Sampai jumpa!

Päivät Lovinassa menivät liian nopeasti, kuin yksi hengenveto ja oli aika lähteä. Milloinka sitä oppii, että täältä ei pidä koskaan lähteä pois? Olisin voinut repiä lentolippuni, polttaa passini ja jäädä tänne, jos en Lovinaan niin sitten jonnekkin muualle.

Lovinan musta hiekkaranta

Lovinan musta hiekkaranta

Aika Lovinassa oli aivan jotain muuta, mitä tähän asti ollut matkamme oli ollut. Edessä oli tutut kadut ja ystävät. Ystävät, jotka tekevät tästä karusta ja hiljaisesta kylästä niin tavattoman kauniin, paikan jota oppii rakastamaan kerta kerralla vain enemmän.

Molemmat meistä kulkivat omia teitänsä, joinakin päivinä emme nähneet toisiamme kuin aamuisin ja iltaisin, toisinaan olimme taas yhdessä, kuin ystävien kuuluukin olla.

Yksi osa ajastani kului paikallisen kaverin mopon kyydissä, matkalla milloin minnekkin. Joinain päivinä lähdimme uimaan vesiputouksille ja toisinaan vain kiertelimme Lovinan katuja ja sen ympäristöä. Paikat joissa kulutimme päiviä, olivat jo edellisistä kerroista tuttuja, tuntui hyvältä palata takaisin. Ilmassa ei ollut sitä uutuuden viehätystä, vaan tunne, että onpas ihanaa olla taas täällä.

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous alue koostuu 7 erikokoisesta vesiputouksesta, jonne pääsi mopolla reilussa 20 minuutissa. Vesi oli viileätä ja hyppy kalliolta veteen virkisti kivasti.

Sekumpul vesiputous

Sekumpul vesiputous

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Sekumpul vesiputousalue koostuu myös useista, isoista vesiputouksista, joiden luokse pääseminen vaatii hiukan enemmän vaivaa, kuin Aling Alingille pääsy. Oli ylitettävä muutamaan otteeseen virtaava joki, jonka kylmä vesi antoi ensituntumaa siitä, mitä vastassa on.

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Yhtenä päivänä lähdimme mopolla kohti Bratan järveä, jolla sijaitsee yksi Balin tunnetuimmista temppeleistä, Ulun Danu -temppeli. Vaikka tämänkin olen nähnyt aikaisemmin, niin silti sitä jaksoi taas ihmetellä ja ihastella, maata nurmikolla temppeliä ympäröivässä puistossa ja nauttia elämästä.

Temppelialueen ympäristöä

Temppelialueen ympäristöä

Balilla ollessani täytin vuosia, ja ystäväni oli järjetänyt minulle paikallisten kavereiden kanssa yllätysjuhlat. Yllätysjuhlat isolla Y:llä ja tuhansilla huutomerkeillä.

Olin onnellinen, olin sanaton. En tiedä olinko onnellinen siksi, että sain sen, mitä olin aina halunut vai siksi, että olen helvetin onnekas, kun minulla on ystäväni.

Juhlat pidettiin kaverimme vanhempien luona, rannalla jonne oli kokoontunut tuttuja ja puolituttuja, yhteen yhden pöydän ääreen, nauttimaan ruoasta ja musiikista, yhteisestä läsnäolosta. Lapset leikkivät ja haltioituivat täytekakusta, jonka kynttilät puhaltaessa laitoin toiveeni tuulen matkaan. Toisen toiveen lähetin merelle, lyhtyjen mukana maailman ääriin.

Päivä päättyi tanssiin rannalla, olin onnellinen varpaiden upotessa mustaan hiekkaan.

Taivaallista ruokaa

Taivaallista ruokaa

Lähtö Balilta, lähtö Lovinasta tuntui taas yhtä kurjalta kuin aina ennenkin. Siihen tunteeseen ei totu. Ensimmäisellä kerralla jätin saarelle sydämeni ja toisella palan sieluani. Tälläkin kertaa jätin jotain, jotain muutakin kuin rannalle hävinneen nilkkaketjuni.

Aina yhtä kaunis..

Aina yhtä kaunis..

Mainokset

Sumatralta Balille

Viettämämme aika Sumatralla oli, noh ehkäpä jotain muuta, mitä olimme odottaneet. En tiedä vaikuttiko sairastelumme siihen, että emme saaneet Sumatrasta oikein mukavaa kuvaa vai oliko Sumatra oikeasti pieni pettymys. Vai kytikö takaraivossa paluu Balille niin voimakkaasti, että ei antanut Sumatralle oikein mahdollisuutta näyttää mahtiansa.

Paikat joissa kävimme olivat hienoja, toiset upeampia kuin toiset, mutta mitään suurta, sydäntä pysäyttävää en kohdannut. Kävin paikoissa jonne olisi kiva päästä takaisin, sitten joskus. En alkanut ajatuksissani työstämään uutta paluuta, kuten käytyäni ensimmäistä kertaa Balilla, silloin ajatuksissani ei pyörinyt mikään muu, kuin se, miten ja milloin pääsen takaisin.

Viimeisen yön Sumatralla vietimme Medanissa, jonne otimme Bukit Lawangista taas helppouden takia turistibussin. Medanissa aikamme kulutimme hotellilla, keräten voimia ja nauttia ylellisyydestä, kunnon suihkusta. Nälkä ajoi meidät illan hämärtyessä ulos ja kauhuksemme totesimme hintojen olevan aivan jotain muuta, mihin olimme jo kerinneet tottua.

Palatessamme takaisin hotellille kuulimme paukuntaa ja näimme kolme luotiliivein varustettua moottoripyöräilijää, en tiedä keitä he olivat ja mitä ne tekivät. Oliko heillä vain nallipyssyt vai oikeat aseet. Oli mitä oli, kadut he saivat hetkessä tyhjiksi. Ihmiset katosivat liikkeiden sisälle ja me siirryimme vieressä olevan auton taakse. Hetken kuluttua katu täyttyi taas ihmisistä, puheensorina oli kadonnut ja jäljellä oli hiljaisuus jonka rikkoi ohi ajava poliisiauto.

Medan - ruoka & juoma 41000 IDR

Medan – ruoka & juoma 41000 IDR

Medanista jatkoimme matkaamme Balille. Lentoliput olimme hankkineet jo Lake Toballa ollessamme, joka oli aikamoista säätöä. Guesthousimme nettiyhteys oli mitä oli, yritimme ja yritimme maksaa lippuja tuloksetta. Vitutti ja ankarasti. Onneksi kuulimme, että toisessa guesthousissa on parempi nettiyhteys, jolla onnistuimme ostamaan liput.

Lentolippujen hankinta oli hieman vaikeata, niin oli itse lentokin. Lähdimme Medanista ja teimme välilaskun Surabayassa, jonne oli vaikeuksia laskeutua rankan vesisateen takia. Kapteeni jo kuulutti yrittävänsä vielä viimeisen kerran ja jos ei onnistu, niin sitten suuntaamme kohti Jakartaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme Balille ilman Jakartassa käyntiä. Hostelli josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi, tarjosi ilmaisen lentokenttäkuljetuksen, ah mitä luksusta.

Kuta

Kuta

Kuta kuuluu myös niihin paikkoihin joita sekä rakastaa että vihaa täydestä sydämestä. Kuta on paikka, jossa hoidetaan tarvittavat ostokset ja hengitetään ensimmäiset Balin tuoksut. Paikka jossa vain käydään, ei tunneta oloa levolliseksi, mieli halajaa jo muualle.

Heti Balille päästyä huomasi, että ne halvat ajat ovat ohitse, ellei oikeasti halua nähdä kunnolla vaivaa, löytääkseen halpaa ruokaa. Majoitusta tuskimpaa saa niillä hinnoilla mitä Sumartalla oli.

Matkalla Kutalta Lovinaan katselin maisemia, niin turvallisen tuttuja ja samalla niin uusia. Kuin kaikki olisi muuttunut ja silti mikään ei tuntunut muuttuvan. Ne kaikki kadut, temppelit, riisipellot ja liikenne. Tätä kannatti odottaa vuosi. Yksi helvetin pitkä vuosi. Olisin voinut itkeä onnesta, niin helpottunut ja onnellinen olin. Pääsin taas takaisin.

Kuta

Kuta

Ubudin kohdalla bussista jäi muut matkustajat pois ja olisin niin mieluusti jäänyt itsekkin. Mutta ei, meidän matkamme vie tällä kertaa vain Lovinaan, paikkaan jonne päästyä on turha lähteä enään minnekkään muualla. Vaikka sitä kuinka suunnittelee, että ollaan täällä vain tovi ja sitten jatketaan matkaa, niin ei.

Lovinan musta hiekkaranta näytti taas yhtä karulta kuin muistin, karulta ja kauniilta. Paikalta jossa aika pysähtyy, tuntee olevansa paikkassa josta ei olisi koskaan pitänyt lähteä pois.

Kuta

Kuta