Darwin to Adelaide osa V

Olin kuulut juttua mystisestä ja oudosta Coober Pedyststä, kaupungista jossa kaikki on maan alla ja siellä rahaa on kuin roskaa, olettaen että on käynyt hyvä tuuri ja onnistunut löytämään opaaleja.

Olin muutamaan otteeseen googlen kuvahaulla katsellut, minkäläinen kylä minut ottaa vastaan ja näky ei ollut mikään järisyttävän kaunis ja paikan päällä ollessani oli pakko todeta se, että google oli jälleen kerran oikeassa. Kaupunki oli todella ruma ja erittäin outo. Karmiva, jos niin voin sanoa.

Maanalaiset rakennukset olivat itselleni todella ahdistavia ja kuiva ilma sai oloni tukalaksi. Illalla oli taaas aika painua nukkumaan ennen muita ja todettava se, että kuumeeni oli palannut.

Vaikka kaupunkia en jaksanut pahemmin tutkia, niin sinne saapuminen ja kaiken sen tyhjyyden näkeminen oli kiehtovaa. Vaikka kaupunki oli jotain todella kamalaa niin silti sitä ei voinut lakata ihmettelemästä. Se oli todella sekava fiilis. Ihmetellä ja inhota jotain paikkaa, josta halusi mahdollisimman nopeasti pois.

Olin onnellinen, että yövyimme täällä vain yhden yön, yhden yön maanalaisessa hostellissa, jonka ilma oli todella kuivaa että aamulla sain köhiä keuhkoni pihalle ja kaivaa repun uumenista hengitysteitä avaavia lääkkeitä.

Kuivasta autiomaasta matkustaminen kohti vihreätä ja kukkulaista Quornia oli häkellyttävä näky. Se miten yhden päivän aikana näkee todellisen maiseman vaihdoksen oli outoa. Yleensä sitä on tottunut siihen, että lentokoneen laskeuduttua sinua kohtaa uusi ja erikoinen maa, jossa uudet tuoksut ottavat sinut avosylin vastaan. Ja nyt se kaikki tapahtui silmieni edessä.

Miten aavikko hehkui lämmöstä ja jossain siellä kaukana näytti olevan järvi, järvi joka seurasi minua sitä mukaan mitä bussimme liikkui. Kangastus. Silti niin toden tuntuinen.

Aamumme Quornissa alkoi taas aikaisin, kuten jokaisena päivänä. Jälleen edessä oli pieni aamukävely, kuten aikaisempinakin päivinä.

Tällä kertaa kuljimme vihreän metsän keskellä  ja punaisena hohtava kuiva erämää oli vain muisto eilisestä. Alligator gorge jatkoi samaa ylväiden kallioiden muodostelmaa, mihin olin jo edellisinä päivinä kerinnyt ihastua.  Silti se näky, joka minut kohtasi tuntui jollain oudon tapaa tutulta. Vaikka kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Jotenkin se, kun pomppi kiveltä toiselle, varoen kastelemasta kenkiä toi mieleeni lapsuuden kesät suomen metsissä, vaikka maisemat olivat aivan toiset.

Aamuinen kävelylenkki oli tapansa mukaan kolmen ja neljän tunnin mittainen. Aamulenkki, joka tarjosi mahtavia maisemia ja uusia kokemuksia, kävelylenkki, joka oli tämän reissun viimeinen.

Lounastaukomme hiljaisessa ja tyhjässä Snowtow:ssa oli hiljainen ja tyhjä. Yritimme vääntää vitsiä, mutta kukaan ei siinä oikein onnistunut. Hartiat lyyhyssä kävelimme kaupungin teitä läpi ja istahdimme hiljaa bussiin, joka tuntui kulkevan liian nopeasti.

Ilmassa oli tunnelma, joka on aina kun jokin hyvä ja mahtava on loppumassa. Kukin meistä Adelaideen päästyä jatkaisi matkaansa oman suunnitelman mukaan. Muutaman kanssa minulla olisi vielä aikaa nauraa Adelaidessa ja toisiin törmäisin Melbournessa, mutta loput jäisivät sille viimeiselle pysäkille, jonne bussi pysähtyi.

Mainokset

Kipeä

Makasin sängylläni ja voimat olivat kadonneet. Käsissäni oli jo kolmas särkylääkepakkaus, jonka viimeisen pillerin suuhuni heitin. Kuumetta oli reilut 39 astetta ja huomenna olisi lento Darwiniin. Korviani särki ja nenäni oli tukossa, rintaan pisti ja hengittäminen tuntui vaikealta. Kello oli jo aivan liian pajon, jotta olisin lääkäriin voinut mennä.

Lääkäriin, jonne meno olin jo pitkittänyt kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa olin ollut kipeänä, kaksi viikkoa, jolloin kuumeni oli noussut taivaisiin muutaman päivän ajaksi ja laksenut kuin salama kirkkaalta taivaalta, antaen minulle päivän tai kaksi leikkiä tervettä, kunnes oli aika taas painua peittojen alle ja täristä kylmän nihkeässä horroksessa.

Lento Darwiniin oli yhtä helvettiä ja päivät, jotka kuumassa ja hiostavan kosteassa kaupungissa vietin. Lääkäri oli määrännyt minulle kasan lääkkeitä, jotka pistivät korvani lukkoon muutamaksi päiväksi ja tuvottivat kehoni päivä päivältä vain enemmän.

Ja minulla oli vielä edessä reilun kahden viikon mittainen reissu Darwinista Adelaideen asti. Ei naurattanut yhtään, kun lähtöaamuna kuume ei tuntunut kadonneen minnekkään ja aamupalaksi olin muutaman pyöreän pillerin popsinut.

Aluksi olin suunnitellut hyppääväni Austarian halki kulkevaan junaan ja jäänyt aina pois suurimpien nähtävyyksien kohdalla. Ongelmaksi muodotui se, että juna kulkisi kerran viikossa ja joutuisin kuitenkin ottamaan osaa retkiin, jotta olisin päässyt näkemään ne paikat, jotka halusin nähdä.

Darwin

Darwin

Halvimmaksi vaihtoehdoksi tuli hankkia matka Darwinista Adelaideen asti, joka takaksi sen, että näen ne kaikki paikat, jotka olin matkaoppaani karttaan punaisella kynällä ympyröinyt.

Vaikka se kuuluisa ja kauan unelmoimani junamatka jäi kokematta, koin niin paljon, että menetys ei haitannut tippaakaan. Se mitä kaksi viikkoa piti sisälläänsä oli parasta mitä olin koko Austraaliassa oloni aikana kokenut, sairastelustani huolimatta.

En oikeastaan tiedä, minkä troopisen taudin olin itselleni hommannut, vai oliko kyseessä sitten tavallista pahempi flunssa, mutta kaikkiaan koko sairastelu kesti hiukan yli kuukauden. Välillä oli päiviä, jolloin tunsin itseni terveeksi, kunnes taas olo huononi.

Lääkkeitä tuli popsittua sen kahden viikon ajan ja oikeastaan en tiedä minkä hevoskuurin lääkäri minulle oikein antoi, mutta lääkkeiden vaikutukset kehooni ja mieleeni olivat kamalat. Elimistöni turposi kuin mikäkin pallokala ja korvissani suhisi. Toisinaan minua osketti ja huimasi. Onnekseni vatsani sai olla rauhassa.