Ihanasti hukassa!

Minulla oli vuorostaan sama kysyvä katse. Katse, joka paljasti sen, että en ole paikallinen. Olen turisti, joka on ehkä eksynyt kapeille kujille ja hukannut sydämen suuren kaupungin leveille kaduille.

Näytin siltä, että en tiennyt missä olen, mutta rakastin sitä, missä olin.

Plaza de Espana

Plaza de Espana

Plaza de España rakennettiin vuonna 1928 kaupungin iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten

Plaza de España rakennettiin vuonna 1928 kaupungin iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten

Olen aikaisemminkin ollut suurissa kaupungeissa. Olen ollut niin Sydneyssä kuin Singaporessa. Olen eksynyt Melbournessa ja hukannut ajantajuni Bangkokissa. Mutta täällä se suuruus tuntui todellakin suurelta.

Kun yksi aukio, yksi puisto tuntui olevan suurempi kuin kotikaupunkini. Yksi leveä tie tuntui olevan pidempi kuin junamatkani Helsinkiin. Ja yksi kuja tuntui pursuavan enemmän elämää, kuin koko Suomi.

Uusrenessanssista arkkitehttuurisuuntausta edustavan aukion kerrotaan olevan yksi Espanjan kauneimmista

Uusrenessanssista arkkitehttuurisuuntausta edustavan aukion kerrotaan olevan yksi Espanjan kauneimmista

Kaikki tuntui olevan suurta ja tarkoin harkittua. Talot olivat mahtipontisia ja puistot suuria ja näyttäviä. Pilevnpiirtäjät eivät nousseet korkeuksiin ja langettaneet varjoja pitkin katuja.

Suurien ja leveiden teiden lisäksi täälläkin saattoi eksyä niiden pienten ja kapeiden kujien labyrinttiin, jotka kuitenkin hetkessä selvitti. Sitä oppi, mistä tuli kääntyä vasemmalle ja mistä taas oikealle. Mikä oli se kahvila, jonka ohi kuljettiin kunnes oli aika jättää suuruus taakse ja pujahtaa toiseen maailmaan.

Alcázar eli kuninkaallinen palatsi kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin

Alcázar eli kuninkaallinen palatsi kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin

Palatsi oli alkujaan maurien linnoitus jota laajennettiin useaan otteeseen.

Palatsi oli alkujaan maurien linnoitus jota laajennettiin useaan otteeseen.

Vaikka nähtävää kaupunki olisi tarjonnut yllin kyllin, huumannuin siitä elämästä, joka ympärilläni kuhisi. Se oli jotain, jota en ollut aikoihin nähnyt. Se tuntui niin uskomattomalta. Kuin koko kaupunki olisi tehty elämistä varten. Ja jokainen totteli sitä suuri hymy kasvoillaansa.

Vaikka en aina tiennyt mitä nurkan takana oli, kuljin ihmeen päättäväisesti. Kuin olisin tiennyt minne minun piti mennä ja missä minun piti pysähtyä. Istahtaa alas ja leputtaa väsyneitä jalkoja. Juoda kuppu kuumaa kahvia ja nauttia siitä tunteesta joka minut oli vallannut.

Alcázar on yksi parhaista mudéjar-arkkitehtuurin esimerkeistä

Alcázar on yksi parhaista mudéjar-arkkitehtuurin esimerkeistä

Miten kaikki tuntuikaan niin hyvältä. Kuin olisin palannut jonnekkin jossa joskus oli ollut kotini. Kuin olisin palannut lapsuuteni kaupunkiin, jossa kaikki oli muuttunut. Ei ollut enään sitä S-markettia hautausmaan kupeessa. Ei mitään, mikä olisi rakentanut muistoissa olleen kaupungin eläväksi silmieni eteen. Mutta silti se tuntui jotenkin tutulta ja turvalliselta.

Ja hyvällä tavalla niin vieraalta.

Mainokset

Anteeksi, mitä sanoittekaan?

Levitin kartan pöydälle, jonka toisella puolella ikäiseni mies katsoi minua ruskeilla silmilläänsä. Poskissa oli hento puna, joka kasvoi hiljalleen, mutta varmasti kohti korvia. Hänen olemuksestaansa oli aistittavissa se, että hän ei ymmärtänyt sanakaan, mitä olin hänelle sanonut.

Yritin uudelleen. Hitaasti ja selkeästi. Niin selkeästi kun vain kykenin.

-Missä voin pestä pyykkini?

Tartuin peukalolla ja etusormellani paitaani kiinni ja kysyin uudelleen. Hiukan yksinkertaisemmin. Hitaasti ja kärsivällisesti.

-Pestä vaatteet? Pestä? Vaatteet? Paita? Puhdistaa?

Osoitin hänen selkänsä takan olevaa pesukonetta kysyvällä katseella. Ja hän tuijotti minua vielä kysyvämmällä takaisin.

Ei. Hän ei ymmärtänyt sanaakaan. Ja minä en ymmärtänyt häntä. Osasin Espanjaksi vain muutaman sanan ja ne eivät olleet soveliaita tähän tilaanteeseen.

Suljin silmäni ja mietin, että antaa olla. Voinhan suihkussa pestä muutaman paidan, kuten olen tähän asti tehnyt. No problem.

Mies katsoi minua. Tuntui, että hän ei nähnyt hostellin aulassa mitään muuta kuin minut. Ja niillä pelokkaan uteilliailla silmillä hän tapitti minua, odottaen tuomiota. Käännänkö hänelle selkäni ja poistun omaan huoneeseeni kartta tiukasti käsissäni, vai avaisinko suuni uudelleen ja päästäisin ilmaan uusia kysymyksiä.

En tiennyt mitä olisin tehnyt. Rikonko hiljaisuuden vai en. Poistunko paikalta vai yritänkö vielä uudelleen.

En tiennyt, oliko tiskin takana seisova pesukone rikki vai ei. Oliko se pelkkä koriste. Vai oliko se ainoastaan henkilökunnan käytössä.

Kaupungin ainoa pesula, jonne olin aikaisemmin saanut ohjeet sijaistsi niin kaukana, että se ei ollut muutaman paidan arvoinen reissu.

Suoristin hiukan jo ryppyistä karttaani. Sivelin sitä, kuin juuri pedattua sänkyä.

Kuulin miten mies nielaisi. Sen voima tuntui helistävän ikkunoita. Minua kadutti. Miksi olinkaan alkanut kiusaamaan tuota mies parkaa. Miksi?

-Posti. Kirje. Paketti. Viesti.

Kädet heiluivat miehen pään ympärillä, kuin huonossa komediassa jossa Espanjalaisista esitetään hassun hauskaa parodiaa. Hän ei kyennyt sanomaan muuta kuin, No entiendo! No entiendo!

Se oli kuin loitsu, huono sellainen. Minä en kadonnut minnekkään. En edes muuttunut pienemmäksi.

img_2638

Uskon, että elämään astuu henkilöitä juuri oikeaan aikaan. Joidenkin on määrä kulkea rinnallasi ikuisesti ja toisten vain hetken. Ja tuo nainen, korkeisiin korkoihin sonnustautunut nainen vieraili elämässäni vain muutaman minuutin. Mutta helvetin tärkeiden sellaisten.

Hänellä oli lahja, hän kykeni puhumaan kielillä. Espanjalla sekä Englannilla. Mikä taivaanlahja hän oikein olikaan.

Odotus

Viimeisen yöni vietin Farossa, joka oli saanut samanlaisen turisti leiman otsaansa kuin Lagos. Ei kuitenkaan yhtä isoa ja vahvaa, mutta leiman kuitenkin. Ja sen kyllä huomasi.

Koska en ole koskaan syttynyt siitä ns. turisti meiningistä, jossa istutaan kahviloissa tai kuppilissa. Katsellaan urheilua ja syödään tietenkin sitä oman maan ruokaa, ehkäpä lauletaan vielä illan päätteeksi hieman karaokea.  Koska en lähtenyt reissuun etsimään niitä lihapullia perunamuussin kanssa, en saanut Farostakaan juuri mitään kiksejä.

Kaupungin vanha keskusta oli nopeasti nähty ja loppupäivän maleksin kaupungin katuja pitkin. Toisinaan ihailin vanhoja taloja, joista maalipinta oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja toisinaan en edes jaksanut silmiäni avata ja katsoa kaupunkia niillä silmillä, joilla olin ihaillut Sintraa.

Tai sitten minä vai odotin aamulla lähtevää bussia Sevillaan. Olinhan tullut Faroon vain siksi. Yhden bussin takia.

Lagos

Lagos

Alagarve oli hiukan pettymys Sintran ja Lissabonin jälkeen. Vaikka Lagosin rannat olivatkin tajunnan räjäyttäviä, niin kokonaisuudessa Alagarvesta jäi todella nihkeä maku suuhun.

Alagarve oli kokonaisuudessa erilainen, kuin pääkäaupunki ja sen lähialueet. Yleisilme oli ränsistyneempi ja täällä se ei puhutellut minua niin lempeästi ja herättelevästi.

Sitä vain katsoi jotenkin hiukan surullisena ränsistynyttä katukuvaa ja ihmisiä, jotka tuntuivat vain suorittavan elämää. Vain suorittavan sitä. Piittaamaatta siitä, miltä kotikatu näytti tai mitä päälleensä oli pukenut. En nyt tarkota sitä, että jokaisen tulisi kulkea Hugo Bosin puvuissa, mutta kuitenkin likainen ja rähjäinen yleisilme oli aika surullinen näky.

Faro

Faro

Bussi Espanjaan lähti aikaisin aamulla ja minulla oli ihmeen hyvä olo. Vaikka väsymys painoi silmäluomiani kiinni, jaksoin hymyillä. Tunsin taas sen euforian virtaavan suonissani. Tuntui kuin heräisin henkiin metri metriltä.

Bussin ylittäessa Espanjan rajan minä räjähdin. Olisi tehnyt mieli nousta pystyyn ja heilutella käsiä jokaiseen ilmansuuntaan. Pomppia bussin käytävällä ja huutaa onnesta soikeana, olen Espanjassa. Minä olen täällä.

Espanja? Miten ihmeessä yksi maa pystyi tekemään minuun niin suuren vaikutuksen. Miten maa, joka on aina ollut ihan jees, oli nyt minulle kaikki kaikessa.

261

Quero ver a felicidade – Haluan nähdä onnellisuutta

Fiilisket jotka Portugalista jäivät olivat hyvät, Alagarvesta huolimatta. Ne olivat herättelevät, minun pitää vielä palata. Ja kiertää Alagarve kaukaa. Se oli minun lupaukseni itselleni katsellessani bussin ikkunasta ulos.