The city flirting with me

Koska ennakkovalmisteluni olivat mitä olivat Sydney, tuo Austraalian suurin kaupunki oli kokonaisuudessaan aivan uutta ja kiehtovaa. Tiesin sen, että täällä jossain on se kuuluisa oopperatalo, jonka valkoiset kaarevat seinät houkuttelevat lukemattomia turisteja ikuistamaan itsensä sen juurella, ja niin tein minäkin. Ja siihen se tietoni koko kaupungista sitten loppuikin. Kuvista olin nähnyt sillan sekä eläintarhan, jossa ylisöpöt koalat halailevat puita ja näyttävät niin lutusilta että.

Vuonna 1973 valmistunut oopperatalo valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2007 merkittävänä 1900-luvun monumenttina, joka edustaa luovuutta sekä arkkitehtoniselta että rakennussuunnittelun kannalta.

Ensimmäiset päivät menivät palloillessa kaduilla ja nauttien siitä hälinästä mitä ympärilläni oli. Olin nirvanassa, olin elossa. En voinut olla yhtään onnellisempi. Ehkäpä Aucklandiin saapumista varjosti liian kauan jet lagi, joka vei voimat tutustua uuteen maahaan sillä innolla, mitä täällä tein. Tai sitten se oli tieto siitä toimivasta julkisesta liikenteestä, jolla pääsee melkein minne vain. Pelkkä metrokartan näkeminen sai minut huumaan.

Asuin Info-pisteessä, jossa kolmannella kerralla käytyäni vanha täti jo tunnsiti minut ja leveän hymyn kera kertoi paikkoja, joita kannattaa mennä katsomaan, ja mitä tapahtumia kaupungissa oikein on. Ja minä imin itseeni tietoa, kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Tuntui kuin minulla olisi miljoona vaihtoehtoa ja mikä parasta, kaikki toteutettavissa.

6

Jaksoin päivästä toiseen ihailla keltaista julkisivua ja vihreitä parvekkeita. Onneksi hostellini oli kadun päässä.

Aurinkoiset päivät Sydneyssä olivat mielettömiä ja humalluin toimivasta julkisesta liikenteestä ja imin itseeni uusia tuoksuja. Pitkästä aikaa taisin olla tyypillisen turistin perikuva kartta kädessä ja kamera toisessa.

Rakastin sitä, miten kulttuurit kohtasivat täällä. Rakastin kiinalaista kaupungin osaan, joka hiljalleen sulautui ympärillä olevaan vilkkaaseen keskustaan ja korkeuksiin kurkottaviin pilvenpiirtäjiin. Miten hiljalleen katukuva muuttui betoniseksi liike-keskukseski, josta saattoi bongata ne pörssimeklarit ja kuitenkin ympärillä oli havaittavissa kiireettömyys ja kaunis vihreä luonto.

8

Chinatown

Uuden-Seelannin jälkeen minulla oli olo, että olisin ollut jollakin pienellä mökkipaikkakunnalla ja elänyt pienessä mökissä, suloisesti neljän seinän sisällä tiedottomana mitä ulkomaailmassa tapahtuu ja vilkaissut itseäni peilistä ehkä kerran päivässä, jos silloinkaan. Nautin siitä vapaudesta, jonka Uudessa-Seelannissa koin, siitä että ei kiinnittänyt juuri mitään huomiota siihen, miltä näyttää ja onko hiukset hyvin. Ja Sydneyhyn saavuttua minulla oli fiilis, että olisin juuri aamulla ryöminyt ihmisten ilmoille jostain likaisesta viemäristä.

Kaikki ne kauppakeskukset ja hohtavat valot, joiden loisteessa mallinuket keimailivat uuttutta kiiltävien vaatteiden kera. Tyylikkäät naiset korkeineen korkoineen ja laitettuineen hiuksineen, kaikki ne miehet hyvin istuvissa puvuissa joivat enemmän, kuin tyylikkään näköisenä kahvia terassilla ja nauttivat aurinkoisesta maisemasta Ray-Banien lävitse.

Yritin takoa itselleni, että en tarvitse uusia vaatteita, vanhat ovat vielä ihan hyviä, mitä nyt kuluneita ja kulahtaneita. En kuitenkaan raaskisi niitä pois heittää ja lisäkilot rinkassani eivät tuntuneet houkuttelevilta. Silti sorruin siihen, shoppailuun.

En ollut ainoa, jolla oli sama ongelma. Tapasin hostellissa tytön, joka oli laillani Uudessa-Seelannissa ollut ja nyt hän katsoi itseänsä peilistä, yritti etsiä jotain päälle pantavaa. Jotain, jolla kehtaisi mennä edes ruokakauppaan.

5

Se oli hyvin ristiriitaista. Vielä viimeviikolla olin sinut itseni kanssa ja minua ei yhtään kiinnostanut miltä näytän. Ja nyt seisoin peilin edessä kuin 10 vuotta sitten, pohdiskellen sopiiko nämä vaatteet keskenään ja näytänkö minä ihan juntilta.
Vielä viime viikolla olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni ja nyt peilistä tuijotti se mörkö, jota en halunut tuntea.

Samalla tuli ikävä vanhaan elämääni ennen tätä reissuani. Elämääni, jossa minulla oli paljon hameita ja kauniita paitoja. Uudet kengät ja muutama käsilaukku, joita saatoin mieleni mukaan vaihdella. Ja nyt minulla oli vain parit shortsit ja legginsit, farkut joita vihasin ja yhdet lökärit. Tavaratalosta löydetyt t-paidat, jotka olivat hintaansa nähden ihan kivoja. Pari hupparia ja villasukat.

Olin elävä ihmiskoe siitä, mitä mielessä voi tapahtua yhden päivän aikana. Mitä suurkaupunki ja lukuisat ostoskeskusket tekevät mielelle. Miten mainokset saavat sinut ajattelemaan toisin, mitä oikeasti haluatkaan. Miten aloin himoita tarjouksessa olevaa hiustenkuivaajaa vaikka tähän asti ilman sellaista olen hyvinkin pärjännyt.

Aloin katsomaan toisia ihmisiä ja verrata heitä itseeni, miten sitä tunsin itseni niin mitättömäksi. Riittämättömäksi kulahtaneissa vaatteissani ja ehkäpä reissaamisen väsyttämistä kasvoistani, joissa silmiäni ei koristaneet jumallatomat tekoripset ja punaa vailla olevat huuleni eivät saanet kenenkään katsetta vangiksi.

7

Vaikka en liidellyt muodin huipulla ja kävelyäni kaduilla ei säestänyt tasainen korkojen kopina, kuljin silti pää pystyssä ja hymy korvissa. Vaikka toisinaan mieleni oli maassa ja itsetunto jäänyt toiselle mantereelle, niin minulla oli silti syytä hymyillä. Jostain kumman syystä minulla oli fiilis, että koko kaupunki flirtailee kanssani. Ja minä pistin parastani takaisin. Ilman huulipunaa, tietenkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s