Toinen asettuminen – kuin koti

En ollut suunnitellut, että olisin ollut Napierissa niin kauan kuin olin. Rehellisesti sanottuna, koko paikka ei edes kuulunut missään vaiheessa suunnitelmiini, kunnes sitten istuin iltaa paikallisen kanssa joka sai minut puhuttua ympäri, muuttamaan mieleni ja harkitsemaan siellä käymistä. Käyntiä joka muutti kaiken.

461

Ensiksi ajattelin, että olisin siellä vain viikon, kävisin joogatunneilla saman opettajan luona kuin olin ollut Gisbornessakin, mutta jotenkin se viikko muuttui kuukaudeksi. Olisin varmaankin ollut vielä toisenkin, jollei levottomuuteni olisi kasvanut niin suureksi mitä se kasvoi. Halusin nähdä mitä nurkan takana on, halusin päästä kohti uusia seikkailuja vaikka elämässäni mitä Napierissa vietin, ei ollut juurikaan valittamista. Minulla oli ystäviä ja pääsiin kolme kertaa viikossa joogaamaan. Sanoisinko täydellistä elämää täydellisessä hostellissa joka jo ensimmäisen viikon jälkeen tuntui kodilta.

457

Napier oli pieni kaupunki merenrannalla kuten muutkin kaupungit joissa olen ollut, silti tämä tuntui jo ensimmäisenä päivänä jotenkin erilaiselta. Ei mikään paratiisi mutta jotain ilmassa oli, jotain joka tuntui todella hyvältä.

549

Kaupunki oli pieni ja sanoisinko hyvin idyllinen, hiljainen tietenkin ilta kuuden jälkeen, mutta täällä se ei tuntunut häiritsevältä. Jotenkin se kuului tähän paikkaan kuin nenä päähän.

Miten sitä tuli kavereiden kassa vietettyä päiviä rannalla, hypittyä aalloilla tai loikoitua päivät pitkät milloin missäkin, nauttien auringosta. Miten sitä porukalla mentiin elokuviin, shoppailemaan tai kahvilaan juomaan parempaa kahvia, kuin makunystyräni saastuttanut pikakahvi. Toisinaan sitä kiivettiin keskellä yötä kaupungin vuorelle ihailemaan täydellistä tähtitaivasta ja laiskoina iltoina tyydyttiin lähirannan helppouteen.

555

Napierissa oli myös Art Deco Weekend jolloin koko kylä palasi menneisyyteen. Ja siltä se todellakin tuntui, kuin olisi mennyt ajassa taakse päin. Ainoat jotka eivät pukeutuneet teeman mukaan, taisi olla turistit. Hiukan harmitti, että minulla ei ollut mitään teemaan sopivaa ja en sentään viittinyt rahojani yhden tapahtuman takia tuhlata vaatteisiin, joita tuskin enään päälleni pukisin, joten olin ajassa kirjaimellisesti edessä kulkiessani shorteissa ja t-paidassa.

558

579

577

Vaikka reissuni aikana olen kohdannut lukuisia henkilöitä ja osasta saanut ystäviä, niin täällä sitä porukasta tuli todella läheisiä. Neljä viikkoa samojen henkilöiden kanssa hitsasi yhteen jotain, jota ei hevillä murreta.

IMG_1198

Lähteminen ja sen päätöksen tekeminen että lähden, etenkin sen ääneen sanominen oli viikon harkinnan tulos. Päätös ei ollut todellakaan helppo, tanssia nuoralla ja kerätä rohkeutta siihen että jää tai lähtee. Molemmat olivat vaihtoehtoja, joissa oli niin paljon hyviä puolia. Silti pakkasin rinkan ja aamulla istahdin dösään mieli apeana. Vaikka mieleni oli apea, olin onnellinen että olin saanut tutustua ystäviin jotka heräilivät uuteen aamuun, kun bussi ajeli jo kaukana Napierin valoista.

 

Mainokset

Hyppy tuntemattomaan

Neljä päivää se otti, kerätä roheutta ja kysyä mitä minä oikein teen. Neljä aamua, jolloin olin tuntenut katseiden porautuvan selkääni ja vienon hymyn, säkennöivien silmien kera paljastuvan, kun käännän päätäni ja hän jää kiinni.

Viidentenä päivänä kävelimme yhtä matkaa joogatunnille. Hän oli ihan hermona, mutta niin innoissaan, sitä ei voinut olla huomaamatta. Sen taisi jokainen vastaantulijakin huomata, että hänellä oli edessä jotain niin tavattoman suurta ja mahtavaa, jotain jota hän on odottanut, mutta ei ole edes tiennyt, että tämä on juuri se mitä hän on elämältänsä odottanut.

Hän istuutui joogasalin lattialle odottamaan vuoroa, pääsyä itse salin puolelle. Hänen silmänsä kiilsivät ja suu oli auki, auki ihmetyksestä. Hän vain tuijotti ja tuijotti, katsoi sitä mitä näki. Hän oli niin lumoutunut. Menin hänen vierelleensä ja käskin hänen sulkea suunsa. Hänen silmänsä loistivat ja hän sanoi että tämä on jotain uskomatonta, jotain jota hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Ja hän jatkoi tuijottamista, edelleenkin suu auki.

En voinut olla hymyilemättä, en voinut olla onnellisempi. Olin saatanut hänet tähän ovelle ja nyt hän näki ovesta sisään maailmaan, josta hänellä ei taida olla paluuta takaisin.

Joogatunnilla hän aloitti kaiken aivan alusta, olihan tämä hänelle ensimmäinen kerta ja itselläni oli koko tunnin ajan outo tunne vatsanpohjassa. En aluksi pystynyt keskittymään omaan joogaani, kun aina sivusilmällä katsoin miten hänellä menee, miten hän pärjää. Katseiden kohdatessä hän iski silmäänsä ja jatkoi hymyilyä. Minäkin jatkoin hymyssäsuin joogaani. Tehtäväni oli suoritettu.

IMG_1264

Tunnin jälkeen hän oli aivan täpinöissä, kuin pineni lapsi, joka oli saanut sen lahjan mitä on vuosia odottanut. En muista milloinka viimeksi olisin nähnyt niin onnellisen ihmisen, ihmisen joka hymyilee puhdasta hymyä täydestä sydämestä.

Matkalla takaisin hostellillemme pysähdyimme sillalle ja hetken mielijohteessa hyppäsimme vaatteet päällä jokeen, se hetki kun ponnistaa ja tuntee jalkojen alla vain tyhjää, kunnes tuntee vartalon vajoavan veteen. Miten merivesi maistuu suussasi suolaiselta ja ponnistat kohti pintaa. Haukkaat happea ja alat nauramaan.

Näytin hänelle mitä jooga on ja hän rohkaisi minua hyppäämään sillalta alas, sillalta jolta en olisi yksin uskaltanut hypätä.

Täydellinen vaihtokauppa. Täydellinen päivä. Täydellinen elämä.

Nirvana

Kuuma ja kostea ilma otti minut vastaan, kun avasin joogasalin oven.  Katselin hetken ympärilleni ja istahdin lattiaille, kuten kaikki muutkin. Silmäni sahasivat pitkin huonetta ja sen seiniä, tutkien jokaista yksityiskohtaa, kuin yrittäen jättää täydellisen muistijäljen mieleeni siitä kaikesta, mitä edessäni oli.

Hiki virtasi jo ennen pääsyä itse joogasalin puolelle. Lihakseni rentoutuivat ja mieleni kävi silti ylikierroksilla. En tiennyt miten päin istua. Vai nousenko ylös ja seison, nojaan sillein rennon oloisesti seinään, vaikka rennosta ja huolettomasta olosta ei ollut mitään tietoakaan.

Yritin saada ajatukseni koottua, keskitettyä mieleni siihen, että edessäni oli ensimmäinen joogatuntini ulkomailla. Tai oikeastaanhan tämä ei ole sellainen joogatunti, joihin Suomessa olin tottunut. Vaikka Suomessa suurin osa joogatunneistani oli englanninkielisiä, niin tällä ei ole sitä ohjattua opetusta, sitä että opettaja sanoo mihin asentoon seuraavaksi mennään ja muistuteta siitä, että pitää hengittää. Edessäni oli jooga workshop, mysore tyyliin.

IMG_1219
Ensimmäinen joogatunti meni etsien sitä tatsia joogaan, olinhan ollut viimeiset pari kuukautta edes vilkaisematta joogamattooni päin, kironnut vain sen painoa rinkassani. Potkinut sen silmieni edestä sängyn alle piiloon ja lähdön koittaessa taas pakannut ripein liikkein rinkkaani. Ja nyt se oli siinä silmieni edessä, jalkojeni alla. Kieltämättä kirosin omaa laiskuuttani, että en ollut tehnyt mitään. Kerta toisensa jälkeen tunnit sujuivat kuin tanssi ja huomasin taas pääseväni siihen nirvanaan, jonka jooga minulle tuo.

Se hyvänolontunne ja seuraavana päivänä kivusta huutava kroppa. Miten sitä noustaan sängystä ylös, kuin raihnainen vanhus ja kuitenkin taas mennään uhmaamaan omaa sietokykyä aamulla joogasaliin. Miten sitä kivusta ja jäykkyydestä huolimatta ensimmäisten aurinkotervehdysten aikana keho notkistuu ja lihaskireyksistä ei ole mitään tietoa.

Se, että joogasali oli tukalan kuuma ja hiki virtasi, kuin saunassa olisi ollut, oli inhoittavaa ja samalalla niin huumaavan koukuttavaa. Olin päästä varpaisiin hikipisaroiden peitossa ja mukaani ottama käsipyyhe oli lopputunnista litimärkä, ja minä väsynyt kuin uitettu koira. Silti hymyilin lähtiessäni sitä omahyväistä hymyä. Hymyä, joka paistoi jokaisen joogaajan kasvoilla, hymyä jonka kaukaa nähtyäsi tiesit, että tuokin kaveri on täällä vain joogaamassa. Se oli kuin yhteinen salakieli.

kuva 4

Se, miten huomasi oman edistymisen näiden viikkojen aikana, nostatti nälkääni, haluan oppia lisää. Haluan oppia täydellisesti ensimmäisen sarjan ja siirtyä seuraavaan. Se, että en ollut aino, joka huomasi kehitykseni oli vain bensaa liekkeihin.

Ehkäpä se ei olekkaan vain villi unelma, että jonain päivänä löydän itseni Balilta tai Intiasta joogaamasta. Eihän sitä ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaansa, mutta aina voi arvailla, nuuhkaista ilmaa ja hymyillä viekeästi.