Kiinan muuri

Yksi iso kivinen muuri. Aikainen aamu ja usvan peittämä maisema, joka kätki vuoria ja osia muurista, luoden uskomattoman mystisen tunnelman. Olin kuin unessa.

31

Aurinko nousi korkeammalle nostaen hien pintaan ja sai minut riisumaan takkini. Nousin puuskuttaen yhä ylemmäs ja tappelin aikaa vastaan. Kerkiänkö nähdä tarpeeksi yhtä hiton muuria, ennen kuin on aika palata takaisin.

Hetki jonka toivoin joskus toteutuvan oli käsillä. Minä kävelemässä muurilla, ihailemassa maisemia. Aika voittaja fiilis.

37

Muuri lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1987 ja vuonna 2007 muuri pääsi NewOpenWorld Corporationin uusien maailman seitsemän ihmeen listalle.

35

Yleisen käsityksen mukaan Kiinan muuri näkyisi paljaalla silmällä avaruudesta. Ihmissilmä ei kuitenkaan pysty näkemään seitsemän metrin levyistä rakennelmaa niin kaukaa. Näkyäkseen avaruudesta, rakennelman tulisi olla satoja metrejä leveä, eikä sen pituus auta asiaa. Yksikään avaruuslentäjä ei ole myöskään väittänyt nähneensä muuria lennollaan, ei edes taikonautti Yang Liwei vuonna 2003. 

34

Mainokset