Darwin to Adelaide osa V

Olin kuulut juttua mystisestä ja oudosta Coober Pedyststä, kaupungista jossa kaikki on maan alla ja siellä rahaa on kuin roskaa, olettaen että on käynyt hyvä tuuri ja onnistunut löytämään opaaleja.

Olin muutamaan otteeseen googlen kuvahaulla katsellut, minkäläinen kylä minut ottaa vastaan ja näky ei ollut mikään järisyttävän kaunis ja paikan päällä ollessani oli pakko todeta se, että google oli jälleen kerran oikeassa. Kaupunki oli todella ruma ja erittäin outo. Karmiva, jos niin voin sanoa.

Maanalaiset rakennukset olivat itselleni todella ahdistavia ja kuiva ilma sai oloni tukalaksi. Illalla oli taaas aika painua nukkumaan ennen muita ja todettava se, että kuumeeni oli palannut.

Vaikka kaupunkia en jaksanut pahemmin tutkia, niin sinne saapuminen ja kaiken sen tyhjyyden näkeminen oli kiehtovaa. Vaikka kaupunki oli jotain todella kamalaa niin silti sitä ei voinut lakata ihmettelemästä. Se oli todella sekava fiilis. Ihmetellä ja inhota jotain paikkaa, josta halusi mahdollisimman nopeasti pois.

Olin onnellinen, että yövyimme täällä vain yhden yön, yhden yön maanalaisessa hostellissa, jonka ilma oli todella kuivaa että aamulla sain köhiä keuhkoni pihalle ja kaivaa repun uumenista hengitysteitä avaavia lääkkeitä.

Kuivasta autiomaasta matkustaminen kohti vihreätä ja kukkulaista Quornia oli häkellyttävä näky. Se miten yhden päivän aikana näkee todellisen maiseman vaihdoksen oli outoa. Yleensä sitä on tottunut siihen, että lentokoneen laskeuduttua sinua kohtaa uusi ja erikoinen maa, jossa uudet tuoksut ottavat sinut avosylin vastaan. Ja nyt se kaikki tapahtui silmieni edessä.

Miten aavikko hehkui lämmöstä ja jossain siellä kaukana näytti olevan järvi, järvi joka seurasi minua sitä mukaan mitä bussimme liikkui. Kangastus. Silti niin toden tuntuinen.

Aamumme Quornissa alkoi taas aikaisin, kuten jokaisena päivänä. Jälleen edessä oli pieni aamukävely, kuten aikaisempinakin päivinä.

Tällä kertaa kuljimme vihreän metsän keskellä  ja punaisena hohtava kuiva erämää oli vain muisto eilisestä. Alligator gorge jatkoi samaa ylväiden kallioiden muodostelmaa, mihin olin jo edellisinä päivinä kerinnyt ihastua.  Silti se näky, joka minut kohtasi tuntui jollain oudon tapaa tutulta. Vaikka kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Jotenkin se, kun pomppi kiveltä toiselle, varoen kastelemasta kenkiä toi mieleeni lapsuuden kesät suomen metsissä, vaikka maisemat olivat aivan toiset.

Aamuinen kävelylenkki oli tapansa mukaan kolmen ja neljän tunnin mittainen. Aamulenkki, joka tarjosi mahtavia maisemia ja uusia kokemuksia, kävelylenkki, joka oli tämän reissun viimeinen.

Lounastaukomme hiljaisessa ja tyhjässä Snowtow:ssa oli hiljainen ja tyhjä. Yritimme vääntää vitsiä, mutta kukaan ei siinä oikein onnistunut. Hartiat lyyhyssä kävelimme kaupungin teitä läpi ja istahdimme hiljaa bussiin, joka tuntui kulkevan liian nopeasti.

Ilmassa oli tunnelma, joka on aina kun jokin hyvä ja mahtava on loppumassa. Kukin meistä Adelaideen päästyä jatkaisi matkaansa oman suunnitelman mukaan. Muutaman kanssa minulla olisi vielä aikaa nauraa Adelaidessa ja toisiin törmäisin Melbournessa, mutta loput jäisivät sille viimeiselle pysäkille, jonne bussi pysähtyi.

Mainokset