Leiki rohkeata

Siinä se sitten oli. Seisoimme lentokentällä ja oli aika sanoa hyvästit. Minä jatkaisin takaisin hostellilleni ja ystäväni nousisi koneeseen, takaisin kotiin.

Istuin yksin dösässä, matkalla hostellille. Tuijotin tyhjyyteen ja yritin nähdä ikkunoista jotain pimeään yöhön, mutta näinkin vain kasvoni. Kasvot, joista paljastui pelko, epävarmuus ja väsymys.

Olin suunnitellut, että nämä päivät, jotka vielä viettäisin Hongkongissa, kiertelesin lisää temppeleitä ja muita nähtävyyksiä, mutta en tehnytkään niin. Parin viikon aikana kerätty väsymys, joka lisäsi vain ennen matkalle lähtöä olevien univelkojen korkoa, piti minut velttona, väsyneenä ja sumussa.

Aikani kuluksi kuljeskelin pitkin Kowoloon vilkkaita katuja, yritin tehdä jotain järkevää, mutta se meni suurimmaksi osaksi vain palloiluksi.

Lähtöaamuna sydämmeni hakkasi tuhatta ja sataa, tuntui että rintakehäni menee siinä jyskeessä rikki.

Istuin taas bussissa, tunnin mittaisella matkalla kerkesin ajatuksissani vajota helvetinmoiseen epätoivoon ja samalla siihen helvetin korkeaan nirvanaan, jossa suupielet ovat korvissa saakka ja likinäiköinen bussikuskikin saattoi nähdä hampaani, kellastuneet ja likaiset sellaiset. Hampaat, jotka huusivat rinkassa olevaa sähköhammasharjaani enemmän kuin silmäni kaipasivt nukkumista.

IMG_0687

Ja siinä se oli, iso mainos jota en voinut olla näkemättä edellisenä iltana, enkä välttynyt siltä tälläkään kertaa. Suljin silmäni ja mietin, mitä helvettiä olen oikein tekemässä. Sydämeni halajaa takaisin Balille ja minä olen astumassa lentokoneeseen, jonka on määrä viedä minut Uuteen-Seelantiin.

Tunsin itseni niin pieneksi, onnettomaksi ja yksinäiseksi. Olisin halunut, että joku olisi ollut antamassa minulle suuren halauksen, pitänyt tärisevistä käsistäni kiinni ja vakuuttanut minut siihen, että se mitä teen nyt, on oikein.

Mainokset

Kuppi teetä ja pullo kirkasta

Oli aika sanoa Pekingille hyvästit ja hypätä junan kyytiin, palata Hongkongiin. Sinne mistä kaikki alkoi.

825

21 tuntia junassa meni yllättävän nopeasti. Olin varautunut puuduttavaan matkaan, jossa kerkiän lukea ja järjestellä matkan aikana ottamat valokuvat ja hiukan valmistautua tulevaan. Ja tietenkin nukkua. Milloinka sitä oppii sen, että mikään ei mene niin kuin on sen suunnitellut menevän?

829

Junamatkasta tuli jotain muuta, kuin olin sen olettanut olevan. Paljon parempaa, jotain minkä kokee vain kerran elämässä. Jotain, jota ei oikein uskonut todeksi, jotain mitä jaksoi ihmetellä siinä illan mittaan, hymyillä ja todeta, että onpas sitä taas jouduttu ihmeellisen tapahtuman keskelle.

828

Astuessani vaunuun, jossa meidän oli seuraavat 21 tuntia määrä matkustaa, meitä odotti vanhako paikallinen mies, mies joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta sanottavaa hänellä oli ja paljon. Siinä sitä oltiin hiukan ihmeissämme, kun juttua tuli mutta mitään ei ymmärretty. Ainoa yhteinen kieli, minkä jokainen meistä ymmärsi oli elekieli. Ja sekin oli valitettavasti niukkasanaista.

Vaunussa oli neljän pedin lisäksi pyöytä, jolla oli vanhukset matkajuomat siististi rivissä. Kaksi pulloa paikallista viinaa ja teetä. Ennen kuin olimme edes asettuneet aloillemme, kaivaneet omat eväämme repuistamme ja valmistautuneet tulevaan, meille jo tarjottiin teetä ja toinen kirkkaista pulloista.

834
Ennen kuin teelehdet olivat kerinneet vajota mukiemme pohjaan, oli kädessämme mandariineja ja pullo kirkasta avattu, juotu ensimmäiset huikat ja toivotettu elekielellä hyvää matkaa.

Vanhus kaivoi laukun esiin ja avasi sen, näyttäen että hänellä on pulloja enenmmänkin, kun vaikutimme hiukan epäileviltä siitä, että koko pullo oli meille. Tai lähinnä kaverilleni, olihan hän mies ja minä nainen. Ja miehethän juovat keskenään, oli maa tai kulttuuri mikä tahansa.

847

Myöhemmin seuraamme liittyy paikallinen nainen, aluksi luulin hänen olevan neljäs makuuvaunumme asukkaista, mutta myöhemmin paljastui, että hän oli vain kävellyt käytävällä ja nähnyt avonnaisesta ovesta meidät ja ajatellut että me saattaisimme tarvita tulkin.

Juna jyskytti eteenpäin, vanhuksen ja kaverini pullot hupenivat, hiljalleen tasaiseen tahtiin. Välillä juotiin pieni huikka yhtä aikaan ja pistettiin pullot vierekkäin, jotta nähdään onko pinta samassa tasossa, jos oli, niin hymyiltiin ja vanhus selitti tovin jotain, mitä me emme ymmärtäneet.

Vanhus selitti paljon vanhasta kiinalaisesta lääketieteestä, siitä mitä kehon osia tulee painaa tai hieroa, jos on jotain vaivoja, kuten esim. selkä kipeänä. Nainen käänsi miehen puheesta sen mitä kykeni, välillä haettiin sanakirjasta sitä oikeata sanaa.

846

Miesten poistuessa tupakalle, nainen kysyi minulta, onko Suomessa pajonkin miehiä jotka käyttävät alkoholia ja paljon. Kuulemma Kiinassa tämä on hyvin yleinen ongelma ja siihen liittyvä väkivalta. Kuin häpeissään kysymyksen aihetta, hän kysyi sen hiukan vaivautuneesti ja hiljaa kuiskaten, vilkuillen oviaukkoon ettei vain kukaan kuule. Naisen silmät aukenivat ja pää nousi, kun kerroin, että Suomessa on aivan samoja ongelmia kuin täälläkin. Tieto siitä, että Kiina ei paini yksin alkoholiongelmien kanssa toi naisen kasvoille helpottuneen ilmeen. En tiedä miksi.

Kello läheni puolta yötä ja miesten pullot olivat tyhjiä. Oli aika siirtyä nukkumaan.

Maatessani sängylläni, tunsin sen miten, juna kolisi ja peti hiukan heilui. En voinut olla hymyilemättä. Takana aivan uskomattoman hieno päivä, hetki jota en tule koskaan unohtamaan, eikä myöskään kaverinikaan.

Junan kolinaa kuunnellessa mieleeni tuli aika, jolloin olin ystäväni kanssa reilaamassa pitkin Eurooppaa.
Emme oikein tienneet mihin ryhdyimme, olihan päätös junan kiskoille lähteminen yhden kostean ryyppyillan idea. Lähdimme ilman mitään tietoa siitä, minne menemme ja mitä teemme. Meillä oli matkassa ainoastaan kirjastosta lainattu Euroopan hostellit, joka oli pari vuotta vanha painos. Karttana oli VR:n jakama euroopan kartta, jossa näkyi vain suurimmat rautatiet. Ei muuta. Taisi meiltä jäädä niin paljon kaikkea makeata näkemättä ja samalla näimme niin paljon asioita, joita emme olisi nähneet ja kokeneet, jos meillä olisi ollut edes jokin järkevä suunnitelma matkallemme. Mutta reissu oli aivan helkutin siisti!

Junalla Kiinan puolelle

Aamuruuhkassa metrolla suhaaminen rinkkojen kanssa ei ollut ehkä se paras kokemus mitä reissusta käteen jäi, mutta tulipahan se taas koettua. Sitä kirosi rinkan painoa ja mietti tulenko oikeasti tulevan vuoden aikana näitä kaikkia tavaroita tarvitsemaan?

Ennen junaan pääsyä liput ja passit katsottiin muutamaan otteeseen, rinkat läipivalaistiin ja lopulta vielä jonotettiin junaan pääsyä. Väsyttävää mutta helppoa. Naurettavan helppoa.

Onneksi junassa oli aikaa levätä, kerätä voimia ja nauttia tasaisesta kyydistä. Aika luksusta, jos niin voi sanoa. Vessa oli länsimaalaista tyyliä ja pelkoni lattiasta ammottavasta aukosta oli turha.

IMG_9706

Junasta noustessamme, ennen Kiinan puolelle astumista meidän passit tarkastettiin taas ja rinkat läpivalaistiin, ja minä tietenkin olin jonglöörauspalloillani saanut tullimiehen hieromaan käsiä omahyväisesti yhteen ja ajatellen tyyvysäisenä narauttavansa taas yhden typeryksen, joka yrittää tuoda hedelmiä maan rajojen sisäpuolelle vaikka se on ehdottomasti kiellettyä.

Se ilme, kun tullivirkailija sujauttaa kumihanksat käteensä ja pyytää minua avaamaan rinkan. Se sekunnin murto-osa, kun ilme värähtää omahyväisestä pettymyksen ihmettykseksi. Kädessä pyöritettiin värikkäitä palloja, jotka nopeasti pistettiin paikoille ja muovihanskat revittiin käsistä samalla paikalta nopeasti poistuttua.

Hymy oli herkässä. Siis minulla.

Suitsukkeiden tuoksua

Tunnetusti olen hulluna temppeleihin ja jos minulla on mahdollisuus nähdä niitä, vedän temppeliöverit hetkessä täyteen, koska olen liian ahnaasti yrittänyt nähdä aivan kaiken. Ja niin kävi myös tälläkin kertaa. Ja vieläpä harvinaisen nopeasti.

31

Chin Linin nunnaluostarin rakentamiseen ei käytetty yhtään naulaa

Temppeleissä viehättävintä on se hälinä niiden ympärillä. Miten ihmiset tulevat ja menevät, polvistuvat ja rukoilevat. Se, miten ihmiset uskovat johonkin niin vahvasti, että tekevät sen saman rituaalin päivästä toiseen, elämänsä loppuun asti.

Olkoon se sitten opittu asia tai oikeasti sydämestä kumpuava usko siihen, että suitsukkeen savuvanassa jumalat kuulevat rukouksesi. Sillä minulle ei ole väliä.

134

Tin Hau, merenjumalatar joka on Hongkongilaisten suosikkijumala ja kaupungin suojeluspyhimys

Yksi mieleenpainuvimmista temppeleistä oli Tiu Haun temmpeli, jonka katosta roikkui spiraalin muotoisia suitsukkeita. Itse paikka oli pieni ja ahdas, hämärä ja sakeana suitsukkeiden savusta, että palkinnoksi uteliaisuudestani sain järkyttävän hedarin, mutta oli se sen arvoista. Erikoisen paikasta teki juuri ne suitsukkeet, poikkesi täysin muista, suuremmista ja avarammista paikoista.

Toinen mieleenpainuva paikka oli taas kymmenentuhannen Buddhan luostari. Paikka oli todellakin jotain aivan muuta, mitä olin sen kuvitellut olevan.

IMG_6440

Rappusia oli yli 400

Alueelle saavuimme pientä sivupolkua pitkin, isot kyltit puihin naulattuina mainitsivat, että alueelle on ilmainen sisäänpääsy. Kuulemma jotkut huijari ovat kerjänneet hölmöiltä turisteilta kolikon jos toisenkin.

Alueen sisäänkäyti oli jotain muuta kuin arvokas. Ruostuneet piikkilanka-aidat eivät tuoneet yhtään fiilistä, että nyt ollaan menossa jonnekkin paikkaan, joka on toisille pyhä.

Rappusia noustessa ylös minulle tuli todella etova olo. Suorastaan yökötti. Patsaat, joilla rappuset oli molemmin puolin vuorattu oli mielestäni iljettäviä, suorastaan ilkeitä. Joistakin patsaista tuli mieleeni Homer Simpson nuoruusvuosina, jolloin tuolla tutulla keltapäällä oli vielä hiukset tallella ja elämä edessä.

IMG_6429

Toisinaan ei jaksa hymyillä

 

Jonottamista

Nähtävyydet jonne piti maksaa jotain sisään tiesi jonoja, pitkiä ja hitaita sellaisia. Ei ollut yhtään erikoista, että kulutimme aikaamme tunnin tai kaksi päästäksemme sisään, nähdäksemme jotain, mitä kirjoissa oli suurin sanoin kehuttu.

Ensimmäinen jono, jossa todellakin tuhrhauduin oli Victoria Peakin Peak tram. Paikka jolta odotin jotain todella hienoa, antoi vain karvaan pettymyksen. Oliko syynä se, että aurinko oli jo laskenut ja ilta paljastanut petollisen viileän ilman ja huulet sinisinä yritin saada itseäni lämpöisemmäksi kietoen huivia tiukasti hartioiden suojakseni.

6

Victoria Peak

Matkalla Lantaun saarelle, toinen kohtaamamme jono ja siinä tunnin jonottaminen sujui jo hiukan paremmin, huomasin jopa naureskelevan jonolle. Taivaalla paistava aurinko ja mukaani ottama villapusero piti mieleni lämpöisenä ja mielen avarana.

7. Suuri Buddha ja Po Linin luostari

Cable Car

8

Matkalla Lantaun saarelle

Lantaun saarelle menimme varta vasten yhden Hognkongin tunnetuimman nähtävyyden perässä. Lootuksen kukassa istuva Buddha ja sen ympärillä olevat patsaat olivat vaikuttava näky. Ylhäältä avautuvat maisemat ja auringon lämmittävät säteet saivat minut hymyilemään. Olin onnellinen. Todellakin, olin onnellinen.

10

Korkeuksissa istuva 34 metriä korkea ja 250 tonnia painava Buddha ei tuottanut pettymystä.

Pienen kävelymatkan päässä oli viisauden polku, jossa puiset paalut kohosivat korkeuksiin, joihin kaiverrettua kirjoitusta en ymmärtänyt. Ei tainnut kukaan muukaan paikalla oleva länsimaalainen ymmärtää. Puisto oli outo, mutta todella kaunis. Sanoisinko että vaikuttava.

Yksinkertaiset puiset paalut ja olin myyty. Taidan todellakin olla naurettavan helppo tapaus.

15

Wisdom Path

 

 

Ensimmäinen askel vapaudessa

Edessä oli uusi maa, uudet kujeet ja uusi valuutta. Lentokentän wc:n peilistä paljastui väsyneet kasvoni, jota väkisin naamalleni vääntämä hymy ei peittänyt.

Matkakumppanini oli yhtä väsynyt kuin minä ja kaiken lisäksi tämä reissu oli hänelle toinen kerta, kun hän astui jalalla aasian mantereelle. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun loma ei pitänyt sisällään rannalla löhöilyä ja halvasta oluesta humaltumista.

1

Lentokentältä hyppäsimme uupuneina bussiin ja viimeiset unihiekat ropisivat silmistäni, kun rystyset valkoisina sain pitää kaiteesta kiinni, jotta en olisi rinkan kanssa lentänyt keskelle käytävää, siihen malliin kuski kaahaili. Vaikka olin saanut edellisiltä reissuiltani kokea sen, mitä aasiassa liikene voi olla, niin tämä kyyti tuli täytenä yllätyksenä. En tiedä vaikuttiko se, että kuskina oli pieni vanha nainen ja hänen ajotapansa oli jotain muuta, mitä häneltä olisi voinut odottaa. Taisin odottaa jotain possujunan tapaista körröttelyä.

Bussikyyditä selvinneenä astuimme vilkaalle kadulle ja hetkeksi valtasi pieni epätoivo. Missä helvetissä me nyt oikein olemme? Mistään katukylteistä ei saanut selvää ja kartta kädessäni ei auttanut, koska en osanut paikantaa meitä.
Taisimme paikallisten silmissä olla todella huvittava näky, seisoa rinkat selässä ja pyöriä hitaasti pientä ympyrää silmien haravoiden tutkan lailla ympärillä olevia kylttejä, löytäen edes jotain tuttuja kirjaimia, joista muodostaa sanoja jotka molemmat ymmärrämme.

3

Onneksi silmä tottui nopeasti alkushokin jälkeen löytämään englanninkieliset katujennimet ja muut opasteet. Hetken kuluttua hymähdin itsekseni miten yhdessä sekunnissa ihminen voi lamaantua ja toisessa taas tuntea turvallisen tunteen, kun tajuaa olevansa taas kartalla. Tieto siitä, missä on ja minne päin on mentävä toi autuaallisen helpotuksen.

4

Päivät olivat lämpimiä ja illan saapuessa ihoni nousi kananlihalle ja hampaat löivät yhteen hitaasti mutta varmasti.

Vaikka ensimmäinen kosketus Hongkongin liikenteeseen oli hiukan raju, niin liikkuminen oli todella helppoa. Järjestelmällistä, oudon selkeätä. Vaikka metrokäytävillä kaikui muisto menneisyydestä ja seinät eivät kiiltäneet Singaporen tavoin puhtaudesta, niin yleisilme oli siisti.

5

Sakea usva peitti näkyvyyttä jättäen mielikuvan varaan sen, miten kaunista täällä olisi voinut olla. Satama ja korkeuksiin kohoavat kukkulat, paikat joiden kauneutta sain vain ihailla matkaoppaiden kuvista.

Kadut olivat leveitä ja selkeitä, sekä sekaisia sokkeloita, joista ei juurikaan saanut mitään selkoa. Korkeuksiin kohoavat pilvenpiirtäjät, jotka auringon laskeuduttua loistivat kilpaa neonvalon hohteessa jättäen varjoonsa ränsistyneet kerrostalot joiden kerroksia en edes kyennyt laskemaan.

Toinen askel

Keskustelupalstoja lukiessani olin saanut sellaisen kuvan, että jopa pommin salakuljettaminen lentokoneeseen olisi käynyt näppärämmin, mitä viisumin hankkiminen Kiinaan. En tiedä miten muut ovat toimineen, mutta minä toimin ihan ohjeiden mukaan. Olin ottanut mukaani tarvittavat paperit passin valokopiota lukuun ottamatta. Unohduksesta jouduin maksamaan vain vaivaa, kun kävin läheisessä kirjastossa ottamassa uuden kopion. Ilman kädenvääntöä ja ristikuulusteluun joutumista sain viisumin, jonka ansiosta minulla on taas yksi huoli vähemmän.

Kiina, tuo lapsuuteni salaperäinen maailma kaarevineen kattoineen ja hassuineen kirjaimineen on askeleen lähempänä. Maa, joka jakaa mielipiteet, toiset halajavat takaisin ja toisia ei edes kiinnosta jalallakaan astua koko maahan. Ja nähtäväksi jää, mitä mieltä minä olen siellä käytyäni.

IMG_0235

Viisumi 60€

Kiinaan tutustumisen aloitan Hongkongista, joka on Kiinan erityishallintoalue, jolla on niin oma valutta kuin peruslakinsa. Emämaa Kiina hoitaa alueen ulko-ja turvallisuuspolitiikan. Macao on Kiinan toinen erityishallintoalue, jonne myös Hongkongin tavoin pääsee ilman viisumia. Koska passissani komeilee Kiinan viisumi, suuntaan matkani myös näiden erityishallintoalueiden ulkopuolelle.  Tai niin olisi tarkoitus.

Alustavan suunnitelman mukaan Hongkongista menisin junalla muutamaksi päiväksi Guanzhouhun, josta jatkaisin matkaani luotijunalla Pekingiin. Pekingissä olisi tarkoitus olla vajaa viikkoa ja palata takaisin Hongkongiin yöjunalla. Hongonkista lennot Pekingiin ja takaisin olisi ollut samoissa hinnoissa kuin junamatkat, ja näin matkan alussa seikkailumieltä on vaikka muille jakaa, siksi valikoin matkustustavaksi junan. Ja siinähän kerkiää nähdä myös paljon muutakin kuin lentokentän lähtö-ja tuloaulat. Voi olla että junassa mieli muuttuu ja tulee kirottua sitä, että piti olla taas niin ahne, että halusin kokea junalla matkustamisen kiinassa. Tai sitten olen vain entistä onnellisempi siitä, että valikoin juuri junassa istumisen lentokoneen sijaan.

Lyhyen Kiinan valloituksen jälkeen suuntaan matkani kohti Uutta-Seelantia. Paikkaa josta odotan todella paljon. Mutta se, miten siellä menen ja tulen on vielä auki. Rehellisesti sanottuna, minulla ei ole mitään hajua, mitä ensimmäisten päivien jälkeen teen. Olen lukenut matkaoppaita ja suunnitellut päässäni alustavaa reittiä miten kuljen maan päästä päähän. Mutta ne ovat vain alustavia suunnitelmia päässäni, paperille en ole suunnitelman suunnitelmaa raapustanut. Uskon, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tulleessaansa. En jaksa sen suhteen murehtia.

Jos kaikki menee oikein hyvin ja minulla on rahaa, niin suuntaan jossain vaiheessa Fijille ja Tongalle, sekä poikkean myös Australiassa. Tosin eihän sitä voi tietää miten tulee käymään. Olenko koko vuoden Uudessa-Seelannissa ja haavet palmujen alla loikoilusta Tongalla jää kokematta, tai sitten otan hatkat ja ensimmäisen kuukauden jälkeen löydän itseni Balilta joogaopettajan paperit kourassa.