneen otteeseen ihastunut siihen ylvääseen ja avaraan kaupunkikuvaan, jonka vastakohtana ovat kapeat ja sokkeloiset kadut. Se on ollut kuin leikkiä eri maailmojen välillä.

Ja nyt maailmaan tuli kolmas ulottuvuus. Se oli vain hento ripaus itämaista mystiikkaa, mutta se riitti minulle.

Hostellini oli kuin pala satua. Paikka, jossa prinssi löytää prinsessan. Paikka, jossa lampunhenki antaa sinulle kolme toivomusta.

Ja minulle riitti takapihalla istuminen tai kattoterassilla auringonlaskua ihailu. Se oli ohuen ohut mystinen harso, joka erotti päivän yöstä.

La Mezquita on 900-luvulla valmistunut moskeija, joka 1200-luvulta lähtien on ollut kristittyjen hallussa ja joka sittemmin muutettiin katedraaliksi. Espanjan kirkko ja Vatikaani vastustavat sitä, että muslimit rukoilisivat katedraalissa.

Hostellilta ulos astuttua kohtasin vanhankaupungin ja sen sokkeloiset juutalaiskorttelit, joissa aika tuntui pysähtyneet.

Siellä oli maailman tavoittamattomissa. Se oli kuin näkymätön muuri, joka suojasi nykyhetkeltä. En ihmettele lainkaa, miksi vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.

Vastakohtana kaikelle sille mystisille usvalle tarjosi kaupungissa järjestettävät Feria juhlat.

Koko Andalusiassa juhlittiin Ferioita, joihin olin jo tömännyt Malagassa ollessani, mutta minulla ei ollut Rondan ja Caminito Del Reyn takia aikaa osallistua niihin. Granadassa Feria-alue sijaitsi liian kaukana keskustaa vai pitäisikö sanoa, että minä olin liian laiska menemään sinne, joten jätin sielläkin juhlat välistä.

Koska seurassani oli kaksi Argentiinalaista ja Feria-alue sijaitsi lyhyen matkan päästä hostelliltamme, minulla ei ollut mitään tekosyitä jättää juhlia välistä.

Vaikka jokainen meistä poti pientä flunssan alkua, lähdimme silti urhoollisina seikkailemaan Córdoban kaduille. Etsien ravintolaa, josta pojat olivat aikaisemmin saaneet vihjeen. Siellä olisi kuulemma kaupungin parhaat sapuskat.

En tiedä kuinka monta kertaa harhaan menimme ja kuinka monta kertaa samat kadut kuljimme, mutta pääsimme kuin pääsimmeksin perille. Olisimme olleet nopeampia, mutta kartanlukijana toimi toinen pojista, joka olisi varmaan eksynyt tyhjään autotalliin, ellen minä olisi häntä pelastanut pulasta.

Ravintolasta Feria-alueelle mennessä minä toimin kartanlukijana. Halusin olla perillä ennen auringonnousua.

Toisaalta aamun ensisäteet olisi raivannut kaikki känniset Espanjalaiset tieltäni. Muutenkin Espanjalaiset ovat sellaista kansaa, että ei oikein osaa ennakoida heidän liikkeitäänsä.

Toisaalta, eiköhän jokainen ota ne epämääräiset siksak-askeleet haltuun, kun veressä on promilleja enemmän kuin lasissa.