Ero

Ja niin kaikki loppuu aikanaan, kuten minun ja ystäväni yhteinen matkamme. Olimme matkustanee yhdessä 33 päivää ja tuntui väärältä, että lentokentällä tiemme erkanivat. Minun matkani jatkui Thaimaahan ja ystäväni Malesiaan. Minne aika oikein katosi? Juurihan me lähdimme ja nyt edessä oli viimeinen yhteinen matkamme, matka lentokentälle.

img_8734

Autossa oloni tuntui haikealta, ohittaa tutuksi tullut huoltoasema ja viilettää mutkittelevaa vuoristotietä, tietä jota pitkin olin aikaisemmin kulkenut mopon kyydissä takamus hellänä. Aluksi pelkäsin Balin liikennettä ja mopon kyydissä istumista, mutta nyt, kuten viime vuonnakin, rakastin sitä. Tuntea se, miten mopo kaartaa mutkissa ja puihkelehtii liikenteen seassa. Tarrautua kiinni kuskiin ja antautua vauhdin huumaan. Fiilis, että on elossa. Vain minä ja kuski, matkalla jonnekkin.

Mutta ei, minä istuin turvallisesti auton takapenkillä ystäväni oikealla puolella.

Tällä kertaa emme ottaneet turistibussia, vaan maksoimme ystävällemme ja hänen kaverillensa saman verran, mitä turistibussi olisi maksanut. Maksoimme mieluummin ihmisille, jotka tunnemme, mitä raha-ahneelle bussikuskille, joka tuskinpa olisi matkan aikana pysähtynyt syömään kanssamme aamiaista ja juomaan kupin kuumaa teetä. Saati sitten kantanut rinkkani lentokentälle ja toivottanut hyvää matkaa halauksien kera.

© Varjossa +39

Apinat valtasivat automme

Liian vähäisten yöunien ja uuvuttavan matkustuspäivän jälkeen löysin itseni Bangkokin lentokentältä, josta otin junan Hualamphonin asemalle. Junan lähtöä sain odotella reilut 20 minuuttia, jona aikana kerkesin koota ajatuksiani ja polttaa muutaman tupakan juoden kylmää jääteetä, teetä johon olin tullut riippuvaiseksi.

Junamatka sujui hyvin, katselin väsyneenä, mutta intoa puhkuen maisemia ja nautin todellakin siitä, että sain istua junan penkillä kunnellen kiskojen kolinaa. Aamulla tuntemastani apeasta mielestä ei ollut murustakaan jäljellä. Huomasin jopa hymyilevän todella leveällä, hampaat paljastavalla hymyllä.

img_8954

Junalippu 20 THB

Junassa ei ollut tungosta

Junassa ei ollut tungosta

Olin varannnut seuraaviksi kolmeksi yöksi hostellin Chinatownista pelkästään sijainnin takia, kaikki se mitä halusin nähdä, sijaitsi kävelymatkan päästä sieltä. Hinnat olivat korkeampia mitä vanhassa kaupungissa, mutta eivät kuitenkaan aivan älyttömän kalliita. Olin valmis maksamaan sen muutaman euron enemmän, jotta sain yöpaikan sieltä, mistä sen halusinkin.

Chinatown oli juuri sitä mitä nimi kertoo, tuntui pikemmin siltä, että olisin ollut Kiinassa mitä Thaimaassa.

Hostellissa yö n. 8€

Hostellissa yö n. 8€

Tuntui oudolta olla yksin, olinhan jo kerinnyt tottumaan siihen, että vieressäni on ystävä jonka kanssa voi jutella tai olla vain hiljaa jos siltä tuntuu. Ja nyt olin hiljaa, en siksi että minusta tuntui siltä, että on parempi pitää suu kiinni, vaan siksi, koska ei ollut ketään kenen kanssa jutella. Vaikka tuntui haikealta erota ystävästä, olin kuitenkin innoissani siitä, että jatkoin matkaani yksin. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.

Yksin matkaa tehdessä on omat hyvät ja huonot puolensa, onneksi kolme päivää näytti vain ne hyvät puolet. Muistan liiankin hyvin viime vuodelta ne hetket, kun kaipasi sitä ystävää siihen vierelle. Ja tietenkin ne hetket, jolloin nautin siitä, että lähdin yksin. Se fiilis, että on voittanut itsensä, omat pelkonsa on aivan jotain älyttömän koukuttavaa.

Ystävän kanssa sinulla on aina joku, jolle puhua, joku jonka kanssa lähteä syömään ja joku, joka auttaa jos itse ei kykene tekemään jotain. Ystävä luo turvaa tuntemattomille kaduille ja antaa uskoa siihen, että me pärjätään yhdessä. Ystävän kanssa hostelli jonka seinillä juoksee torakoita ei tunnu niin kamalalta murjulta, mitä yksin siellä ollessa se olisi voinut tuntunut. Ystävän kanssa matkatessa liikkuminen ja majoittuminen on halvempaa. Ravintolassa voi tilata sen ison oluen puoliksi ja nauraa paikallisille ilman, että pitää selitellä miksi nauraa.

Mainokset

Kiehtova kulttuuri

Bali on henkeäsalpaavan kaunis saari, johon ihastuin jo ensimmäisellä kerralla. Luonto ja uskonto, elämänrytmi sekä ihmiset. Minun paratiisini, jonne toivon jonain päivänä asettuvani, vuodeksi jos toiseksi, ehkä lopullisesti.

Balilla, jossa poiketen muusta Indonesiasta, valtauskontona on balilaisten oma versio hindulaisuudesta, Agama Hindu Dharma. Uskonto on vahvasti esillä jokapäiväisessä elämässä temppeleiden, seremonioiden ja uhrilahjojen muodossa. Uskonto, jota ei opi ymmärtämään viikossa eikä kuukaudessa.

Canang Sari

Canang Sari

Balilla on käytössä kolme eri kalenteria, Saka- ja Pawukon kalenterit sekä meidän käyttämä, kansainvälinen kalenteri.

Saka-kalenteri alkaa balilaisten uudella vuodella, Nyepi-juhlalla jota kutsutaan hiljaisuuden päiväksi. Päiväksi jolloin koko saari hiljenee, pysähtyy ja pimenee. Kalenterissa on kaksitoista kuukautta ja päiviä 30. Toisinaan kalenteriin joudutaan lisäämään päivä tai toinen, jotta Nyepi juhla pysyisi kutakuinkin maaliskuussa.

Nyepinä ei käytetä valoja, viihdykkeitä tai matkusteta minnekkään. Hiljaisuus johtuu siitä, että pahat demonit ylittävät saaren päivän aikana. Kun kaikki pysyvät kodeissaan ja saari on hiljainen, demonit luulevat saaren olevan autio ja suuntaavat muualle. Päivä aloittaa uuden, paremman vuoden.

Pawuko-kalenteri on 210 päivän pituinen, jossa ei lasketa vuosilukuja. Samanaikaisesti pyörii eripituisia viikkoja, joista tärkeimpiä ovat viiden- ja seitsemän päivän mittaiset viikot. Viikoissa on erinimisiä päiviä ja kun tietyt tärkeät päivät parista, eripituisesta viikosta osuvat kohdakkain pidetään seremoniat. Yhden kuukauden pituus on yleisesti 35 päivää ja kuukausia on vain kuusi. Pawuko-kalenteriin liittyy tunnetut juhlapyhät, Galungan ja Kuningan.

Penjor, muisto juhlasta

Penjor, muisto juhlasta

Kutalla penjori oli paremmassa kunnossa

Kutalla penjori oli paremmassa kunnossa

Galungan-päivänä kuolleiden sukulaisten henget palaavat vierailemaan koteihinsa ja nykyisten asukkaiden tehtävänä on kunnioittaa kyseisiä henkiä rukoilemalla ja tarjoamalla heille uhrilahjoja. Kotien eteen, teiden varsille pystytetään bambuista rakennettuja, kauniisti koristeltuja penjoreita, joihin kiinnitetään hegeille tarkoitettuja lahjoja. Galunganin jälkeen on Kuningan, jolloin henget palaavat takaisin taivaaseen. Penjoreita ei raivata pois juhlan jälkeen, vaan ne jätetään paikoilleen. Onneksi, koska ne ovat tavattoman kauniita.

Penjoriin ripustettu lahjoja

Penjoriin ripustettu lahjoja

Bali on täynnä temppeleitä ja alttareita, niin isoja kuin pieniäkin, joita on joka paikassa, niin kodeissa kuin hotelleissa, riisipelloilla ja metsissä. Sekä järvien että meren rannoilla.

Temppelin sisäänkäynti, Lovina

Temppelin sisäänkäynti, Lovina

Aling Aling vesiputouksella.

Aling Aling vesiputouksella.

ja hotellilla..

ja hotellilla..

Temppeleissä sekä seremonioissa paikalliset pukeutuvat perinteisiin asuihin. On myös temppelialueita, joissa he käyvät muuten vaan, kuluttamassa aikaa tai näyttämässä turisteille paikkoja, jolloin he eivät käytä perinteisiä asuja. Silti turistien on kunnioitettava tapoja, jos sitä heiltä vaaditaan, vaikka paikallinen kulkisikin vieressäsi farkut jalassa. Turisteille riittää lantiolle sidottu sarong.

Perinteisessä asussa miehillä on päässä päähine (udeng) ja kevyt kauluspaidan tapainen paita (safari). Miehet eivät käytä housuja vaan kietaisuhametta muistuttava hametta (sarong), jonka päälle on laitettu vielä toinen hame (saput). Joissain tapauksissa miehillä näkee kauluspaidan sijaan pelkän t-paidan.

Naiset eivät käytä päähinettä, mutta heillä on päällään pusero (kebaya) ja sen ympärille on kiedottu huivi (selendang) ja pelkkä sarong. Myös naisia tavataan perinteisissä asuissa, jossa paidan tilalla on t- paita.

Ubud, kuninkaallisen perheenjäsenen hautajaiset. Kuva vuodelta 2013.

Ubud, kuninkaallisen perheenjäsenen hautajaiset. Kuva vuodelta 2013.

Ubud, kuninkaallisen perheenjäsenen hautajaiset. Kuva vuodelta 2013.

Ubud, kuninkaallisen perheenjäsenen hautajaiset. Kuva vuodelta 2013.

 

Sampai jumpa!

Päivät Lovinassa menivät liian nopeasti, kuin yksi hengenveto ja oli aika lähteä. Milloinka sitä oppii, että täältä ei pidä koskaan lähteä pois? Olisin voinut repiä lentolippuni, polttaa passini ja jäädä tänne, jos en Lovinaan niin sitten jonnekkin muualle.

Lovinan musta hiekkaranta

Lovinan musta hiekkaranta

Aika Lovinassa oli aivan jotain muuta, mitä tähän asti ollut matkamme oli ollut. Edessä oli tutut kadut ja ystävät. Ystävät, jotka tekevät tästä karusta ja hiljaisesta kylästä niin tavattoman kauniin, paikan jota oppii rakastamaan kerta kerralla vain enemmän.

Molemmat meistä kulkivat omia teitänsä, joinakin päivinä emme nähneet toisiamme kuin aamuisin ja iltaisin, toisinaan olimme taas yhdessä, kuin ystävien kuuluukin olla.

Yksi osa ajastani kului paikallisen kaverin mopon kyydissä, matkalla milloin minnekkin. Joinain päivinä lähdimme uimaan vesiputouksille ja toisinaan vain kiertelimme Lovinan katuja ja sen ympäristöä. Paikat joissa kulutimme päiviä, olivat jo edellisistä kerroista tuttuja, tuntui hyvältä palata takaisin. Ilmassa ei ollut sitä uutuuden viehätystä, vaan tunne, että onpas ihanaa olla taas täällä.

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous

Aling Aling vesiputous alue koostuu 7 erikokoisesta vesiputouksesta, jonne pääsi mopolla reilussa 20 minuutissa. Vesi oli viileätä ja hyppy kalliolta veteen virkisti kivasti.

Sekumpul vesiputous

Sekumpul vesiputous

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Vesi oli jäätävän kylmää, kuten viime kerrallakin.

Sekumpul vesiputousalue koostuu myös useista, isoista vesiputouksista, joiden luokse pääseminen vaatii hiukan enemmän vaivaa, kuin Aling Alingille pääsy. Oli ylitettävä muutamaan otteeseen virtaava joki, jonka kylmä vesi antoi ensituntumaa siitä, mitä vastassa on.

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Kelluva temppeli on omistettu vedenjumalattarelle

Yhtenä päivänä lähdimme mopolla kohti Bratan järveä, jolla sijaitsee yksi Balin tunnetuimmista temppeleistä, Ulun Danu -temppeli. Vaikka tämänkin olen nähnyt aikaisemmin, niin silti sitä jaksoi taas ihmetellä ja ihastella, maata nurmikolla temppeliä ympäröivässä puistossa ja nauttia elämästä.

Temppelialueen ympäristöä

Temppelialueen ympäristöä

Balilla ollessani täytin vuosia, ja ystäväni oli järjetänyt minulle paikallisten kavereiden kanssa yllätysjuhlat. Yllätysjuhlat isolla Y:llä ja tuhansilla huutomerkeillä.

Olin onnellinen, olin sanaton. En tiedä olinko onnellinen siksi, että sain sen, mitä olin aina halunut vai siksi, että olen helvetin onnekas, kun minulla on ystäväni.

Juhlat pidettiin kaverimme vanhempien luona, rannalla jonne oli kokoontunut tuttuja ja puolituttuja, yhteen yhden pöydän ääreen, nauttimaan ruoasta ja musiikista, yhteisestä läsnäolosta. Lapset leikkivät ja haltioituivat täytekakusta, jonka kynttilät puhaltaessa laitoin toiveeni tuulen matkaan. Toisen toiveen lähetin merelle, lyhtyjen mukana maailman ääriin.

Päivä päättyi tanssiin rannalla, olin onnellinen varpaiden upotessa mustaan hiekkaan.

Taivaallista ruokaa

Taivaallista ruokaa

Lähtö Balilta, lähtö Lovinasta tuntui taas yhtä kurjalta kuin aina ennenkin. Siihen tunteeseen ei totu. Ensimmäisellä kerralla jätin saarelle sydämeni ja toisella palan sieluani. Tälläkin kertaa jätin jotain, jotain muutakin kuin rannalle hävinneen nilkkaketjuni.

Aina yhtä kaunis..

Aina yhtä kaunis..

Sumatralta Balille

Viettämämme aika Sumatralla oli, noh ehkäpä jotain muuta, mitä olimme odottaneet. En tiedä vaikuttiko sairastelumme siihen, että emme saaneet Sumatrasta oikein mukavaa kuvaa vai oliko Sumatra oikeasti pieni pettymys. Vai kytikö takaraivossa paluu Balille niin voimakkaasti, että ei antanut Sumatralle oikein mahdollisuutta näyttää mahtiansa.

Paikat joissa kävimme olivat hienoja, toiset upeampia kuin toiset, mutta mitään suurta, sydäntä pysäyttävää en kohdannut. Kävin paikoissa jonne olisi kiva päästä takaisin, sitten joskus. En alkanut ajatuksissani työstämään uutta paluuta, kuten käytyäni ensimmäistä kertaa Balilla, silloin ajatuksissani ei pyörinyt mikään muu, kuin se, miten ja milloin pääsen takaisin.

Viimeisen yön Sumatralla vietimme Medanissa, jonne otimme Bukit Lawangista taas helppouden takia turistibussin. Medanissa aikamme kulutimme hotellilla, keräten voimia ja nauttia ylellisyydestä, kunnon suihkusta. Nälkä ajoi meidät illan hämärtyessä ulos ja kauhuksemme totesimme hintojen olevan aivan jotain muuta, mihin olimme jo kerinneet tottua.

Palatessamme takaisin hotellille kuulimme paukuntaa ja näimme kolme luotiliivein varustettua moottoripyöräilijää, en tiedä keitä he olivat ja mitä ne tekivät. Oliko heillä vain nallipyssyt vai oikeat aseet. Oli mitä oli, kadut he saivat hetkessä tyhjiksi. Ihmiset katosivat liikkeiden sisälle ja me siirryimme vieressä olevan auton taakse. Hetken kuluttua katu täyttyi taas ihmisistä, puheensorina oli kadonnut ja jäljellä oli hiljaisuus jonka rikkoi ohi ajava poliisiauto.

Medan - ruoka & juoma 41000 IDR

Medan – ruoka & juoma 41000 IDR

Medanista jatkoimme matkaamme Balille. Lentoliput olimme hankkineet jo Lake Toballa ollessamme, joka oli aikamoista säätöä. Guesthousimme nettiyhteys oli mitä oli, yritimme ja yritimme maksaa lippuja tuloksetta. Vitutti ja ankarasti. Onneksi kuulimme, että toisessa guesthousissa on parempi nettiyhteys, jolla onnistuimme ostamaan liput.

Lentolippujen hankinta oli hieman vaikeata, niin oli itse lentokin. Lähdimme Medanista ja teimme välilaskun Surabayassa, jonne oli vaikeuksia laskeutua rankan vesisateen takia. Kapteeni jo kuulutti yrittävänsä vielä viimeisen kerran ja jos ei onnistu, niin sitten suuntaamme kohti Jakartaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme Balille ilman Jakartassa käyntiä. Hostelli josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi, tarjosi ilmaisen lentokenttäkuljetuksen, ah mitä luksusta.

Kuta

Kuta

Kuta kuuluu myös niihin paikkoihin joita sekä rakastaa että vihaa täydestä sydämestä. Kuta on paikka, jossa hoidetaan tarvittavat ostokset ja hengitetään ensimmäiset Balin tuoksut. Paikka jossa vain käydään, ei tunneta oloa levolliseksi, mieli halajaa jo muualle.

Heti Balille päästyä huomasi, että ne halvat ajat ovat ohitse, ellei oikeasti halua nähdä kunnolla vaivaa, löytääkseen halpaa ruokaa. Majoitusta tuskimpaa saa niillä hinnoilla mitä Sumartalla oli.

Matkalla Kutalta Lovinaan katselin maisemia, niin turvallisen tuttuja ja samalla niin uusia. Kuin kaikki olisi muuttunut ja silti mikään ei tuntunut muuttuvan. Ne kaikki kadut, temppelit, riisipellot ja liikenne. Tätä kannatti odottaa vuosi. Yksi helvetin pitkä vuosi. Olisin voinut itkeä onnesta, niin helpottunut ja onnellinen olin. Pääsin taas takaisin.

Kuta

Kuta

Ubudin kohdalla bussista jäi muut matkustajat pois ja olisin niin mieluusti jäänyt itsekkin. Mutta ei, meidän matkamme vie tällä kertaa vain Lovinaan, paikkaan jonne päästyä on turha lähteä enään minnekkään muualla. Vaikka sitä kuinka suunnittelee, että ollaan täällä vain tovi ja sitten jatketaan matkaa, niin ei.

Lovinan musta hiekkaranta näytti taas yhtä karulta kuin muistin, karulta ja kauniilta. Paikalta jossa aika pysähtyy, tuntee olevansa paikkassa josta ei olisi koskaan pitänyt lähteä pois.

Kuta

Kuta