Odotus

Viimeisen yöni vietin Farossa, joka oli saanut samanlaisen turisti leiman otsaansa kuin Lagos. Ei kuitenkaan yhtä isoa ja vahvaa, mutta leiman kuitenkin. Ja sen kyllä huomasi.

Koska en ole koskaan syttynyt siitä ns. turisti meiningistä, jossa istutaan kahviloissa tai kuppilissa. Katsellaan urheilua ja syödään tietenkin sitä oman maan ruokaa, ehkäpä lauletaan vielä illan päätteeksi hieman karaokea.  Koska en lähtenyt reissuun etsimään niitä lihapullia perunamuussin kanssa, en saanut Farostakaan juuri mitään kiksejä.

Kaupungin vanha keskusta oli nopeasti nähty ja loppupäivän maleksin kaupungin katuja pitkin. Toisinaan ihailin vanhoja taloja, joista maalipinta oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja toisinaan en edes jaksanut silmiäni avata ja katsoa kaupunkia niillä silmillä, joilla olin ihaillut Sintraa.

Tai sitten minä vai odotin aamulla lähtevää bussia Sevillaan. Olinhan tullut Faroon vain siksi. Yhden bussin takia.

Lagos

Lagos

Alagarve oli hiukan pettymys Sintran ja Lissabonin jälkeen. Vaikka Lagosin rannat olivatkin tajunnan räjäyttäviä, niin kokonaisuudessa Alagarvesta jäi todella nihkeä maku suuhun.

Alagarve oli kokonaisuudessa erilainen, kuin pääkäaupunki ja sen lähialueet. Yleisilme oli ränsistyneempi ja täällä se ei puhutellut minua niin lempeästi ja herättelevästi.

Sitä vain katsoi jotenkin hiukan surullisena ränsistynyttä katukuvaa ja ihmisiä, jotka tuntuivat vain suorittavan elämää. Vain suorittavan sitä. Piittaamaatta siitä, miltä kotikatu näytti tai mitä päälleensä oli pukenut. En nyt tarkota sitä, että jokaisen tulisi kulkea Hugo Bosin puvuissa, mutta kuitenkin likainen ja rähjäinen yleisilme oli aika surullinen näky.

Faro

Faro

Bussi Espanjaan lähti aikaisin aamulla ja minulla oli ihmeen hyvä olo. Vaikka väsymys painoi silmäluomiani kiinni, jaksoin hymyillä. Tunsin taas sen euforian virtaavan suonissani. Tuntui kuin heräisin henkiin metri metriltä.

Bussin ylittäessa Espanjan rajan minä räjähdin. Olisi tehnyt mieli nousta pystyyn ja heilutella käsiä jokaiseen ilmansuuntaan. Pomppia bussin käytävällä ja huutaa onnesta soikeana, olen Espanjassa. Minä olen täällä.

Espanja? Miten ihmeessä yksi maa pystyi tekemään minuun niin suuren vaikutuksen. Miten maa, joka on aina ollut ihan jees, oli nyt minulle kaikki kaikessa.

261

Quero ver a felicidade – Haluan nähdä onnellisuutta

Fiilisket jotka Portugalista jäivät olivat hyvät, Alagarvesta huolimatta. Ne olivat herättelevät, minun pitää vielä palata. Ja kiertää Alagarve kaukaa. Se oli minun lupaukseni itselleni katsellessani bussin ikkunasta ulos.

 

Mainokset