Anteeksi mitä?

Istahdin bussiin pienen sählingin jälkeen, olikohan tämä sittenkään oikea dösä? Bussissa vierustoverini kysäisi minne olen menossa, kun pyörittelin saaren karttaa kädessäni ja yritin selvittää, minne olen menossa tai siis minne tämä bussi on oikein menossa. Vastasin että en oikein tiedä, jonnekkin rannlle. Siihen vierustoverini tokaisi sormella osoittaen, missä on saaren kaunein ranta.

Myöhemmin rannalle päästyä piti haukkoa henkeä paikan kauneudesta ja todeta, että poika puhui totta, myöhemmin kun olin kävellyt rannalla hiukan kauemmin ja kiivennyt pientä polkua pitkin vielä kauniimmalle rannalle oli edessäni näky, jota en odottanut. Nudistiranta.

Purskahdin toisen kaverini kanssa nauramaan, sellaista todella tyttömäistä naurua, josta oli havaittavissa onnellisuuden kaikki muodot.  Rannalla oli nopean silmäysken perusteella 90% miehiä ja he olivat mitä suuremmalla todennäköisyydellä homoja. Olin päätynyt homojen piilopaikkaan, jossa vaatteettkin piilotetaan laukun uumeniin, nautitaan pullo kuohuvaa ja eletään täysin rinnoin.

Aaltojen seasta bussissa tapaamani poika jo vilkutteli iloisesti ja huuteli jotain, josta en saanut selvää, mutta onnellisuus oli hänen kasvoillaan aistittavissa, krapulasta jota oli tänne tullut selvittämään, ei näyttänyt olevan mitään jäljellä.

9

Minä halusin pitää vaatteet päälläni ja tutkia muitakin osia saaresta, nautin vain kauniista maisemista ja annoin meriveden kastella jalkani, aaltojen huuhtoa hiekat reisiltäni.

Laivalla palatessani keskustaan törmäsin taas tähän poikaan, jonka olin tavannut saarelle saapuessani. Hän hiukan sopertelevin sanoin kyseli, miten päiväni oli mennyt ja minne olimme menneet rannan jälkeen. En voinut olla hymyilemättä, krapula josta hän aamulla sanoi kärsineensä oli muuttunut taas pieneksi mutta iloiseksi humalaksi. Humalaksi, jonka toipumiseen tarvitaan huomennakin ranta ja aurinko. Pullo skumppaa ja vapaa elämä.

Illalla olin tupakalla hostellin ulkopuolella ja nojasin valkoista tiiliseinää vasten. Poltin tupakkaa ja mietin milloinkahan sormieni välissä on se viimeinen, se jonka jälkeen olen kiukusta kärttyinen ja mieleltäni levottomapi kuin koskaan. Havahduin ajatuksistani kun eteeni pysähtyi auto ja kuski veivasi varovaisesti ikkunaa auki samalla ujosti minua katsellen.

Tumppasin tupakan maahan ja katselin auton takavaloja, pudistin päätäni ja en voinut olla nauramatta ääneen kuskin kysymykselle.  ”Oletko töissä täällä, tällä kadulla”

Oli ensimmäinen kerta, kun minua luultiin huoraksi ja toivottavasti se oli myös viimeinen kerta. Hississä katsoin itseäni peilistä ja mietin, mitä kuski mahtoi ajatella minut nähdessään, nojaamassa hostellin kyltin alla seinään ja polttamassa tupakkaa. Päälläni oli housut ja huppari, meikitön naamani ja hiukset nutturalla kuten aikaisemminkin. Eikös yleensä niillä huorilla ole kirkkaan punaiset huulet hameesta puhumattakaan ja ne piikkikorot, jolla voisi lävistää vaikka krokotiilin, jos sellaisia eteen sattuu kävelemään.

13

Mainokset