Tanssi sateessa

Avasin silmäni ja hengitin raikasta, sateen puhdistamaa ilmaa keuhkoihini. Avasin sateenvarjoni ja lähdin kulkemaan eilisestä tuttua reittiä kohti juna-asemaa. Kuljin kevein, mutta reippain askelmin. Minulla ei ollut tietoa millioinka seuraava juna lähtee, mutta eipä se minua juuri haitannutkaan. Selässä oleva rinkka antoi askeleilleni painoa ja tuntui, että kengät liukuivat pahemmin kaakeleilla, mitä edellisenä päivänä. Tai sitten se oli alaspäin viettävä mäki, joka oli antanut uuden haasteen matkalleni.

Hiukan haikein mielin katselin viimeistä kertaa Lissabonin mielttömiä katuja ennen kuin astuin sateen suojaan ja nousin rullaportaita pitkin kohti lipunmyyntitiskiä, josta ostin menolipun Sintraan. Seuraavaan määränpäähäni. Kaupunkiin, josta olin nähnyt uskomattomia valokuvia ja lukenut vielä mahtavampia tarinoita.

Sintra kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin

Sintra kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin

En tiedä seurasinko minä sadetta vai seurasiko sadepilvet minua, mutta kastumiselta en määränpäässänikään välttynyt.

Ensimmäinen kosketukseni Sintraan oli leveä katu, jonka molemmin puolin oli veikeitä taloja. Hymyilin. Tiesin tulleeni juuri oikeaan paikkaan. Jos vesisateesta huolimatta minulla oli hymy huulilla ja hento hyräily säesti jokaista askelmaani hostellilleni. Tiesin tehneeni juuri oikean ratkaisun, kun olin varannut majapaikan seuraavaksi kahdeksi yöksi.

Vaikka ensimmäisenä päivänä en juuri mitään erikoista kerinnyt nähdä, olin haltioissani. Jos olin menettänyt sydämeni yön pimeinä tunteina Lissabonille, niin Sintralle sen menetin yhtä nopeasti, ellen nopeammin. Vesisateesta huolimatta.

Samanlaiset pienet kadut ja hiukan ränsistyneet talot saivat minut kaupungin pauloihin. Siellä täällä kohoilevat mahtipontiset, mutta niin erikoiset rakennukset kutkuttivat mieltäni ja olin kuin lapsi joulua edeltävänä iltana. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti tutkimaan kaupungin jokaisen kadun. Halusin nähdä miltä mystiset palatsit näyttivät lähempää ja mikä maisema avautui Maurien palatsin linnoitukselta, jonka yövalaistusta sain ihailla hostellini pihalta iltaisin.

1800 luvun alussa Byronin paroni eli tuttavallisemmin lordi Byron kertoi kirjeessään ystävälleensä, kirjailijalle Francis Hodgdonille, että Sintra on kaikkein kaunein kaupunki maailmassa. Vaikka lordin sanoihin en ihan täysin pysty samaistumaan, koska minulla on niin paljon maita näkemättä. Voin silti sanoa, että Sintra on yksi kaunein kaupunki, jonka olen tähän astisen elämäni aikana nähnyt.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s