Kipeä

Makasin sängylläni ja voimat olivat kadonneet. Käsissäni oli jo kolmas särkylääkepakkaus, jonka viimeisen pillerin suuhuni heitin. Kuumetta oli reilut 39 astetta ja huomenna olisi lento Darwiniin. Korviani särki ja nenäni oli tukossa, rintaan pisti ja hengittäminen tuntui vaikealta. Kello oli jo aivan liian pajon, jotta olisin lääkäriin voinut mennä.

Lääkäriin, jonne meno olin jo pitkittänyt kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa olin ollut kipeänä, kaksi viikkoa, jolloin kuumeni oli noussut taivaisiin muutaman päivän ajaksi ja laksenut kuin salama kirkkaalta taivaalta, antaen minulle päivän tai kaksi leikkiä tervettä, kunnes oli aika taas painua peittojen alle ja täristä kylmän nihkeässä horroksessa.

Lento Darwiniin oli yhtä helvettiä ja päivät, jotka kuumassa ja hiostavan kosteassa kaupungissa vietin. Lääkäri oli määrännyt minulle kasan lääkkeitä, jotka pistivät korvani lukkoon muutamaksi päiväksi ja tuvottivat kehoni päivä päivältä vain enemmän.

Ja minulla oli vielä edessä reilun kahden viikon mittainen reissu Darwinista Adelaideen asti. Ei naurattanut yhtään, kun lähtöaamuna kuume ei tuntunut kadonneen minnekkään ja aamupalaksi olin muutaman pyöreän pillerin popsinut.

Aluksi olin suunnitellut hyppääväni Austarian halki kulkevaan junaan ja jäänyt aina pois suurimpien nähtävyyksien kohdalla. Ongelmaksi muodotui se, että juna kulkisi kerran viikossa ja joutuisin kuitenkin ottamaan osaa retkiin, jotta olisin päässyt näkemään ne paikat, jotka halusin nähdä.

Darwin

Darwin

Halvimmaksi vaihtoehdoksi tuli hankkia matka Darwinista Adelaideen asti, joka takaksi sen, että näen ne kaikki paikat, jotka olin matkaoppaani karttaan punaisella kynällä ympyröinyt.

Vaikka se kuuluisa ja kauan unelmoimani junamatka jäi kokematta, koin niin paljon, että menetys ei haitannut tippaakaan. Se mitä kaksi viikkoa piti sisälläänsä oli parasta mitä olin koko Austraaliassa oloni aikana kokenut, sairastelustani huolimatta.

En oikeastaan tiedä, minkä troopisen taudin olin itselleni hommannut, vai oliko kyseessä sitten tavallista pahempi flunssa, mutta kaikkiaan koko sairastelu kesti hiukan yli kuukauden. Välillä oli päiviä, jolloin tunsin itseni terveeksi, kunnes taas olo huononi.

Lääkkeitä tuli popsittua sen kahden viikon ajan ja oikeastaan en tiedä minkä hevoskuurin lääkäri minulle oikein antoi, mutta lääkkeiden vaikutukset kehooni ja mieleeni olivat kamalat. Elimistöni turposi kuin mikäkin pallokala ja korvissani suhisi. Toisinaan minua osketti ja huimasi. Onnekseni vatsani sai olla rauhassa.

Mainokset

Tanssia ja ilotulituksia

Huonetoverini joivat ringissä viiniä ja minä istuin sängylläni. Me kaikki olimme lähdössä ulos, mutta minä omille menoilleni, omiin juhliin, joissa ilmaisia drinkkejä ei vaaleanpunaisella rannekkeella saanut ja puolialastomia naisia ei tanssinut pöydillä herättäen nuorissa miehenaluissa sitä suunnatonta halua koskea heidän märkää ihoa, ihoa jonka joku oli sangollisella vettä kastellut.

Minä olin menossa katsomaan tanssia, jossa oli vähäpukeisia ihmisiä ja kuumia rytmejä. Minä olin menossa CIAF tapahtuman Open Night party bileisiin, bileisiin joista en tiennyt mitä odottaa.

Festarialueelle saavuttua huomasin, että kyseessä oli aika hienot bileet, jokainen oli pukeutunut viimeisen päälle ja minä tunsin itseni hiukan alipukeutuneeksi, vaikka olinkin rinkkani uumenista yrittänyt kaivaa ylleni jotain siistiä, jotain muuta, kuin ne päivittäset shortit ja kulahtaneet t-paidat.

Alueella oli tarjolla ilmaista ruokaa ja juomaa. Jos olisin tiennyt sen, että saan täällä vatsani täyteen makoisasta ruoasta, en olisi pika pikaa hostellillani sitä tomaattikeitto suuhuni pistänyt ja kieltäni polttanut. Vaikka nälkä ei kurninut vatsanpohjassani, en voinut kieltäytyä herkullisesta kalasta, joka oli saanut indonesialaisia mausteita kylkeensä.

Tanssiesitykset, jotka näin olivat aivan uskomattoman hienoja. tätä olin odottanutkin, nähdä aitoa oikeata aboriginallista kultuuria tanssin ja taiteen muodossa.

Illan viimeinen esiintyminen oli varattu tämän vuoden Laura-aboriginaali festifaalien voittajaryhmälle ja todellakin, heidän esitys oli jotain sanoin kuvaamattoman hienoa. Se rytmi, jolla tanssia tanssittiin toi mieleeni osittain capoeiran, tuon brasilialaisen kappailulajin, joka on taidokkaasti tanssiksi peitetty.

Illan päätti ilotulitukset taivaalla ja oli aika palata tyytyväisenä hostellille.

Sunnuntaina oli vuorossa CIAF-festareiden päätös juhla, jonne oli ilmainen sisäänpääsy ja mukaani lähti huonetoverini, jonka mukaan ottamista kaduin jo ensimmästen minuttien aikana. Se, miten hän nauraa hykersi aboriginaalien tansseille ja heidän vaatteille.

Minusta tuntui niin pahalle. Ja jotenkin se toisen suhtautuminen pilkallisesti koko tapahtumaan, vei myös omia fiiliksiä. Se mitä olin muutamaa päivää aikaisemmin kokenut, tunui nyt niin tyystin mahdottoalta kokea uudelleen.

Huojuvia palmuja

Kaupunki, joka tunnetaan lukuisista baareista ja kännäävistä turisteista, yllätti minut totaallisesti.

Ihastuin keskustan liepeillä olevaan laguniin ja sen vihreään ympäristöön, ihastuin kaupungin katuihin, joita reunustivat isot puut syvän vihreineen lehtineen ja tuoksuvineen kukkasineen.

Ihastuin satamaan ja sen taustalla nouseviin kukkuloihin, kukkuloihin, jotka toivat mieleeni Wellingtonin. Satama, jonne aina iltalenkillä päädyin ihailemaan usvan peittämää näkyä nuuhkien raikasta meri-ilmaa.

Palm Cove beach

Palm Cove beach

Ihastuin siihen luontoon, jonka Cairnsin ympärillä näin. Miten palmupuut huojuivat tuulessa ja vihreät sademetsät värittivät maisemaa, tuoden vihreälle uuden syvän värin.

Pidin siitä, miten lähirannoille pääsi kätevästi bussilla ja vaalealla hiekalla loikoilessa sai hetken rauhaa siltä hälinältä ja meteliltä mitä Cairnsin keskustassa tuntui aina aika ajoin olevan.

Josephine Falss

Vaikka baareista ja alkoholin huurruttamista ihmisistä en syttynyt, pidin siitä, miten pieniä kahviloita ja ravintoloita kauppungissa oli. Vaikka keskusta tuntuikin siltä, että se on juuri turisteja varten rakennettu, se vaikutti kivalta ja toisinaan taas aivan kamalalta.

Queenslandin sademetsät kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin

En pitänyt siitä, miten turisteja oli joka paikassa, kävellen nenät pystyssä, kuin mitkäkin maailman omistajat välittämättä siitä, minne sen tyhjän kaljatölkin viskaavat. En pitänyt yhtään siitä, miten Aboriginaalit joivat itsensä räkäkänniin jossain penkillä ja loppuillasta makasivat jalat levällään asfaltilla.