Kultaista hiekkaa

Olin jälleen kerran huumassa, siinä hyvänolon euforiassa jossa aika ja ajantaju menettää merkityksen. Sitä ei tiedä paljonko kello on ja missä päin on etelä pohjoisesta puhumattakaan.

Auringonnousua ihailemassa

Auringonnousua ihailemassa

Istuin puisella penkillä ja katselin samalla leirintäalueella yöpyviä pariskuntia. Miten heillä oli isopi auto ja paremmat varusteet kuin meillä. Miten heillä on takana kuukausia ja edessä vielä viikkoja. Miten he näyttivät niin onnellisilta. Samanlainen typerä omahyväinen virne kasvoilla kuin minulla, samalla lailla auringon paahtama keho kuin minulla ja sama kiirettömyyden tunne kuin minulla.

Katselin heitä ja mietin omia isovanhempiani. Mietin suomalaista kesämökkikulttuuria ja sitä miten nyt taisin vasta ymmärtää, mitä omat isovanhempani elämältäänsä oikein halusivat, kun joka kesä liikuttiin pienen asuntovaunun kanssa ympäri Suomea. Miten lapsena sitä tuli vihattua ja toisinaan taas rakastettua kun päivät pitkät elettiin keskellä metsää tai jossain järven rannalla, miten laiturilla maattiin mato-ongen kanssa yrittäen saada kala ilman syöttiä, miten sitä poimittiin mustikoita sormet sinisinä ja illalla mentiin nukkumaan keho hyttysten puremia täynnä.

Auringosta nauttimista

Auringosta nauttimista

Hymähdin ääneen kun kaverini kysyi mitä mietin. Tuntui niin oudolta, istua Uudessa-Seelannissa Abel Tasmanin leirintäalueella ja tajuta se suomalaisuuden ydin. Yksin ja yhdessä, keskellä ei mitään nauttia vain rauhallisesta elämästä.

Olin onnellinen, olin todellakin onnellinen ja niin oli kaverinikin. Se mitä parin viime päivän aikana olin nähnyt ja kokenut tuntui antavan anteeksi kaikki ne pahat päivät, joita olen täällä ollessani saanut kohdata. Jos nyt minun olisi pitänyt pakata rinkka ja palata kotiin, olisin tehnyt sen hymyssäsuin. Tuntui kuin olisin nähnyt kaikista kauneimman palan maailmaa, kaikista kauneimman palan Uutta-seelantia.

835

Suunnitelmissa oli tehdä päivävaelluksia ja piipahtaa kansallispuistoin muillakin rannoilla, mutta jotenkin sitä emme saaneet aikaiseksi kuin yhden kävelyn läheiselle vesiputoukselle. Nautimme siitä, että löhöilimme kullankeltaisella rannalla ja annoimme olomme vajota vielä syvemmälle huuman pehmeisiin aaltoihin. Antaen päivien kulua ja auringon päivettää kehojamme. Illalla ihailimme auringonlaskua ja odotimme ensimmäisten tähtien saapumista näkyviin. Miten hiljalleen taivas muuttui tähtimereksi, josta onnekkaimpina öinä saatoin nähdä jopa kahdeksan tähdenlentoa.

838

Mainokset