Leiki rohkeata

Siinä se sitten oli. Seisoimme lentokentällä ja oli aika sanoa hyvästit. Minä jatkaisin takaisin hostellilleni ja ystäväni nousisi koneeseen, takaisin kotiin.

Istuin yksin dösässä, matkalla hostellille. Tuijotin tyhjyyteen ja yritin nähdä ikkunoista jotain pimeään yöhön, mutta näinkin vain kasvoni. Kasvot, joista paljastui pelko, epävarmuus ja väsymys.

Olin suunnitellut, että nämä päivät, jotka vielä viettäisin Hongkongissa, kiertelesin lisää temppeleitä ja muita nähtävyyksiä, mutta en tehnytkään niin. Parin viikon aikana kerätty väsymys, joka lisäsi vain ennen matkalle lähtöä olevien univelkojen korkoa, piti minut velttona, väsyneenä ja sumussa.

Aikani kuluksi kuljeskelin pitkin Kowoloon vilkkaita katuja, yritin tehdä jotain järkevää, mutta se meni suurimmaksi osaksi vain palloiluksi.

Lähtöaamuna sydämmeni hakkasi tuhatta ja sataa, tuntui että rintakehäni menee siinä jyskeessä rikki.

Istuin taas bussissa, tunnin mittaisella matkalla kerkesin ajatuksissani vajota helvetinmoiseen epätoivoon ja samalla siihen helvetin korkeaan nirvanaan, jossa suupielet ovat korvissa saakka ja likinäiköinen bussikuskikin saattoi nähdä hampaani, kellastuneet ja likaiset sellaiset. Hampaat, jotka huusivat rinkassa olevaa sähköhammasharjaani enemmän kuin silmäni kaipasivt nukkumista.

IMG_0687

Ja siinä se oli, iso mainos jota en voinut olla näkemättä edellisenä iltana, enkä välttynyt siltä tälläkään kertaa. Suljin silmäni ja mietin, mitä helvettiä olen oikein tekemässä. Sydämeni halajaa takaisin Balille ja minä olen astumassa lentokoneeseen, jonka on määrä viedä minut Uuteen-Seelantiin.

Tunsin itseni niin pieneksi, onnettomaksi ja yksinäiseksi. Olisin halunut, että joku olisi ollut antamassa minulle suuren halauksen, pitänyt tärisevistä käsistäni kiinni ja vakuuttanut minut siihen, että se mitä teen nyt, on oikein.

Mainokset

Kuppi teetä ja pullo kirkasta

Oli aika sanoa Pekingille hyvästit ja hypätä junan kyytiin, palata Hongkongiin. Sinne mistä kaikki alkoi.

825

21 tuntia junassa meni yllättävän nopeasti. Olin varautunut puuduttavaan matkaan, jossa kerkiän lukea ja järjestellä matkan aikana ottamat valokuvat ja hiukan valmistautua tulevaan. Ja tietenkin nukkua. Milloinka sitä oppii sen, että mikään ei mene niin kuin on sen suunnitellut menevän?

829

Junamatkasta tuli jotain muuta, kuin olin sen olettanut olevan. Paljon parempaa, jotain minkä kokee vain kerran elämässä. Jotain, jota ei oikein uskonut todeksi, jotain mitä jaksoi ihmetellä siinä illan mittaan, hymyillä ja todeta, että onpas sitä taas jouduttu ihmeellisen tapahtuman keskelle.

828

Astuessani vaunuun, jossa meidän oli seuraavat 21 tuntia määrä matkustaa, meitä odotti vanhako paikallinen mies, mies joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta sanottavaa hänellä oli ja paljon. Siinä sitä oltiin hiukan ihmeissämme, kun juttua tuli mutta mitään ei ymmärretty. Ainoa yhteinen kieli, minkä jokainen meistä ymmärsi oli elekieli. Ja sekin oli valitettavasti niukkasanaista.

Vaunussa oli neljän pedin lisäksi pyöytä, jolla oli vanhukset matkajuomat siististi rivissä. Kaksi pulloa paikallista viinaa ja teetä. Ennen kuin olimme edes asettuneet aloillemme, kaivaneet omat eväämme repuistamme ja valmistautuneet tulevaan, meille jo tarjottiin teetä ja toinen kirkkaista pulloista.

834
Ennen kuin teelehdet olivat kerinneet vajota mukiemme pohjaan, oli kädessämme mandariineja ja pullo kirkasta avattu, juotu ensimmäiset huikat ja toivotettu elekielellä hyvää matkaa.

Vanhus kaivoi laukun esiin ja avasi sen, näyttäen että hänellä on pulloja enenmmänkin, kun vaikutimme hiukan epäileviltä siitä, että koko pullo oli meille. Tai lähinnä kaverilleni, olihan hän mies ja minä nainen. Ja miehethän juovat keskenään, oli maa tai kulttuuri mikä tahansa.

847

Myöhemmin seuraamme liittyy paikallinen nainen, aluksi luulin hänen olevan neljäs makuuvaunumme asukkaista, mutta myöhemmin paljastui, että hän oli vain kävellyt käytävällä ja nähnyt avonnaisesta ovesta meidät ja ajatellut että me saattaisimme tarvita tulkin.

Juna jyskytti eteenpäin, vanhuksen ja kaverini pullot hupenivat, hiljalleen tasaiseen tahtiin. Välillä juotiin pieni huikka yhtä aikaan ja pistettiin pullot vierekkäin, jotta nähdään onko pinta samassa tasossa, jos oli, niin hymyiltiin ja vanhus selitti tovin jotain, mitä me emme ymmärtäneet.

Vanhus selitti paljon vanhasta kiinalaisesta lääketieteestä, siitä mitä kehon osia tulee painaa tai hieroa, jos on jotain vaivoja, kuten esim. selkä kipeänä. Nainen käänsi miehen puheesta sen mitä kykeni, välillä haettiin sanakirjasta sitä oikeata sanaa.

846

Miesten poistuessa tupakalle, nainen kysyi minulta, onko Suomessa pajonkin miehiä jotka käyttävät alkoholia ja paljon. Kuulemma Kiinassa tämä on hyvin yleinen ongelma ja siihen liittyvä väkivalta. Kuin häpeissään kysymyksen aihetta, hän kysyi sen hiukan vaivautuneesti ja hiljaa kuiskaten, vilkuillen oviaukkoon ettei vain kukaan kuule. Naisen silmät aukenivat ja pää nousi, kun kerroin, että Suomessa on aivan samoja ongelmia kuin täälläkin. Tieto siitä, että Kiina ei paini yksin alkoholiongelmien kanssa toi naisen kasvoille helpottuneen ilmeen. En tiedä miksi.

Kello läheni puolta yötä ja miesten pullot olivat tyhjiä. Oli aika siirtyä nukkumaan.

Maatessani sängylläni, tunsin sen miten, juna kolisi ja peti hiukan heilui. En voinut olla hymyilemättä. Takana aivan uskomattoman hieno päivä, hetki jota en tule koskaan unohtamaan, eikä myöskään kaverinikaan.

Junan kolinaa kuunnellessa mieleeni tuli aika, jolloin olin ystäväni kanssa reilaamassa pitkin Eurooppaa.
Emme oikein tienneet mihin ryhdyimme, olihan päätös junan kiskoille lähteminen yhden kostean ryyppyillan idea. Lähdimme ilman mitään tietoa siitä, minne menemme ja mitä teemme. Meillä oli matkassa ainoastaan kirjastosta lainattu Euroopan hostellit, joka oli pari vuotta vanha painos. Karttana oli VR:n jakama euroopan kartta, jossa näkyi vain suurimmat rautatiet. Ei muuta. Taisi meiltä jäädä niin paljon kaikkea makeata näkemättä ja samalla näimme niin paljon asioita, joita emme olisi nähneet ja kokeneet, jos meillä olisi ollut edes jokin järkevä suunnitelma matkallemme. Mutta reissu oli aivan helkutin siisti!

Kesäpalatsi

Matkalle lähtiessäni, olin ottanut matkaluksemiseksi kirjan nimeltään Kiinan viimeinen keisarinna, joka pohjusti minua oikein hyvin Kiinan historiaan ja elämään Kielletyn kaupungin muurien sisällä, sekä Kesäpalatsin polttoon ja sen uudelleen rakentamiseen. Elämään keisarinnan aikaisessa Kiinassa, elämämään jossa kaikki tuntui olevan täydellistä. Elämään, jossa oli paljon muutakin kuin kumarruksia ja niiauksia, mahtavia lounaita ja lukemattomia arvoesineitä.

743

Se mielikuva, mitä kirjaa lukiessani Kesäpalatsista olin muodostanut, oli todellakin aivan liiian alakanttiin luotu kuva koko paikasta. Kuvittelin sen olevan paljon pienempi mitä se oikeastaan oli. Sitä ei voinut muuta, kuin ihmetellä alueen suuruutta. Sitä miten taas jäi niin paljon näkemättä, kun aika kulki nopeammin mitä jalkasi vanhoilla mukulakivillä. Miten kylmä tuuli antoi toisen syyn palata takaisin hostellille, lämpöisen juoman pariin.

Ajan saatossa rakennusten seinistä oli punainen maali hilseillyt, joka omasta mielestäni toi paikkaan maagisuuden tuntua. Se, miten osa rakennuksista oli rakennettu keskelle kivistä kalliota oli todella uskomattoman hienoa.

737

Alhaalla avautui näkymä järvelle, joka oli usvan peitossa. Puissa roikkuvat osksat heiluvat tuulen mukana ja toivat uskomattoman näyn eteeni. Kuin katsoisin kaunista kiinalaista maalausta, kuin olisin päässyt koko maalaukseen sisälle. Näky oli maaginen. Olin lumoutunut paikan kauneudesta. Olin haltioissani.

752

774

804

Tänne on tultava uudelleen, jos satun joskun käymään Pekingissä kesällä. Voin vain kuvitella miten kaunis paratiisi tämä silloin on. Tai enköhän minä tule uudelleen oli vuodenaika mikä tahansa, jos kerran Pekingiin toistamiseen päädyn.

767

769

797

Se miten kaunis koko kesäpalatsi oli, voisin luetella peräjälkeen sanoja, kuten maaginen, taianomainen ja mieletön. Lyhyesti ja yksinkertaisesti, aivan uskomaton paratiisi.

813

Kiinan muuri

Yksi iso kivinen muuri. Aikainen aamu ja usvan peittämä maisema, joka kätki vuoria ja osia muurista, luoden uskomattoman mystisen tunnelman. Olin kuin unessa.

31

Aurinko nousi korkeammalle nostaen hien pintaan ja sai minut riisumaan takkini. Nousin puuskuttaen yhä ylemmäs ja tappelin aikaa vastaan. Kerkiänkö nähdä tarpeeksi yhtä hiton muuria, ennen kuin on aika palata takaisin.

Hetki jonka toivoin joskus toteutuvan oli käsillä. Minä kävelemässä muurilla, ihailemassa maisemia. Aika voittaja fiilis.

37

Muuri lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1987 ja vuonna 2007 muuri pääsi NewOpenWorld Corporationin uusien maailman seitsemän ihmeen listalle.

35

Yleisen käsityksen mukaan Kiinan muuri näkyisi paljaalla silmällä avaruudesta. Ihmissilmä ei kuitenkaan pysty näkemään seitsemän metrin levyistä rakennelmaa niin kaukaa. Näkyäkseen avaruudesta, rakennelman tulisi olla satoja metrejä leveä, eikä sen pituus auta asiaa. Yksikään avaruuslentäjä ei ole myöskään väittänyt nähneensä muuria lennollaan, ei edes taikonautti Yang Liwei vuonna 2003. 

34

Keisarillista punaista

Vuosia sitten selasin lehteä ja näin kuvan kielletystä kaupungista. Yksi ainoa kuva riitti siihen, että halusin nähdä kyseisen paikan. Halusin seisoa punaisten muurien sisällä ja ihmetellä suurta aluetta, joka on kautta historian herättänyt ihannointia ja ahdistusta.

24

Kaupunki, jonka rakennustyöt aloitttiin vuonna 1404 Ming-dynastian kolmannen keisarin käskystä ja saatiin valmiiksi vasta vuonna 1420. Kaupunki joka avattiin yleisölle vuonna 1925. Ja minä astuin muurien sisälle 2014 hyisenä marraskuun päivänä täynnä intoa.

27

Kielletty kaupunki, kuten koko Peking on rakennettu tarkasti noudattaen kiinalaisia fengshui-periaatteita, pohjois–etelä-suuntaisesti.

28

Kiinalaisessa perinteessä leijona on oikeuden puolustaja ja pyhien paikkojen vartija, voiman, menestyksen ja ylhäisen syntyperän symboli.

25

Kielletty kaupunki nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1987.

Ystävällisiä yllätyksiä

Pekingiin saapuminen hieman kuumotti, olihan mielessäni edeleenkin se mielikuva sekavasta ja sotkuisesta Kiinasta, mielikuva joka oli ja pysyi vaikka näinkin Guanzgoussa sen, minkälaista Kiinassa voi olla.

Jo juna-asemalle saavuttua olimme jo hiukan valppaina, jotenkin se pelko ryöstetyksi tulemisesta on vain niin vahva, kun astuu alueelle, joka on täysin tuntematon, etenkin illan vetäytyessä esiin, luoden jopa roskiksille pelottavat varjot.

Suhteellisen helposti kuitenkin löysimme metron, jonka oli määrä viedä meidät lähemmäksi hostelliamme joka sijaitsi hutongissa, eli vanhassa kiinalaisessa korttelissa.

7

Katu jolla hostellimme sijaitsi

En tiedä, kuinka kauan olisimme hostelliamme etsineet, ellei vastaamme olisi kävellyt nuori ja ystävällinen poika, joka apua kysyttyämme lähti saattamaan meitä. Kerran kävelimme koko kolmikko harhaan ja lopulta pääsimme perille.

Aivan uskomaton fiilis. Ventovieras ihminen lähtee opastamaan melkeinpä kädestä pitäen kahta turistia oikealle kadulle. Käyttää kännykkänsä akun loppuun navigoidessa oikeata osoitetta. Hän olisi voinut vain kättä heiluttaen näyttää suunnan minne meidän olisi pitänyt jatkaa matkaa tai pahimmassa tapauksessa kävellä ohitsemma ja leikkiä, että ei ymmärrä englantia.

Aika, jonka Pekingissä vietimme meni suurimmaksi osaksi tunnetuimpien nähtävyyksien ihmettelyyn. Ja se aika jonka kaduilla kävelimme ja imimme itseemme kiinalaista elämää oli juuri hutongeissa pyörimistä. Jotenkin se aika vain hävisi, tuntui että ei tehnyt yhtään mitään ja samalla tuntui, että oli jo liikaakin tehnyt kaikkea ja olisi aika pysähtyä hetkeksi, nauttia päivä tai kaksi pelkästä olemisesta, paikallaan olemisesta.

9

Hostellimme sisäpiha

Äänekäs kansa, sitä se todellakin oli. Kaupassa alakertaan mennessäni kuulin älytöntä älämölöä, mietin jo, että siellä on joku känninen aukomassa päätä tai pari tyyppiä ottamassa yhteen ja kunnolla. Mutta ei. Siellä oli leipätiskin myyjä huutamassa mikrofoniin ja kehumassa luultavasti leivän hyvää laatua ja tarjoilemassa maistiaisia. Outo kieli jota ei ymmärrä, ääni johon ei ole tottunut antoi taas omat luulot, jotka suuren hymyn kera rapisi pitkin lattioita.

Niin sitä viittaa heilautettiin ja pyyhittiin mielikuvat, kuvat jotka olin luonut kuulemien perusteella.

Yllätyksiä

Siinä se sitten oli, ensimmäinen kosketus Kiinaan, kosketus joka taas romutti ne ennakkoluulot jotka asustivat mielessäni.

5

EXIT = päätön mies menossa ovesta sisään. Muistisääntönsä kullakin..

En oikein osaa sanoa millaiseksi Kiinan olin kuvitellut, mutta se ei todellakaan ollut sitä. Ja toisaalta Kiina oli täysin sellainen kuin sen olin kuvitellut. Todella hämmentävää. Suurin asia mistä yllätyin oli tupakointi. Olin todellakin kuvitellut, että Kiina on maa, jossa poltetaan kokoajan ja joka paikassa. Ehei, ei ainakaan täällä.

Kun kaduille katsoi, näki juuri sen, minkälaiseksi Kiinan olin kuvitellut. Ahtaita katuja täynnä ihmisiä, myyntikojuja toistensa perään, hassuja kulkuneuvoja sekä uskomaton hälinä ja meteli, johon meni tovi tottua.

Suitsukkeiden tuoksua, joka sekoittui mitä ihmeellisempiin ruokakojujen ruokiin. Toisinaan nuuhki ilmaa silmät suljettuina, nauttien maukkaista tuoksuista ja toisinaan taas pyrki pidättämään hengitystä sen sekunnin jos toisenkin.

Toisinaan kadut olivat leveitä ja selkeitä. Luoden aivan eri maailman mitä aikaisemmin oli kohdannut.

1

2

Guangzhoussa olimme tosin vain kaksi yötä, ja näinä päivinä se mitä näin, sijoittui suurimmaksi osaksi hostellin lähikaduille ja suurempien tursitikohteiden läheisyyteen.

Luulin Hongkongissa kohdanneeni ruuhkaiset metrot, mutta ei. Täällä sitä ängettiin väkisin metroon ja vedettiin vielä mahaa sisäänpäin, jotta ovet menevät kiinni. Jos ei mennyt, tönittii takanaolevia surrutta vielä tiiviimmäksi paketiksi. Aivan kamalaa ja samala kamalan ihanaa! Onneksi liikuimme rinkkojen kanssa näiden ruuhka-aikojen ulkopuolella. Onneksi! En tiedä olisinko silloin vääntänyt itkua vai en. Luultavasti olisin.

4

Guangxio Temppeli oli tuttua ja turvallista tyyliä

Ilmanlaatu tai sitten vain liikaa tupakkaa, mutta keuhkoissani tuntui oudolta, nenääni poltti ja välillä oli vaikea saada hengitettyä. Paikka paikoin taas ei ollut mitään ongelmia, mutta horisontissa häämöttävä usva kertoi sen, että ilma ei ehkä ollut sitä maailman puhtainta hengittää.

Kattoa koristavat keramiikkafriisit olivat vaikuttavia

Kattoa koristavat keramiikkafriisit olivat vaikuttavia

1890 -luvulla rakennettu Chenin klaanin temppeli poikkesi täysin muista näkemistäni temppeleistä, juuri siksi se varmaankin teki minuun niin suuren vaikutuksen. Paikka oli aivan mielettömän upea.

Elämää hostellissa

Hostellille saapuminen ja naisten dormiin sijoittuminen muistutti minua siitä, mitä minulla on oikein edessä. Lukemattomia öitä huoneissa, joissa on tuntemattomia ihmisä ja jokaisella on omat tavat ja menot. Miten paikasta toiseen liikkuminen ja vieraassa sängyssä nukkuminen tulee olemaan uuvuttavaa ja samalla se suola, miksi tähän ryhdyin. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tulleessaansa. Minkälaisia huonetoverini ovat ja miten hyvin missäkin paikassa viihdyn.

Olen aina tykännyt enemmän sekadormeista mitä naisten dormeista. Miehet osaavat olla huomaavaisempia ja siistimpiä. Tavarat eivät ole levitettynä joka paikkaan ja toisten kunnioitus on aivan jotain muuta, verrattuna naisten kekseiseen kunnioitukseen.

Olin huoneessani ainoa länsimaalainen ja seuranani neljä kiinalaista antoi minulle ensikosketuksen siitä, millaista on jakaa huone heidän kanssaa. Miten valot läväytetään päälle keskellä yötä, kun joku haluaa alkaa lukemaan kirjaa tai miten elokuvaa katsotaan ilman kuulokkeita yötä myöten. Miten hiuksia aletaan kuivamaan aamuyöllä ja aamulla nukutaan puoleen päivään asti.

Miten utelitaita ollaan menoista ja annetaan vinkkejä minne mennä ja mitä tehdä. Kerrotaan avoimesti kiinalaisesta kultuurista ja siitä, mitä ei missään nimessä kannata tehdä.

Suomalainen elämä ja tapamme herätätti kysymyksiä

Suomalainen kulttuuri herätti kysymyksiä.

Guangzhouhin saavuttua päästäni oli hävinnyt se usva, joka Hongkongissa vaivasi. Aloin hiljalleen ymmärtämään minkä askeleen olin oikein ottanut. Vapaus.

Illan hämärtyessä hyppelehdin kapealla kiinalaisella kujalla kohti hostelliani. Olin enemmän kuin innoissani.

Kiina ja nettisensuuri. Tunsin kadottaneeni yhteyden muuhun maailmaan. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, oloni oli orpo kun en päässyt facebookin tai päivittämään blogiani. Puhelin ei toiminut ja viestin lähettäminen kotipuoleen oli aivan turhaa.

Noh, oli ainakin aikaa lukea kirjoja ja tuhota rinkasta painoa.

Junalla Kiinan puolelle

Aamuruuhkassa metrolla suhaaminen rinkkojen kanssa ei ollut ehkä se paras kokemus mitä reissusta käteen jäi, mutta tulipahan se taas koettua. Sitä kirosi rinkan painoa ja mietti tulenko oikeasti tulevan vuoden aikana näitä kaikkia tavaroita tarvitsemaan?

Ennen junaan pääsyä liput ja passit katsottiin muutamaan otteeseen, rinkat läipivalaistiin ja lopulta vielä jonotettiin junaan pääsyä. Väsyttävää mutta helppoa. Naurettavan helppoa.

Onneksi junassa oli aikaa levätä, kerätä voimia ja nauttia tasaisesta kyydistä. Aika luksusta, jos niin voi sanoa. Vessa oli länsimaalaista tyyliä ja pelkoni lattiasta ammottavasta aukosta oli turha.

IMG_9706

Junasta noustessamme, ennen Kiinan puolelle astumista meidän passit tarkastettiin taas ja rinkat läpivalaistiin, ja minä tietenkin olin jonglöörauspalloillani saanut tullimiehen hieromaan käsiä omahyväisesti yhteen ja ajatellen tyyvysäisenä narauttavansa taas yhden typeryksen, joka yrittää tuoda hedelmiä maan rajojen sisäpuolelle vaikka se on ehdottomasti kiellettyä.

Se ilme, kun tullivirkailija sujauttaa kumihanksat käteensä ja pyytää minua avaamaan rinkan. Se sekunnin murto-osa, kun ilme värähtää omahyväisestä pettymyksen ihmettykseksi. Kädessä pyöritettiin värikkäitä palloja, jotka nopeasti pistettiin paikoille ja muovihanskat revittiin käsistä samalla paikalta nopeasti poistuttua.

Hymy oli herkässä. Siis minulla.

Suitsukkeiden tuoksua

Tunnetusti olen hulluna temppeleihin ja jos minulla on mahdollisuus nähdä niitä, vedän temppeliöverit hetkessä täyteen, koska olen liian ahnaasti yrittänyt nähdä aivan kaiken. Ja niin kävi myös tälläkin kertaa. Ja vieläpä harvinaisen nopeasti.

31

Chin Linin nunnaluostarin rakentamiseen ei käytetty yhtään naulaa

Temppeleissä viehättävintä on se hälinä niiden ympärillä. Miten ihmiset tulevat ja menevät, polvistuvat ja rukoilevat. Se, miten ihmiset uskovat johonkin niin vahvasti, että tekevät sen saman rituaalin päivästä toiseen, elämänsä loppuun asti.

Olkoon se sitten opittu asia tai oikeasti sydämestä kumpuava usko siihen, että suitsukkeen savuvanassa jumalat kuulevat rukouksesi. Sillä minulle ei ole väliä.

134

Tin Hau, merenjumalatar joka on Hongkongilaisten suosikkijumala ja kaupungin suojeluspyhimys

Yksi mieleenpainuvimmista temppeleistä oli Tiu Haun temmpeli, jonka katosta roikkui spiraalin muotoisia suitsukkeita. Itse paikka oli pieni ja ahdas, hämärä ja sakeana suitsukkeiden savusta, että palkinnoksi uteliaisuudestani sain järkyttävän hedarin, mutta oli se sen arvoista. Erikoisen paikasta teki juuri ne suitsukkeet, poikkesi täysin muista, suuremmista ja avarammista paikoista.

Toinen mieleenpainuva paikka oli taas kymmenentuhannen Buddhan luostari. Paikka oli todellakin jotain aivan muuta, mitä olin sen kuvitellut olevan.

IMG_6440

Rappusia oli yli 400

Alueelle saavuimme pientä sivupolkua pitkin, isot kyltit puihin naulattuina mainitsivat, että alueelle on ilmainen sisäänpääsy. Kuulemma jotkut huijari ovat kerjänneet hölmöiltä turisteilta kolikon jos toisenkin.

Alueen sisäänkäyti oli jotain muuta kuin arvokas. Ruostuneet piikkilanka-aidat eivät tuoneet yhtään fiilistä, että nyt ollaan menossa jonnekkin paikkaan, joka on toisille pyhä.

Rappusia noustessa ylös minulle tuli todella etova olo. Suorastaan yökötti. Patsaat, joilla rappuset oli molemmin puolin vuorattu oli mielestäni iljettäviä, suorastaan ilkeitä. Joistakin patsaista tuli mieleeni Homer Simpson nuoruusvuosina, jolloin tuolla tutulla keltapäällä oli vielä hiukset tallella ja elämä edessä.

IMG_6429

Toisinaan ei jaksa hymyillä